Springvestiltä täysin odotettu positiivinen tulosvaroitus
Vuoden 2024 jälkimmäisen puoliskon erinomaisesti onnistuneiden rahoituskierrosten myötä kerroimme jo 16.11. julkaistussa raportissamme odottavamme yhtiöltä positiivista tulosvaroitusta. Päivitetyissä näkymissään Springvest odottaa vuoden 2024 liikevaihdon asettuvan 6,7–7,1 MEUR:oon (aik. ”odottaa kasvavan merkittävästi”) ja liikevoittoprosentin noin 30 %:iin (aik. ”liikevoittoprosentti lähellä yhtiön pitkän aikavälin tavoitetta (20 %)”). Jo ennen positiivista tulosvaroitusta liikevaihdon ennusteemme oli 7,0 MEUR ja liikevoittomarginaalille 28 %, jotka ovat täysin linjassa päivitettyjen näkymien kanssa. Positiivinen tulosvaroitus ei siten aiheuta muutospaineita ennusteisiimme.
Springvestin operatiivisen liiketoiminnan kehitystä voi seurata reaaliajassa yhtiön kasvurahoituspalvelusta. Liiketoiminnan tuottamien kassavirtojen rooli on arvioimassamme osien summassa kuitenkin vähäinen ja yhtiön arvonluonti nojaa enimmäkseen sen omistamien nykyisten sekä tulevilla rahoituskierroksilla saatavien kasvuyhtiöomistusten arvoon. Tämä arvo realisoituu exit-tapahtumissa, joita on tapahtunut vuonna 2024 jo viisi. Vuodesta 2024 onkin muodostunut yhtiölle kokonaisuudessaan menestyksekäs.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Springvest
Springvest tarjoaa kasvurahoitusta yrityksille ja sijoittajille mahdollisuuden sijoittaa listaamattomiin osakkeisiin. Springvest sijoittaa muiden sijoittajien tapaan kohdeyhtiöihin, joiden kasvurahoitusalustana se toimii. Springvestin tulovirrat muodostuvat rahoituskierrosten rahallisista palkkioista sekä osakeoptioista kohdeyhtiöissä. Yhtiöllä on toimipisteet Helsingissä ja Tampereella.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut13.11.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 3,8 | 7,0 | 6,1 |
kasvu-% | −0,05 % | 84,87 % | −12,44 % |
EBIT (oik.) | 0,5 | 1,9 | 1,2 |
EBIT-% (oik.) | 14,13 % | 27,68 % | 19,96 % |
EPS (oik.) | 0,06 | 0,28 | 0,17 |
Osinko | 0,15 | 0,50 | 0,36 |
Osinko % | 3,55 % | 6,41 % | 4,62 % |
P/E (oik.) | 64,93 | 28,04 | 44,58 |
EV/EBITDA | 39,98 | 21,21 | 34,65 |