Tecnotree Q2’24 -ennakko: Kassavirrassa odotettavissa pientä kohentumista
Tecnotree julkaisee Q2-tuloksensa perjantaina noin kello 9.00. Odotamme yhtiön liikevaihdon ja tuloksen pysyneen kasvussa, mitä myös yhtiön ohjeistus koko vuoden osalta indikoi. Kassavirrassa odotamme selvää parantumista erittäin heikon alkuvuoden jälkeen parantuneen saamisten perinnän myötä. Raportissa erityisen kiinnostuksen kohteena ovat jälleen tulevaisuuden näkymät kassavirtaprofiilin kehityksen osalta. Lisäksi odotamme saavamme tilannepäivitystä yhtiön mahdolliseen yrityskauppaan ja keräämättömiin vaihtovelkakirjoihin liittyen.
Odotuksissa yksinumeroista kasvua
Odotamme Tecnotreen Q2-liikevaihdon kasvaneen reilu 5 % 20,3 MEUR:oon. Odotamme siten kasvuvauhdin olleen linjassa alkuvuoden tahdin kanssa (Q1’24: +4,7 %). Kasvuvauhtia osaltaan hidastaa Tecnotreen liiketoiminnan siirtyminen kohti ARR-mallia, kun liikevaihtoa kertyy alussa hitaammin kertaluonteisen lisenssimyynnin vähentyessä. Kasvuun vaikuttaa negatiivisesti jossain määrin myös yleinen markkinakysynnän jäähtyminen, kun operaattorit ovat nykyisessä liiketoimintaympäristössä aiempaa varovaisempia suurempiin teknologiatransformaatioihin. Toisaalta liikevaihdon kehitystä tukee yhtiön vahvalla tasolla oleva tilauskanta (Q1’24: 74,8 MEUR).
Kassavirrassa odotettavissa elpymistä alkuvuodesta
Odotamme Tecnotreen liikevoiton pysyneen kasvussa ja olleen Q2:lla 7,0 MEUR (Q2’23: 6,2 MEUR), mikä tarkoittaisi 34,4 %:n liikevoittomarginaalia (Q2’23: 32,0 %). Yhtiön operatiivista kannattavuutta tukee muun muassa yhtiön tekemät tehostamistoimenpiteet, joskin selkeimmät vaikutukset näistä nähdään kuitenkin vasta tulevina kvartaaleina ja vuonna 2025. Myös liikevaihdon kasvu tukee kannattavuutta korkeiden bruttokatteiden kautta. Yhtiön kassakonversion ollessa heikko seuraamme tarkasti myös tuloksen konvertoitumista kassavirraksi. Yhtiön sisäinen fokus tänä vuonna on vahvasti kassavirran kohentaminen, mutta kassavirtaan liittyvää ohjeistusta yhtiö ei ole tänä vuonna antanut. Q1:llä kassavirta oli erittäin heikolla tasolla osittain kausiluonteisien tekijöiden takia, josta odotammekin selvää kohennusta Q2:lla parantuneen saamisten kotiuttamisen myötä.
Kassavirta edelleen huomion kohteena
Tecnotree on ohjeistanut kuluvan vuoden liikevaihdon kasvavan 2-7 % ja liikevoiton 7-15 %. Ennusteemme odottaa yhtiön liikevaihdon kasvavan 5 % 82,3 MEUR:oon ja liikevoiton kasvavan ohjeistushaarukan ylälaidan mukaisesti 14 % 27,2 MEUR:oon. Tecnotreen heikon kassakonversion vuoksi tuloskehitystä jopa mielenkiintoisempaa on seurata kassavirran kehitystä ja tulevaisuuden näkymiä tämän osalta. Tecnotree pyrkii aktiivisesti muuttamaan liiketoimintamalliaan kohti jatkuvan laskutuksen mallia (ARR), jonka pitäisi tasata liikevaihtoa sekä kassavirtaa kvartaalien välillä. Toisaalta yhtiön asiakkaiden maantieteellisten sijantien luomiin haasteisiin tämä muutos ei tuo nähdäksemme merkittävää apua. Yhtiö pyrkii myös kasvamaan kehittyneissä maissa tasaten kehittyvien maiden riskejä.
Odotamme saavamme raportissa myös tilannepäivityksen yhtiön mahdollisen yrityskaupan osalta. Yhtiö on tehnyt ennakkomaksun yrityskaupasta ja yhtiö kommentoi odottavansa saattavansa kaupan loppuun Q2:n aikana, mutta tiedotetta tästä ei ole kuulunut. Odotamme kuulevamme myös tilannepäivitystä keräämättömien 20 MEUR:n vaihtovelkakirjojen osalta. Royal Front Investmentin oli tarkoitus ostaa velkakirjat Fitzroy Investmentsiltä viimeistään Q2’24:n loppuun mennessä, mutta myös tästä yhtiö ei ole julkaissut tiedotetta. Myös kommentit yhtiön HCLTechin kanssa käynnistettyyn yhteistyöhankkeeseen liittyen ovat kiinnostuksen kohteena.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Tecnotree
Tecnotree on vuonna 1978 perustettu kansainvälisesti operoiva ja teleoperaattoreiden palvelemiseen keskittynyt IT-ratkaisutoimittaja. Asiakkailleen Tecnotree tarjoaa pilvipohjaisia järjestelmiä nykyisten tuotteiden, asiakkaiden ja laskutuksen hallintaan, näiden taustalla olevien prosessien digitalisoimisiin sekä asiakkaan kokeman arvon kasvattamiseen. Yhtiön tuoteportfolio kattaa kaikki teleoperaattoreiden keskeiset liiketoiminnan hallintajärjestelmät ja niiden elinkaarten vaiheet. Yleisesti ratkaisujen päätoiminnallisuuksiin kuuluu esimerkiksi tuotteen, asiakkaan, tulovirran sekä tilausten hallintaan liittyvät ratkaisut. Tecnotreen pääkonttori sijaitsee Espoossa. Tämän lisäksi yhtiöllä on yhteensä kymmenen tuotekehitys- ja myyntikonttoria viidellä eri mantereella.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut10.05.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 78,4 | 82,3 | 86,2 |
kasvu-% | 9,50 % | 5,03 % | 4,67 % |
EBIT (oik.) | 23,8 | 27,2 | 26,4 |
EBIT-% (oik.) | 30,40 % | 32,97 % | 30,58 % |
EPS (oik.) | 0,71 | 0,96 | 1,07 |
Osinko | 0,01 | 0,02 | 0,02 |
Osinko % | 0,15 % | 0,83 % | 0,83 % |
P/E (oik.) | 9,63 | 2,50 | 2,25 |
EV/EBITDA | 4,09 | 1,22 | 0,76 |