Scanfil Q4’24 -pikakommentti: Ennusteet ovat suunnilleen ohjeistustaulun keskellä
Scanfil julkisti tänään aamulla Q4-raporttinsa. Q4:n numeroihin liittynyt yllätysmomentti oli hyvin pieni joulukuussa kapeaksi kavennetun ohjeistuksen myötä ja loppuvuoden kehitys olikin käytännössä odotustemme mukaista. Osinkoaan Scanfil aikoo korottaa 12. vuotta putkeen, joskin korotus on jäämässä käytännössä pienimmäksi mahdolliseksi. Kuluvalle vuodelle Scanfil antoi keskikohdiltaan kasvua ja tuloskasvua indikoivat ohjeistushaarukat, joiden sisällä meidän ja konsensuksen ennusteet ovat. Näin ollen Scanfilin Q4-raportin kokonaiskuva täyttää mielestämme odotukset ensipuraisulla emmekä alustavasti arvioi raportin aiheuttavan isoja muutospaineita meidän tai konsensuksen ennusteisiin lähiajoille.
Liikevaihdon orgaaninen supistuminen hidastui
Scanfilin liikevaihto laski Q4:llä melko hyvästä vertailutasosta 4 % 202 MEUR:oon. Orgaanisesti arvioimme liikevaihdon laskeneen vajaat 10 %, sillä SRX-yritysosto tuki liikevaihtoa heti lokakuun alusta alkaen. Liikevaihdon kehitys oli kuitenkin loppuvuodesta hieman ennusteitamme parempaa, minkä taustalla oli kaikkien kolmen asiakassegmentin lievästi odotuksiamme parempi veto. Yhtiö tosin myi Q4:llä asiakasvarastoaan vajaalla 15 MEUR:lla, joten ylityksen taustalla ei ollut pelkästään odotuksia parempi kysyntä. Liiketoiminnoista MedTech&Life Science kääntyi sinänsä odotetusti kasvuun jo Q4:llä, kun taas Industrial ja Energy&Cleantech supistuivat vielä hieman loppuvuodesta.
Melko hyvä operatiivinen suoritus jatkui Q4:llä
Scanfil oikaistu liikevoitto parani Q4:llä noin 4 % 14,0 MEUR:oon SRX-yritysoston ja yhtiön tehostustoimien ajamana. Tulos asettui käytännössä linjaan ennusteemme kanssa ohjeistuksen alarajan tienoille. Kannattavuus (EBIT-%) asettui Scanfilin mittakaavassa kohtuulliselle tasolle 6,6 %:iin, kun huomioidaan matalakatteisten varastomyyntien kannattavuutta laimentava vaikutus (vrt. vertailukaudella marginaalia rasittivat uudelleenjärjestelyihin liittyneet ei-toistuvat kulut). Yhtiö onkin saanut edelleen säästö- ja tehostustoimilla lievitettyä melko hyvin liikevaihdon laskun tulokseen luomaa painetta.
Alariveillä Scanfil kirjasi Q4:lle marginaaliset oikaistuerät SRX-ostosta ja rahoituskulut olivat luultavasti pääosin valuuttapohjaisista ja ei-kassavaikutteisista syistä johtuen tällä kertaa odotuksiamme korkeammat. Myös veroaste oli lievästi odotuksiamme ylempänä. Siten Scanfilin EPS laski Q4:lla vertailukaudesta melko selvästi 0,14 euroon osakkeelta ja alitti myös lievempää laskua odottaneen ennusteemme. Kassavirrallisesti raportti näyttää mielestämme ensisilmäykseltä melko hyvältä ja viime vuoden lopun nettovelka vastasi suunnilleen odotuksiamme.
Ennusteet ovat suunnilleen ohjeistushaarukoiden puoliväleissä
Scanfil antoi kuluvalle vuodelle ohjeistuksen, jonka mukaan yhtiön vuoden 2025 liikevaihto on 780-920 MEUR ja oikaistu liikevoitto 53-66 MEUR. Ennustimme ennen raporttia Scanfilin liikevaihdon kasvavan 9 % 844 MEUR:oon ja oikaistun liikevoiton 11 % 59 MEUR:oon. Arviomme mukaan myös konsensuksen ennusteet olivat suunnilleen samansuuntaiset. Näin ollen kuluvan vuoden näkymät riittävät mielestämme täyttämään ennakko-odotukset, joskin leveähköt haarukat peilaavat mielestämme lähiaikojen näkymiin yhä etenkin ulkoisten tekijöiden osalta liittyvää epävarmuutta. Tänä vuonna Scanfilin kasvua ja tuloskasvua tukevat SRX-kaupan lisäksi viime vuonna voitetut uudet projektit (yhteensä 188 MEUR, vertailulukua ei tarjolla), minkä lisäksi yleisen kysyntätilanteen pitäisi olla toipumassa hitaasti globaalin ja Euroopan talouden mukana. Kommenttien perusteella yhtiöllä riittää nälkää edelleen myös yritysostoihin, joten emme yllättyisi, jos epäorgaanisen kasvun tuki numeroille vahvistuisi vielä vuoden mittaan. Myös taseen puolesta yritysostojen jatkamiseen olisi hyvin kapasiteettia.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Scanfil
Scanfil on vuonna 1976 perustettu vertikaalisesti integroitunut ja etenkin teollisuuden elektroniikkaan asemoitunut sopimusvalmistaja. Yhtiö on keskittynyt elektroniikan ja erilaisten järjestelmien muodostamien tuotekokonaisuuksien integrointiin. Päivittäisen tekemisen tasolla tämä tarkoittaa sitä, että Scanfililla on taitoa valmistaa asiakkaan (ts. OEM-yhtiön) koko tuote tai sen osakokonaisuus. Scanfilin liiketoiminta on vahvasti Euroopan talousalueen ohjaamaa, sillä suurin osa liikevaihdosta tulee tältä alueelta. Muista maantieteellisistä alueista yhtiölle tärkeimpiä ovat Aasia sekä Pohjois-Amerikka.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut27.10.2024
2023 | 24e | 25e |
---|
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 901,5 | 772,7 | 844,0 |
kasvu-% | 6,8 % | −14,3 % | 9,2 % |
EBIT (oik.) | 61,3 | 53,0 | 58,7 |
EBIT-% (oik.) | 6,8 % | 6,9 % | 7,0 % |
EPS (oik.) | 0,74 | 0,61 | 0,68 |
Osinko | 0,23 | 0,25 | 0,27 |
Osinko % | 2,9 % | 2,7 % | 2,9 % |
P/E (oik.) | 10,61 | 14,97 | 13,44 |
EV/EBITDA | 7,00 | 8,40 | 7,33 |
