Visa – Tylsähkö arvoyhtiö vai korkean kasvun teknoyritys?
Helsinki Capital Partnersin kirjoitukset täydentävät Inderesin sisältöjä. HCP:n näkemykset eivät edusta Inderesin kantaa, eikä niitä pidä tulkita sijoitussuosituksena.
Olympialaiset. Jalkapallon MM-kisat. Super Bowl. Ei ole sattumaa, että näitä kaikkia massiivisia tapahtumia isännöi samainen yhtiö. Visa on eittämättä yksi näkyvimmistä brändeistä ympäri maailman. Se löytää salakavalasti ihmisten verkkokalvoille niin lompakkoa taskusta kaivaessa, ostoskeskuksien vilskeessä, kuin lukuisten kulttuuri- ja urheilutapahtumien valotauluilla. Entäpä millaiseksi yhtiöksi Visa oikein paljastuukaan muilla liiketoiminnan osa-alueilla? Miten päädyimme sijoittamaan ”kansan syvien rivien” mielestä jopa tylsähköön arvoyhtiöön? Käydäänpä kuvio läpi.
Liiketoimintamalli - ei luotonantaja, vaan teknologian tarjoaja
Kuten varmasti tiedät, Visa on kansainvälisesti johtavassa asemassa oleva digitaalisten maksujen prosessoija, työllistäen yli 20 000 ihmistä ja toimien yli 200 maassa. Alkuun nöyrin mielin liikkeelle lähteneellä yhtiöllä oli tarkoitus toimia aluksi vain Kalifornian osavaltiossa; Visan käyttämälle teknologialle oli kuitenkin nopeasti kysyntää ensin läpi Amerikan, sitten ympäri maapallon. Yhtiön ydinliiketoiminnan keskiössä onkin prosessointijärjestelmä VisaNet, joka on käytännössä kaiken Visa -nimisen suppilon läpi menevän rahavirran alku ja juuri. Tämä mahdollistaa maksujen sulavan digitaalisen prosessoinnin globaalissa mittakaavassa. Luotonanto ei kuulu Visan repertuaariin, vaikka monien mielikuvien mukaan yhtiöstä näin voisi olettaakin. Sen sijaan Visan toiminnan tarkoituksena on tarjota teknologia, joka mahdollistaa maksuliikenteen tehokkaan prosessoinnin.
Visan liiketoimintamalli koostuu kolmesta eri segmentistä: kuluttajamaksuista (consumer payments), uusista virroista (new flows) ja lisäarvoa tuottavista palveluista (value added services). Kuluttajamaksut, jonka ympärille Visan liiketoiminta visusti rakentuu, omaa segmenttinä yhä vuonna 2022 huomattavan vahvan kasvupotentiaalin – käteistä ja sekkejä kun laitetaan haisemaan vieläkin noin 18 biljoonan Yhdysvaltojen dollarin edestä pelkästään kuluttajien osalta. Tuleva siirtymä digitaalisiin vaihtoehtoihin on väistämätöntä, ja Visa onkin markkinajohtajana laajimman verkostonsa turvin valmiina hyödyntämään tämän realisoimattoman potentiaalin tulevaisuudessa. Havainnekuvan (alla) ulommat kaaret, uudet virrat ja lisäarvoa tuottavat palvelut keskittyvät vuorostaan segmenteissään laajentamaan horisontaalisesti Visan palvelukonseptia. Näiden kolmen segmentin potentiaalin maksimaalista realisointia kohti Visa marssii päättäväisesti nojaamalla omiin kivijalkoihinsa: VisaNet -verkostoon, uniikkiin bränditunnettavuuteen sekä vuosien varrella yhtiön onnistuneesti kartuttamaan inhimilliseen pääomaan.
Aasinsillalla inhimillisen pääoman järkevästä käytöstä päästään Visan strategian kannalta tärkeään palaseen – yritysostoihin. Visa on jo markkinajohtaja verkostovaikutuksilla mitattaessa. Tämä yhdistettynä pätevän johdon tapaan ostaa sopivia yhtiöitä oikealla hetkellä, saadaan kaikille kolmelle segmentille aikaan myös epäorgaanista kasvua. Uusien kumppanuuksien myötä, kun tuppaa portit aukeamaan yhä useamman ostajan ja myyjän luokse. Visa on tehnyt historiansa aikana yhteensä 14 yrityskauppahankintaa, joista merkittävinä viimeisimpinä peliliikkeinä mainittakoon:
Currencycloud (joulukuu 2021): Yrityskauppa rajoja rikkovasta B2B FinTech -yhtiöstä. Kyseinen kauppa auttaa Visaa kasvattamaan heidän maksuverkostonsa globaalia kattavuutta entisestään.
Tink (maaliskuu 2022): Toisen FinTech -yhtiön osto. He tarjoavat avoimen pankkialustan, joka kykenee liikuttamaan asiakkaidensa rahaliikennettä yhden API:n (ohjelmointirajapinta) avulla. Kaupan avulla Visa lisäsi ulottuvuuttaan Euroopassa miljoonien uusien kuluttajien keskuuteen, sekä vahvisti verkostonsa teknologisen kehityksen tasoa.
Kun tarkastellaan Visaa yhtiönä kalansilmä -perspektiivistä, ovat heidän lukuisat yritysostot, kumppanuussuhteiden ymmärtäminen sekä sijoitukset teknologiaan olleet avainasemassa heidän stabiilille pitkän aikavälin kasvulleen.
Alan trendit - “Cash is King? No more!”
On huomionarvoista, että juuri nyt maailmalla vallitsee samanaikaisesti useampi trendi, joka laittaa Visan norsunluutornin isot päättäjät hymyilemään. Ensinnäkin kiihtyvä trendi käteisestä poispäin siirtymiselle luonnollisesti sopii Visalle mainiosti. Huomattavaa lisäpotkua trendille antoi myös koronakriisi. Karanteenit muuttivat hetkellisesti kivijalkaliikkeiden statuksen. Kenties pysyvämmin ne kuitenkin vaikuttivat eritoten varttuneemman ikäryhmän suhtautumisen verkkokauppoihin, sekä digitaaliseen maksamiseen. Niiden helppokäyttöisyyden todettiin tuovan konkreettisia etuja. Lisää helppoutta ihmisten maksamiseen tuo jatkuvasti myös Apple Payn ja lähimaksun kaltaiset ratkaisut. Viimeistään kun millenniaalit sekä Z-sukupolvi (1996 vuoden jälkeen syntyneet) tekevät sisääntulon suurimpaan kuluttajaryhmään, tulee myös käteisen käyttö vähentymään maailmassa merkittävällä tavalla.
Muista nykytrendeistä jo mainitut verkkokauppatoiminnan vahvistuminen, sekä maksuvolyymien moninkertaistuminen ovat luonnollisesti Visan liiketoiminnan kannalta erittäin tärkeitä havaintoja. Lisäksi, vaikka hurjalta kuulostaa, digitaalisten petosyritysten trendinomainen kasvu satanee pitkässä juoksussa enemmänkin Visan laariin, kuin sieltä poispäin. Valitettavan kuumasta teemasta, eritoten Finanssipalveluiden sisällä, voidaan silti puhua. Ainoastaan 2021 alkupuolen aikana petosyritysten määrä kasvoi Briteissä liki 800%, USA:n puolella vastaava luku oli reilut 100% (lähde). Lopulta Visan massiiviset kehitystoimet petostoimintaa vastaan tulevat onnistuessaan kuitenkin rakentamaan Visan perustuksia entistäkin vahvemmiksi alan toimijoiden keskuudessa. Toki lyhyellä aikavälillä kyberturvallisuuden kehitystoimet voivat alentaa myös Visan marginaaleja.
Kilpailuedut - datakeskeisyys ja innovatiivisuus kunniaan
Alansa johtavana yhtiönä Visaa omaa, luonnollisestikin, kilpailuetuja. Tämä on suotavaa, sillä myös kilpailua löytyy. Rakkaimpana haastajana kaikille tuttu Mastercard, jonka lisäksi jollain tasolla mainittavia haastajia ovat myös American Express ja Discover - sekä juuri Visaan HCP Focus -salkun sisällä vaihtamamme yhtiö, PayPal. Todellisuudessa kilpailu on kuitenkin aika lailla kahden kauppaa. Visa ja Mastercard hallitsevat melko suvereenisti peliä globaalisti avoimen verkostonsa, bränditunnettavuutensa sekä erityisen toimivan maksuprosessoinnin johdosta. Kun puhutaan volyymeista ovat ne Visalla maksuliikenteen osalta silti vielä lähes kaksi kertaa suuremmat kuin Mastercardilla. Perspektiiviin laittaen Mastercardin volyymit ovat yli 4 kertaa suuremmat kuin Amexilla. Myös kortteja Visalla ja Mastercardilla löytyy monikymmenkertainen määrä muihin kilpailijoihinsa nähden. Kun pöytään lisätään vielä korttien vinguttamisesta kertyvät insentiivit, tekee se käteisestä joka päivä yhä vähemmän houkuttelevan maksutavan kuluttajille.
Alaa hallitsevana toimijana Visalla on mahdollisuus hyödyntää verkostonsa skaalaetuja ylläpitämään korkeampia marginaaleja kuin kilpailijansa. Kyseiset verkostovaikutukset luovat siis Visalle edun, jonka avulla he pystyvät minimoimaan myös ostajien neuvotteluvoiman. Yhtiön kyvykkyys innovoida ja teknologiset valmiudet, esimerkiksi juuri turvallisuuden osalta kykenevät koukuttamaan ostajan, ja täten oikeuttamaan hintakilpailussa etulyöntiaseman Visalle. The winner takes all the customers?
Teknologian tarjoajana omien ohjelmistojen kehitys on Visalle tärkeä osa koneistoa. Kehitystyön avulla Visa pyrkii jatkuvasti sekä luomaan uusia kilpailuetuja, että säilyttämään olemassa olevia. Kyseinen toiminta on äärimmäisen tärkeää, sillä maailma muovautuu juuri nyt vauhdikkaammin kuin koskaan. Esimerkiksi kryptovaluuttojen sisääntulo markkinoille on tuonut oman lusikkansa hämmentämään soppaa. Myös FinTech -yhtiöt luovat vuosien saatossa varmasti lisääntyvää kilpailun riskiä. Todennäköisemmin tämänkaltaiset yhtiöt omaisivat kuitenkin enemmän veljellisen symbioosin Visan kanssa, kuin kilpailullisen suhteen. Jo konkreettisena näyttönä, Visa on tehnyt menestyksekkäästi yhteistyötä mm. Klarnan kanssa aina vuodesta 2017 asti ja 2020-luvulla Visan teknologia on sulautunut myös osaksi osta nyt, maksa myöhemmin -markkinoita, josta on jo todentaa realisoitunutta lisäarvoa yhtiön liiketoiminnalle. Toisena Visan symbioosimaisena työnäytteenä voidaan nostaa esiin yhteistyö Crypto.com -alustayhtiön kanssa; heidän luottokorttejaan komistaa Visan logo. Jo noin 65 kryptoalusta-toimijan kumppanina Visan innovatiivinen johto on ottanut alusta asti sekä vahvan näkemyksen, että tietoisen riskin kryptovaluuttojen kanssa. Riskin transformointi kohti potentiaalinsa realisoitumista loisi onnistuessaan jälleen uuden hyvin vankan kilpailuedun Visalle.
Riskit – vakiopalanen osana yritystoimintaa
Riskejä ei edes Visan kaltainen yhtiö pysty liiketoiminnastaan eliminoimaan. Heitä koskettavat samat mahdolliset uhat kuin esimerkiksi monia teknologiajättejä. Suurin uhkakuva Visan heikentyvälle asemalle on regulaatio ja sen arvaamattomuus. Markkinoita säätelevän regulaation voima on viime vuosina todistettu. Jatkuvasti muuttuva kilpailulainsäädäntö voi potentiaalisesti vahingoittaa Visan liiketoimintaa.
Myös brändin haavoittuvuus on konkreettinen riski Visan liiketoiminnalle. Tahroja on monesti vaikea poistaa kokonaan ja negatiiviset mielikuvat pinttyvät kuluttajien mieliin pitkäksi toviksi. Brändin ylläpito onkin Visalle alan suurimpana toimijana elintärkeää, vielä kun tiedetään Mastercardin väijyvän kulman takana mahdollisia harha-askelia.
Kolmas mainittava riski, joskin kaksiteräinen sellainen, on lisääntyvä kilpailu FinTech -sektorilla. Mm. Square ja Stripe ovat haastajia Visalle. Toisaalta voisimme yhtä hyvin todistaa skenaariota, jossa yhteistyö kukkisi näiden innovoivien yhtiöiden välillä. Visa maksujen prosessoijana, ja FinTech -toimijat kuten Square taasen rahaliikenteen transaktioiden mahdollistaja.
Tosiasia on, että riskitekijät ovat yksi vakiopalanen yritysmaailman syy-seuraus -suhteiden monimutkaisessa verkostossa. Mikäli tietoturva pettää, kärsii brändi. Jos brändi kärsii, on Mastercard varmasti apajilla. Taasen, jos Mastercard valtaisi markkinaa, kärsisi Visan neuvotteluvoima. Tämä kehä on lähes ikuinen ja skenaarioita sen sisällä lukematon määrä. Loppupeleissä omistajan on hyvä muistaa, että kyseinen kehä pyörii samalla tavalla yhtiön kannalta myös positiiviseen suuntaan.
Panu Satama
HCP Focus -rahaston analyytikko