Havusellua tehdään jatkossakin kannattavasti myös Suomessa
Havusellun tuotanto on ollut metsäyhtiöille viime vuosina hyvää liiketoimintaa. Finanssikriisin ja korkeiden varastotasojen aiheuttama raju hintakuoppa leikkasi havusellun tuotanto-kapasiteettia etenkin vuosina 2008-2009. Tämän jälkeen merkittävämmät kapasiteetin lisäykset ovat jääneet vuonna 2013 Venäjällä käynnistyneeseen Ilim Groupin Bratskin sellutehtaaseen (kapasiteetti 720 000 t/a), sillä metsäyhtiöt ovat keskittyneet investoimaan suurempaan ja hieman nopeammin kasvavaan lyhytkuituisen lehtisellun tuotantoon erityisesti Etelä-Amerikassa. Havusellun globaali kysyntä on kasvanut sen sijaan hidasta noin 1 %:n vuosivauhtia Kiinan vahvan kasvun (2004-2014: CAGR 10,1 %) ajamana, joten kysyntä/tarjonta-tasapaino on kiristynyt viime vuosina edelleen. Tämä on tukenut havusellun hintatasoa, joka on pysynyt verrattain korkeana finanssikriisin jälkeen. Lisäksi havusellutehtaat ovat käyneet tiukan markkinatasapainon takia käytännössä maksimaalisella tuotantokapasiteetilla, joten markkinatilanne on tukenut myös havusellun tuottajien operatiivista tehokkuutta.
Tässä markkinatilanteessa Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre (Metsä Boardin omistusosuus 24,9 %) ja UPM:n Biorefining-divisioonan havusellupuoli ovat pystyneet operoimaan hyvin kannattavasti. Stora Enson Biomaterials-divisioonan havuselluyksiköt eivät sen sijaan todennäköisesti ole yltäneet tehokkaampien kilpailijoiden tuloskuntoon suotuisesta markkinasyklistä huolimatta heikomman tuotantokoneistonsa takia. Konsernitasolla hyvästä havusellusyklistä ovat hyötyneet suorasti kuitenkin Metsä Board ja Stora Enso, joiden sellutaseissa on ylijäämää havusellusta. UPM:n paperiliiketoiminnot ovat sen sijaan suuria havusellun kuluttajia ja konsernin sellutase onkin ollut viime vuosina todennäköisesti hieman alijäämäinen havusellusta. Näin ollen UPM ei hyötynyt suorasti havusellun korkeasta hinnasta (välillisiä hyötyjä voi sen sijaan olla), koska korkea hinta on kasvattanut alijäämän takia paperiliiketoiminnan kustannuksia enemmän kuin parantanut selluliiketoiminnan tulosta.
Useamman vuoden jatkunut verrattain vahva markkinatilanne herätti metsäyhtiöt lopulta myös investointeihin, sillä viime vuonna Metsä Fibre, UPM ja ruotsalainen Södra ilmoittivat merkittävistä investoinneista markkinahavusellun tuotantoon Suomessa ja Ruotsissa. Lisäksi sektorilta kuultiin uutisia muutamista pienemmistä pullonkaulainvestoinneista. Pohjoismaihin investointeja vetävät etenkin runsaat havupuuvarat, sillä kustannustehokas raakapuun (yli 60 % sellun tuotantokustannuksista) hankinta on kilpailukyvyn kannalta olennaisin tekijä. Tämä johtuu siitä, että kahdesta tonnista raakapuuta pystytään luonnon lakien takia valmistamaan alle tonni sellua. Näin ollen on luontevampaa kuljettaa sellua loppukäyttäjille kuin puuta sellutehtaille, mikä tekee selluliiketoiminnasta luonteeltaan globaalia. Huomioitavaa on myös se, että sellukaupan globaalin luonteen takia transaktiovaluutta on pääosin dollari, kun taas tuottajien kustannukset ovat valtaosin paikallisessa valuutassa. Näin ollen valuuttakurssit näyttelevät merkittävää roolia sektorilla.
Pohjoismaita vastaavia puuvaroja olisi myös Pohjois-Amerikassa, jossa investointejakin rajoittaneena ongelmana ovat kuitenkin olleet hyönteistuhot. Maailman suurimmat havupuuvarat omaava Venäjä pysynee sen sijaan selluteollisuuden ikuisena lupauksena vielä pitkään, sillä nykyisessä poliittisessa tilanteessa ainakaan vakiintuneet markkinaehtoiset toimijat eivät lähde toteuttamaan miljardi-investointeja maahan. Havusellua valmistetaan myös eteläisissä maissa, mutta pohjoisen kuidun lujuusominaisuudet ovat eteläisiä lajeja paremmat, mikä takia pohjoisen havusellun kilpailukyky on kasvavissa pakkaus- ja pehmopaperisegmenteissä eteläisiä havusellulaatuja parempi. Näin ollen valmiit puunhankintaketjut kotimaissaan omaavilla pohjoismaalaisilla onkin erinomaiset lähtökohdat hyötyä globaalin havusellumarkkinan tarjoamista mahdollisuuksista.
Suurin viime vuonna julkaistu ja tänä keväänä varmistunut investointiprojekti on vuonna 2017 valmistuva Metsä Fibren Äänekosken uusi sellutehdas, joka kasvattaa havusellun tuotantokapasiteettia noin 800 000 tonnilla (yhteensä kapasiteetti 1,3 miljoonaa tonnia). Lisäksi Södran Värön 275 000 tonnin kapasiteetin lisäys kohdistuu kokonaan havuselluun ja UPM:n Kymin tehtaan 170 000 tonnin kapasiteetin lisäys pääosin havuselluun. Näin ollen markkinahavusellun tuotantokapasiteetti onkin kasvamassa vuosina 2015-2018 arviolta noin 1,5-1,9 miljoonalla tonnilla. Tämä vastaa noin 6-8 % tämänhetkisestä markkinahavusellun globaalista kysynnästä. Näin ollen kapasiteetin lisäys on merkittävä, kun markkinoiden arvioidaan kasvavan seuraavan 10 vuoden aikana edelleen noin 1 %:n vuosivauhtia. Huomioitavaa kuitenkin on, että kroonista ylikapasiteettiongelmaa tämäkään nettolisäys ei havusellumarkkinoille aiheuta, kun huomioidaan markkinoiden kireä lähtötilanne.
Homogeenisena bulkkituotteena havusellun hintataso määräytyy maailmanmarkkinoilla varsin suoraviivaisesti globaalin kysyntä/tarjonta-tasapainon mukaan, vaikka muuan muassa valuuttakurssien ja varastotasojen muutokset sekä kiinalaisten strateginen ostokäyttäytyminen luovat hintoihin lyhyellä aikavälillä volatiliteettiä. Näin ollen lähivuosina tapahtuva havusellukapasiteetin lisäys aiheuttaakin kysymysmerkkejä hintatason kestävyyden suhteen. Lähtökohtaisesti odotamme kuitenkin havusellumarkkinan pysyvän terveenä myös jatkossa. Perustelemme näkemystämme etenkin havusellutehtaiden korkealla keskimääräisellä iällä ja sen myötä jyrkällä tuotantokustannuskäyrällä.
Esimerkiksi Pöyryn mukaan markkinahavusellua tuottavien tehtaiden tekninen ikä on keskimäärin noin 22 vuotta. Tätä voi mielestämme pitää korkeana tasona, kun huomioidaan, että sellutehdas on kuluva laitos, jonka elinkaaren jatkaminen karkeasti 35-45 ikävuoden (eri kuin tekninen ikä) jälkeen vaatii erittäin mittavia investointeja. Esimerkiksi vuonna 2008 valmistunut ja kapasiteetin ennallaan pitänyt UPM:n Kymin sellutehtaan uusinta maksoi 325 MEUR. Keski-ikää olennaisempaa on kuitenkin se, että maailmassa pyörii yhä useita miljoonia tonneja tekniseltä iältään 25-30 vuotiaita ja 200 000-400 000 tonnin havusellutehtaita. Näillä pienillä ja vanhoilla tehtailla on merkittävä skaalahaitta (korkeat kiinteät kulut per tuotetonni) ja heikko operatiivinen tehokkuus (korkeat muuttuvat kulut per tuotetonni) vanhentuneen teknologian takia. Selkeistä puutteistaan huolimatta nämä tehtaat pystyvät nykyisillä korkeilla sellun hinnoilla tuottamaan kassavirtaa omistajilleen. Mikäli kapasiteetin lisäys luo lyhyellä aikavälillä painetta hintaan, tämä heikompi kapasiteetti ajautuu hyvin nopeasti kannattamattomaksi, minkä myötä osa kapasiteetista suljettaisiin. Tämä taas siirtäisi kysyntä/tarjonta-tilannetta kohti jälleen tasapainoa ja tukisi talouden lakien mukaan hintoja. Modernit havutehtaat, joita Suomessakin on ainakin 8-10 kappaletta, sen sijaan pärjäävät kohtuullisen hyvin hieman matalammallakin hintatasolla. Tästä osoituksena on esimerkiksi vuosi 2012, jolloin Metsä Fibre ylsi neljällä Suomessa sijaitsevalla sellutehtaallaan hyvään 12 %:n liiketulosmarginaaliin 16 % nykytasoa alemmista havusellun eurohinnoista huolimatta. Näin ollen arvioimmekin, että havusellu pysyy myös jatkossa hyvänä liiketoimintana Metsä Boardille, Stora Ensolle ja UPM:lle sekä Suomelle kansantaloudellisestikin merkittävänä vientituotteena ja kerraisvaikutuksineen merkittävänä työllistäjänä.