Siili Q2’24 -ennakko: Odotamme liikevaihdon laskun loiventuneen ja kannattavuuden parantuneen
Siili Solutions julkaisee puolivuosikatsauksensa tiistaina arviolta viimeistään kello 9.00. Siilin viimeinen vuosi on ollut sektorin tapaan haasteellinen. Q2:lla odotamme liikevaihdon laskun loiventuneen parempien laskutusateiden ja yhden useamman työpäivän ajamana. Lisäksi odotamme kannattavuuden hieman parantuneen muutaman positiivisen ja parin negatiivisen ajurin nettotuloksena. Pidämme todennäköisenä, että yhtiö joutuu laskemaan liikevaihto-ohjeistusta kuluvan vuoden osalta. Kesäkuussa julkaisemamme ja edelleen ajankohtainen laaja raportti yhtiöstä on luettavissa tästä.
Odotamme liikevaihdon laskun loiventuneen Q2:lla
Arvioimme Siilin Q2-liikevaihdon laskeneen 7 % 29,7 MEUR:oon (Q1'24: -12 %), mikä on täysin orgaanista. Vertailukaudella IT-palvelumarkkinan heikkous alkoi jo näkyä Siilissä, mutta ei vielä voimakkaasti, kuten H2’23:lla. Markkinan heikkous on iskenyt juuri Siilille tärkeille osaamisalueille, erityisesti ohjelmistokehitykseen ja autotoimialaan. Maantieteellisesti arvioimme liikevaihdon laskeneen Suomessa ja kansainvälisesti. Liikevaihtoa tukee taas yksi useampi työpäivä ja paremmat laskutusasteet. Ennusteemme sisältää liikevaihto/kokonais-FTE/työpäivä parannuksen +6 % Q2:lla (Q1'24: +3 %), mitä ajaa laskutusasteiden parannus, sillä asiakashinnoissa on arviomme mukaan laskua. Näin yhtiön on pitänyt onnistua uusmyynnissä ja/tai viime vuonna voitettujen suurempien julkisen sektorin hankkeiden ylösajon lähteä parempaan vauhtiin Q2:lla. Koko H1’24:lla odotamme liikevaihdon laskeneen 9 % 60 MEUR:oon.
Ennustamme kannattavuuden parantuneen Q2:lla
Odotamme Q2:n EBITA-%:n olleen 6,5 % ja parantuneen vertailukaudesta (5,2 %) ja edellisestä neljänneksestä (4,7 %). Kannattavuusparannusta Q2:lla ajaa viime vuonna tehdyt tehostamistoimet, paremmat laskutusasteet ja useampi työpäivä. Kannattavuutta painaa taas asiakashintojen kehityksen ja palkkainflaation negatiivinen nettovaikutus. Siili on kertonut, että uusia tehostamisia ei tulla näkemään lähitulevaisuudessa, vaikka kannattavuus on suhteellisesti heikolla tasolla. Absoluuttisesti odotamme EBITA:n nousseen 1,9 MEUR:oon (Q2’23 1,7 MEUR) Q2:lla. Kvartaalitasolla yhtiö ei raportoi muita tulosrivejä.
Koko H1:llä odotamme EBITA:n laskeneen 3,5 MEUR:oon (H1’23 5,0 MEUR). Muilla tulosriveillä emme odota suurempia yllätyksiä. On mahdollista, että vähemmistöomistusten käyvät arvot ovat muuttuneet (laskeneet), mikä ei ole ennusteissa. Käyvän arvon muutokset eivät ole kassavirtavaikutteisia ja näkyvät rahoituskuluissa. Odotamme osakekohtaisen tuloksen olleen 0,20 euroa H1:llä (H1’23: 0,44). Vertailukausi sisälsi kauppahintavelkojen käyvän arvon muutoksia ja siitä sekä yrityskauppojen aineettomista PPA-poistoista oikaistu osakekohtainen tulos laskee ennusteissamme selvästi vähemmän (H1’24e: 0,30 osakkeelta vs. H1’23: 0,36).
Kurottavaa ohjeistukseen on jäänyt selvästi
Keskustelujen ja sektorin jo julkaistujen Q2-raporttien perusteella IT-palvelumarkkinassa ei Q1-raporttien jälkeen ole tapahtunut juurikaan helpotusta, asiakaskashankinta on edelleen haastavaa ja asiakashinnoissa paine ennallaan. Siili arvioi vuoden 2024 liikevaihdon olevan 120–140 MEUR ja EBITA:n 7,5–10,5 MEUR, mikä tarkoittaa -2 - +14%:n liikevaihdon kehitystä ja 6,3-8,8 %:n EBITA-marginaalia (2023 EBITA 8,4 MEUR). Ennen H1-raporttia ennustamme liikevaihdon laskevan 4 % 117 MEUR:oon vuonna 2024 ja jäävän ohjeistuksesta haastavan markkinan myötä. Lisäksi odotamme oikaistun EBITAn laskevan 7,6 MEUR:oon (6,5 %:iin liikevaihdosta) epäsuotuisan asiakashintojen ja palkkainflaation nettokehityksen myötä. Kannattavuutta tukee vuonna 2023 tehdyt tehokkuustoimenpiteet. Kuluvan vuoden ennusteisiin liittyy tällä hetkellä poikkeuksellisen paljon epävarmuutta johtuen asiakaskysynnän heikkoudesta ja kovasta hintakilpailusta. Näin liikevaihto- ja tulosohjeistukseen liitty selvää riskiä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Siili Solutions
Siili on vuonna 2005 perustettu teknologiariippumaton ohjelmistojärjestelmien luovaan suunnitteluun ja tekniseen toteutukseen erikoistunut konsulttiyritys. Yhtiön ratkaisualueet kattavat osaajaresurssien vuokrauksen, asiakasräätälöityjen uusien digipalveluiden suunnittelun ja kehityksen, kokonaisvaltaisten IT-ratkaisujen toimituksen, ohjelmistoautomaation, pilvipalvelut ja autoteollisuuden digitalisaatioratkaisut. Siili on yksi Suomen IT-markkinan keskisuurista toimijoista. Siilin palvelemat asiakassektorit ovat julkishallinto, finanssi, teollisuus ja palvelut sekä autoteollisuus (ulkomailla). Yhtiöllä on yksiköitä Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut12.06.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 122,7 | 117,5 | 121,7 |
kasvu-% | 3,69 % | −4,26 % | 3,59 % |
EBIT (oik.) | 8,7 | 7,6 | 8,3 |
EBIT-% (oik.) | 7,12 % | 6,48 % | 6,80 % |
EPS (oik.) | 0,66 | 0,66 | 0,77 |
Osinko | 0,26 | 0,30 | 0,35 |
Osinko % | 2,78 % | 5,51 % | 6,43 % |
P/E (oik.) | 14,24 | 8,29 | 7,07 |
EV/EBITDA | 6,56 | 4,04 | 3,45 |