Restamax arvioi Smilen listaamista Helsingin pörssiin
Restamax tiedotti tiistaina yhtiön selvittävän ja arvioivan tytäryhtiönsä Smile Henkilöstöpalvelut Oy:n ja sen alakonsernin muodostaman henkilöstövuokraus-liiketoiminnan listaamista Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle. Arviointiprosessi toteutetaan yhtiön mukaan kevään 2018 aikana, ja mahdollinen listautuminen toteutuisi arvioimme mukaan loppukesällä tai syksyllä. Suunniteltu irtaantuminen Smilesta ei tule meille yllätyksenä, vaan olemme jo aikaisemmin pitäneet yritysjärjestelyitä varsin todennäköisenä ja pitäneet Smilen irroittamista ”ilmaisena optiona” osakkeenomistajille. Näkemyksemme mukaan Smilen täysi arvo ei tule esiin osana Restamaxia, minkä takia pidämme ilmoitusta askeleena oikeaan suuntaan ja positiivisena osakkeenomistajille. Emme kuitenkaan tee muutoksia näkemykseemme osakkeesta tässä vaiheessa.
Smile Henkilöstöpalvelut on ollut elokuusta 2014 lähtien osa Restamax-konsernia, minkä jälkeen kasvu on ollut erittäin vahvaa. Vuonna 2017 henkilöstövuokrausliiketoiminnan liikevaihto oli 75,6 MEUR (kasvu 121,5 % edellisvuodesta), käyttökate 6,6 MEUR (kasvu 91,9 % edellisvuodesta) ja liikevoitto 3,8 MEUR (kasvu 140,1 % edellisvuodesta). Yhtiö on pystynyt kasvamaan selvästi yli toimialan yleensäkin voimakkaan kasvun, mikä on saavutettu orgaanisesti sekä yritysostoin. Vertailukohtana voidaan mainita, että tilikaudella 2015 henkilöstövuokrausliiketoiminnan liikevaihto oli 24,2 MEUR.
Yhtiön mukaan potentiaalinen listautuminen mahdollistaa oman taseen vahvistamisen ja entistäkin nopeamman kasvun. Oleellista kommentissa on mielestämme se, että fokus on selvästi taseen vahvistamisessa ja kasvussa, ei osakemyynnissä. Kasvu alalla edellyttää pääomia, sillä orgaaninen kasvu sitoo käyttöpääomaa ja vastaavasti yritysostot edellyttävät käteisvaroja. Restamax tavoittelee noin 400 MEUR:n liikevaihtoa vuoden 2020 loppuun mennessä sisäisten eliminointien jälkeen, mistä henkilöstövuokraussegmentin tavoitteena on ollut saavuttaa noin 220 MEUR. Tavoite on annettu ilman mahdollista listautumista ja sen tuomia merkittäviä lisäpääomia, joten tavoitteita mahdollisesti nostettaisiin listautumisen toteutuessa. Henkilöstövuokrausala on tällä hetkellä erittäin voimakkaassa kasvussa (H2’17 kasvu 20 % vertailukaudesta) ja konsolidaatio tulee arviomme mukaan jatkumaan pirstaloituneella toimialalla.
Yksi henkilöstövuokrausliiketoiminnan haasteista on mielestämme ollut Smilen kasvaneen kokoluokan kautta kohonnut käyttöpääomatarve, sekä rajalliset synergiat Ravintolat-segmentin kanssa, mikä puoltaa Smilesta irtaantumista. Olemme aikaisemmin kirjoittaneet Smilen listautumisen olevan mahdollinen, joskin pidimme todennäköisimpänä irtaantumistapana teollista ostajaa. Nyt vaikuttaa siltä, että Restamax haluaa olla mukana Smilen tarinassa pidemmällä aikavälillä, minkä listautuminen mahdollistaa. Arvioimme edellisessä päivityksessämme (20.2.) Smilen yritysarvon (EV) olevan noin 95 MEUR, mistä Restamaxin osuus on noin 75 MEUR (omistusosuus 78,35 %). Pidämme arviotamme edelleen varsin konservatiivisena ja mielestämme arvo on selvästi yli 100 MEUR, jos yhtiö yltää vuoden 2018 ennusteisiimme (käyttökate 11,4 MEUR). Valuaation suhteen tiistainen ei tarjonnut uutta oleellista tietoa, joten emme ole tehneet muutoksia näkemykseemme.
Osakkeenomistajien kannalta on tärkeää huomata, että Smilen edellä mainittu arvo huomioiden laskelmamme jättää Ravintolat-segmentin arvoksi vain noin 110 MEUR. Tämä vastaa noin 5,5-6,6x EV/EBITDA-kerrointa Ravintolat-liiketoiminnalle, kun näkemyksemme mukaan Ravintolat-segmentin käypä EV/EBITDA-kerroin on noin 7-8x. Näin ollen mahdollinen irtaantuminen Smilestä ennustamallamme valuaatiolla olisi positiivista osakkeenomistajien kannalta, ja pidämme tiistaista ilmoitusta tärkeänä askeleena tätä kohti.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
NoHo Partners
Noho Partners Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin erikoistunut konserni, joka harjoittaa ravintolaliiketoimintaa Suomessa, Tanskassa ja Norjassa. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Elite, Savoy, Teatteri, Yes Yes Yes, Stefan’s Steakhouse, Palace, Löyly, Hanko Sushi ja Cock's & Cows.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut20.02.2018
2017 | 18e | 19e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 185,9 | 244,2 | 268,1 |
kasvu-% | 42,98 % | 31,38 % | 9,77 % |
EBIT (oik.) | 10,8 | 16,6 | 20,9 |
EBIT-% (oik.) | 5,79 % | 6,79 % | 7,79 % |
EPS (oik.) | 0,30 | 0,57 | 0,73 |
Osinko | 0,33 | 0,38 | 0,42 |
Osinko % | 3,85 % | 4,76 % | 5,26 % |
P/E (oik.) | 28,83 | 13,92 | 10,93 |
EV/EBITDA | 8,16 | 5,59 | 4,92 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/arttu_heikura/500/115119_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/a/67e7ee/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/haaveilija/500/94639_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/karhu_hylje/500/60722_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/l/ce7236/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/m/34f0e0/500.png)