YIT:n sijoittajapuhelussa käytiin läpi kvartaalin tapahtumia
YIT järjesti keskiviikkona aamupäivällä hiljaista aikaa edeltävän puhelunsa. Puhelussa käytiin läpi kvartaalin aikana tiedotettuja asioita ja markkinatilannetta. Puhelun anti ei aiheuttanut muutoksia ennusteisiimme tai näkemykseemme.
Asuntomarkkinoilla pientä piristymistä
Asuntomarkkinoilla Suomessa on YIT:n sanojen mukaan alkanut näkymään ohjeistuksenkin mukaista pientä asteittaista piristymistä Q4:n aikana. Arviomme ja myös YIT:n sanojen mukaan ensiasunnon ostajan veromuutokset ajavat nyt asiakkaita kaupoille, mutta arviomme mukaan alkuvuonna kauppa voi jälleen hieman hidastua. Kuitenkin korkojen lasku ja inflaation hellittäminen tukevat tällä hetkellä asuntomarkkinan piristymistä hiljalleen. CEE-maissa kysyntä on ollut hyvää, mutta viivästykset hankkeissa voivat aiheuttaa tuloutumisen muutoksia alkuperäisiin suunnitelmiin.
Merkittäviä isoja kimppamyyntejä asunnoille ei kvartaalilla ole tapahtunut toistaiseksi, mutta alennuksia on myös YIT antanut asunnoilleen muun markkinan tapaisesti, mikä todennäköisesti heijastuu myös segmentin kannattavuuteen. Laskelmiemme perusteella YIT:llä on edelleen valmiita myymättömiä asuntoja taseessa yli 1000 kappaletta, josta Suomen osuus olisi noin 900 asuntoa.
Muissa segmenteissä Toimitilat-puolella markkina-aktiviteetti on ollut kohtalaisen hyvää jo tiedotettujen kohteidenkin perusteella. Infrassa puolestaan, vaikka markkinalla olisikin mahdollisuuksia, haastaa vanhat heikkokatteiset projektit vielä kehitystä.
Taloudellinen tilanne rauhoittunut, ainakin hetkeksi
YIT:n hetki sitten tehty lainajärjestely paransi yhtiön taloudellista asemaa. Lisäksi yhtiön tuulivoimaportfolion myynti vapauttaa hieman pääomia rahoitusaseman parantamiseksi ja liiketoiminnan kehittämiseksi. Taloudellinen tilanne vaatii kuitenkin vielä liikkeitä pääomien vapauttamiseksi, sillä yhtiö aikoo lunastaa Q1:n lopussa erääntyvän 100 MEUR:n velkakirjan markkinoilta. Tyypillisesti YIT:n kassavirta Q1:llä on heikko, joten tätä varten yhtiön on saatava vielä pääomia liikkeelle. Selkeä kohde on asuntoportfolion myynti, mutta toistaiseksi liike täällä on ollut hidasta. Lisäksi yhtiö arvioi Triplan osuuden myyntiä ja Infran Ruotsin liiketoiminnan myyntiä, mutta näistä ei saatu puhelussa odotetusti lisätietoja. Jäämmekin odottamaan lisätietoja tästä sekä yhtiön edenneestä muutosohjelmasta 9.2.2024 julkaistavasta tilinpäätöstiedotteesta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
YIT
YIT on vuonna 1940 perustettu suomalainen hankekehittäjä ja rakennusyhtiö, joka toimii asunta-, toimitila- ja infrarakentamisen sektoreilla. Yhtiö työllistää useita tuhansia ammattilaisia useissa Euroopan maissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut01.11.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 2 402,0 | 2 153,5 | 2 103,6 |
kasvu-% | −9,40 % | −10,35 % | −2,31 % |
EBIT (oik.) | 110,0 | 44,9 | 68,4 |
EBIT-% (oik.) | 4,58 % | 2,08 % | 3,25 % |
EPS (oik.) | 0,32 | 0,00 | 0,12 |
Osinko | 0,18 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | 7,32 % | ||
P/E (oik.) | 7,68 | 774,84 | 18,41 |
EV/EBITDA | 9,15 | 23,71 | 15,67 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/camelman/500/28271_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/t/0ea827/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/t/0ea827/500.png)