Nousseet hinnat rokottivat Kiinan teollisuutta ja läikkyvät myös muualle maailmaan
Kiinan teollisuuden voittojen kasvu hidastui huhtikuussa, käy ilmi aamulla julkaistuista luvuista. Kasvu jäi ”vain” 57 %:iin vuodentakaisesta, kun maaliskuussa kasvu oli kovat 92,3 %. Lukuja hämää heikko vertailukausi, ja huolenaiheitakin on alkanut tulla ilmoille yhä enemmän. Kiinan teollisuutta vaivaa etenkin kaksi asiaa: kotimaassa hidastunut kuluttajakysyntä ja rajusti nousseet raaka-ainehinnat. Kuluttajien epävarmuus siirtää halukkuutta teollisuuden investoinneille ja raaka-ainekustannukset rokottavat tuottoja.
Bloombergin haastatteleman kondensaattoreita valmistavan AnHui HERO Electronic -yrityksen perustaja kertoi, että tilaukset ovat vuodentakaisesta kasvaneet 30 %, mutta raaka-ainekustannusten vuoksi voitot ovat laskeneet 50 %. Kustannuksia on kovan kilpailun ympäristössä vaikea siirtää asiakkaille, joten yritysten voitot laskevat.
Nykyinen nousseiden hintapaineiden talousympäristö ei ole kovin houkutteleva teollisuusyrityksille, ja se näkyy jo investointiaktiivisuudessa. Bloombergin tekemien laskelmien mukaan Kiinan teollisuuden investoinnit olivat tammi-huhtikuussa 0,4 % alhaisempia kuin kaksi vuotta sitten. Alhaisempi investointiaste taas koettelee talouskasvuodotuksia. Hintapaineiden kasvu läikkyy puolestaan Kiinasta koko maailmantalouteen. Toimitusketjuissa on jo nyt ongelmia ja komponenttipula todellisuutta ja Kiinan teollisuuden kasvun hidastuminen voi lisätä vajeita maailmantalouden kysynnän muutoin piristyessä. Kiinan tuottajahintojen kehitys linkittyy vahvasti USA:n tuontihintoihin, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Valuuttakursseillakin on oma roolinsa hintapaineiden luojana. Kiinan keskuspankki on antanut juanin vahvistua jo kolmen kuukauden huippuihin dollaria vastaan. Heikentynyt dollari ulkomaankaupassa lisää tuonti-inflaatiota kiinalaistuotteiden osalta. Olennaista inflaatiokeskustelussa on, kuinka väliaikaiseksi vaikutus jää. Federal Reserven pankkiirit eivät edelleenkään ole huolissaan inflaatiopaineiden pysyvyydestä, mutta kritiikkiäkin heidän näkemyksilleen löytyy.