Witted valittiin Veikkauksen sopimustoimittajaksi
Witted kertoi tulleensa valituksi sopimustoimittajaksi Veikkaus Oy:n Ohjelmistokehitys ja tekninen konsultointi -kilpailutuksessa. Puitejärjestelyn arvonlisäveroton kokonaisarvo kahden vuoden sopimuskaudelle on 60 miljoonaa euroa ja toimittajia valittiin kymmenen. Sopimukseen sisältyy kaksi yhden vuoden optiomahdollisuutta. Kilpailutukseen jätti hyväksytyn tarjouksen määräaikaan mennessä yhteensä 29 yritystä ja ryhmittymää.
Kyse on puitesopimuksesta, jonka myötä siitä tuloutuvaan todelliseen myyntiin ei ole näkyvyyttä tässä vaiheessa. Odotusarvoltaan sopimuksen potentiaali on kuitenkin merkittävä suhteutettuna Wittedin Suomen liikevaihtoon (2024e: 39 MEUR). Veikkaus on myös julkisen sektorin tahoista sopimuskumppanina ”turvallisempi”, koska sen liiketoimintaan ei samalla tavalla liity suoria säästötarpeita. Julkisissa suurissa kilpailutuksissa on ollut tänä syksynä paikoin todella matalia hintapisteitä markkinalla olevan ylikapasiteetin ajamana. Ymmärryksemme mukaan tässä kilpailutuksessa laatupisteillä oli myös merkitystä, vaikka melko matalista hintapisteistä todennäköisesti puhutaankin.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Witted Megacorp
Witted on vuonna 2016 perustettu teknologiariippumaton IT-palveluyhtiö, joka keskittyy rakentamaan asiakkailleen ohjelmistokehitystiimejä. Yhtiö tarjoaa asiakkailleen perinteisiä ohjelmistokehityspalveluita digijärjestelmien kehityshankkeisiin (ohjelmistokehitys), minkä lisäksi se rakentaa asiakkailleen digitaalisia kyvykkyyksiä (rekrytointi ja kasvukonsultointi). Witted syntyi IT-sektorin osaajasodan ratkomisen ympärille, mikä on edelleen yhtiön olemassaolon kantava ajatus. Witted Megacorp -konserniin kuuluvat Suomessa sijaitsevien yhtiöiden lisäksi yhtiöt Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Yhdysvalloissa. Näiden lisäksi Yhtiö tekee projekteja useilla eri markkinoilla.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut23.10.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 64,1 | 53,3 | 54,1 |
kasvu-% | 21,18 % | −16,78 % | 1,41 % |
EBIT (oik.) | −0,2 | 1,5 | 2,1 |
EBIT-% (oik.) | −0,25 % | 2,82 % | 3,88 % |
EPS (oik.) | −0,01 | 0,09 | 0,12 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | 17,59 | 12,47 |
EV/EBITDA | - | 12,95 | 6,39 |