Valmet Q4 tiistaina - tuloskasvu jatkuu myös tänä vuonna
Valmet julkaisee tilinpäätöksensä tiistaina noin kello 12:30. Odotamme Valmetin parantavan selvästi tuloksellisesti vaatimattomaan vertailukauteen nähden. Myös uusien tilausten pitäisi olla tyydyttävällä tasolla. Osingon ennustamme nousevan vuonna 2017 parantuneen tuloksen myötä 0,52 euroon osakkeelta (2017: 0,42 euroa). Suurin mielenkiinnon kohde on silti vuoden 2018 ohjeistus, jonka odotamme indikoivan liikevaihdon ja tuloksen kasvua. Odotuksemme Q4-raportilta ovat pääosin linjassa melko hajanaisten konsensusodotusten kanssa. Valmetin korkean arvostuksen (2018e: P/E 18x, EV/EBITDA 9x) myötä toistamme varovaisen näkemyksemme yhtiöstä lyhyen ajan hyvistä näkymistä huolimatta
Ennustamme Valmetin liikevaihdon olleen Q4:llä 872 MEUR ja oikaistun EBITA:n (liiketulos ennen aineettomien hyödykkeiden poistoja ja kertaeriä) 72 MEUR. Tulosennusteemme ovat käytännössä linjassa konsensuksen kanssa. Odotamme Valmetin liikevaihdon kasvaneen Q4:llä 11 % suhteessa viime vuoteen. Kasvua ajaa etenkin Paperit-liiketoiminnan kiihtyvät toimitukset edelliskvartaaleilla vahvistuneesta tilauskannasta, kun taas Sellun ja Energian liikevaihdon arvioimme laskeneen hieman. Palveluiden ja Automaation ennustamme kasvaneen mukavat 6-7 %. Valmetin operatiivisen kannattavuuden odotamme nousseen 2,3 %-yksiköllä 8,3 %:iin projektiongelman pilaamaan vertailukauteen nähden. Paremman projektitoteutuksen lisäksi kannattavuutta tukee korkeampi työkuorma sekä yhtiön sisäiset bruttokatteen parantamiseen tähtäävät kehitystoimet. Rahoituskulujen ja verojen odotamme olleen normaaleilla tasoilla Q4:llä, vaikka USA:n verouudistuksen takia kertaerät veroissa ovat kuitenkin mahdollisia. Siten arviomme Valmetin oikaistun EPS:n olleen 0,29 euroa Q4:llä.
Valmet on tiedottanut muutamasta keskikokoisesta tilauksesta Paperit-liiketoimintalinjalla ja myös Palvelujen ja Automaation markkinatilanteiden pitäisi olla vakaan hyvä. Näin ollen odotamme Valmetin uusien tilausten asettuneen Q4:llä 773 MEUR:oon, mikä on hieman konsensusennusteita ylempänä, mutta vahvasta vertailukaudesta (Q4’16: 857 MEUR) tilauskertymä jää todennäköisesti melko selvästi. Lyhyen ajan markkinanäkymiinsä emme odota Valmetin tekevän muutoksia, sillä yleisesti metsäsektorin investointisentimentti näyttää vakaalta. Tämä indikoisi kohtuullista tilausnäkymää myös vuodelle 2018, joskin hyvä tilausvuosi 2017 asettaa riman suhteellisen korkealle tilauskertymän kasvattamisen suhteen.
Ennustamme Valmetin liikevaihdon kasvavan tänä vuonna 4,0 % 3023 MEUR:oon. Pohjan kasvulle luo arviomme mukaan hyvällä tasolla 2,4 miljardissa eurossa ollut tilauskanta (+6 % viime vuodesta). Oikaistun EBITA:n ennustamme kasvavan 13 % 252 MEUR:oon kasvun, tuotemixin parantumisen ja sisäisten kehitystoimien ansiosta. Markkinaodotukset ovat sekä kasvun että tuloksen osalta vielä aavistuksen ylempänä. Siten Valmetin pitää mielestämme ohjeistaa vuodelle 2018 liikevaihdon ja oikaistun EBITA:n kasvua vuoteen 2017 nähden pettymysten välttämiseksi.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Valmet
Valmet on vuonna 2013 perustettu maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Yrityksen tarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Valmetilla työskentelee yli lähes 20000 henkilöä ympäri maailman.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut15.01.2018
2016 | 17e | 18e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 2 926,0 | 3 094,7 | 3 219,6 |
kasvu-% | −0,07 % | 5,77 % | 4,04 % |
EBIT (oik.) | 160,0 | 192,0 | 223,7 |
EBIT-% (oik.) | 5,47 % | 6,20 % | 6,95 % |
EPS (oik.) | 0,62 | 0,85 | 1,01 |
Osinko | 0,42 | 0,52 | 0,56 |
Osinko % | 3,00 % | 1,99 % | 2,15 % |
P/E (oik.) | 22,53 | 30,56 | 25,85 |
EV/EBITDA | 9,29 | 14,48 | 12,55 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/antti_viljakainen/500/42614_2.png)