Remedy Q4 perjantaina: Näkymät ja Alan Wake 2:n myynnin kehitys polttopisteessä
Remedy raportoi Q4-tuloksensa perjantaina klo 9.00. Vuosi 2023 oli Remedylle vielä selkeää investointivaihetta, jota heijastellen Q4-tulos on koko vuoden tavoin selkeästi tappiollinen. Tänä vuonna Alan Wake 2:n rojaltien pitäisi tukea selvästi yhtiön kasvua ja tuloskehitystä, ja suurin mielenkiinto raportissa kohdistuukin kuluvan vuoden näkymiin sekä tietoihin/kommentteihin AW2:n myynnin kehityksestä. Isossa kuvassa tänä vuonna jälleen keskeistä on kehitteillä olevien peliprojektien edistyminen tuotantoputkessa, sillä moniprojektimallin ylösajon myötä AW2:n julkaisu on arviomme mukaan vasta lähtölaukaus vielä useille tämän vuosikymmenen aikana tapahtuville pelijulkaisuille.
Neljänneksen kehitysmaksut selvästi vertailukautta pienemmät, rojaltien osalta AWR voi yllättää varovaiset odotukset
Ennustamme Remedyn Q4-liikevaihdon laskeneen 42 % 7,9 MEUR:oon. Alan Wake 2:n julkaisun (27.10.) myötä siitä kertyneet kehitysmaksut ovat luonnollisesti neljänneksellä huomattavasti vertailukautta pienemmät. Lisäksi Control 2:n julkaisusopimus tuki vertailukauden liikevaihtoa. Loppuvuodesta Alan Wake 2:sta on alkanut vapautua henkilöstöä muihin projekteihin, mikä osaltaan tukee näistä tuloutuvia kehitysmaksuja. Vanguard-projektin uudelleenkäynnistys Kestrelinä ja paluu konseptointivaiheeseen tarkoittaa pienempiä kehitysmaksuja tästä hankkeesta ennen sen etenemistä tuotantoputkessa.
Rojaltituottojen (Q4’23e: 1,4 MEUR) osalta loppuvuosi on mielenkiintoinen Alan Wake Remasteredin osalta. Peli kattoi tuotanto- ja markkinointibudjettinsa Q3:n aikana, ja nyt loppuvuodesta AW2:n erinomainen vastaanotto ja markkinointi ovat tukeneet myös AWR:n myyntiä. Peliä on myyty kuitenkin melko matalalla hintapisteellä, minkä vuoksi odotuksemme ovat suhteellisen varovaisia. Nykyisillä ennusteillamme odotamme AW2:n myynnin kattavan pelin tuotanto- ja markkinointibudjetin Q1’24:n aikana, jolloin siitä alkaa kertyä Remedylle rojalteja. Siten viime vuoden lukuihin AW2:n julkaisulla ei ole vielä rojaltien osalta suoraa vaikutusta.
Q4-tappio heijastelee viime vuoden investointivaihetta
Tarkistimme tämän tulosennakon yhteydessä oletuksiamme loppuvuoden kulurakenteesta pykälän ylöspäin ja ennustamme Remedyn Q4-liiketappion olleen -5,4 MEUR (aik. -4,7 MEUR). Vertailukaudella liikevoitto oli 2,1 MEUR positiivinen. Vuonna 2023 strategiansa mukaisesti Remedy on kasvattanut investointejaan kehitteillä oleviin pelihankkeisiin niiden edetessä tuotantoputkessa. Matalaksi jäävien rojaltituottojen, kasvaneiden rekrytointien, ulkoisen pelinkehityksen ja muiden kulujen nousun myötä odotamme liikevoiton painuneen koko vuoden 2023 osalta -21,3 MEUR tappiolle.
Alan Wake 2:n rojaltit tuovat tämän vuoden liikevaihtoon ja tulokseen ison heilurin
Q4-raportissa Remedyn näkymät tulevat olemaan erittäin mielenkiintoiset, sillä AW2:n erittäin vahvan kriitikkomenestyksen pohjalta peliltä on mielestämme lupa odottaa myös hyvää kaupallista menestystä lähivuosina. Tähän mennessä AW2:n myyntiluvuista ei ole vielä saatu konkretiaa, mutta arvioimme Q4-raportin todennäköisesti tarjoilevan vähintään sanallisia kommentteja myynnin kehityksestä. Kommentit voivat myös viitata siihen, onko pelin tuotanto- ja markkinointibudjetti saatu jo katettua, jonka jälkeen Remedy ja Epic alkavat jakaa pelin tuotot puoliksi. Nykyinen ennusteemme odottaa vuonna 2024 voimakasta liikevaihdon (70,1 MEUR, +122 %) ja liikevoiton (17,6 MEUR, EBIT-% 25 %) kasvua AW2:n rojaltituottojen ajamana. Siten pelkästään kasvavaa liikevaihtoa ja paranevaa tulosta indikoiva ohjeistus jäisi informaatioarvoltaan vielä laihaksi. Luonnollisesti pelimyynnin kehitykseen vaikuttaa useita muuttujia ja siten kuluvan vuoden tulostasoon liittyy vielä huomattavaa epävarmuutta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Remedy Entertainment
Remedy Entertainment on vuonna 1995 perustettu suomalainen videopelikehittäjä. Yhtiö on yksi Suomen vanhimmista pelinkehittäjistä, jonka tunnetuimpia pelejä ovat Max Payne, Alan Wake, Quantum Break ja Control. Remedy tunnetaan maailmalla parhaiten tarinavetoisista toimintapeleistä ja on yksi arvostetuimpia itsenäisiä AAA-pelistudioita maailmassa. Remedy kehittää korkeatasoisia, suurten pelistudioiden massapeleistä selkeästi erottuvia pelejä pääsääntöisesti PC:lle, Xboxille ja Playstationille.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut04.02.
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 43,6 | 31,5 | 70,1 |
kasvu-% | −2,54 % | −27,65 % | 122,40 % |
EBIT (oik.) | −0,6 | −21,3 | 17,6 |
EBIT-% (oik.) | −1,29 % | −67,39 % | 25,14 % |
EPS (oik.) | −0,13 | −1,27 | 1,04 |
Osinko | 0,10 | 0,10 | 0,10 |
Osinko % | 0,46 % | 0,70 % | 0,70 % |
P/E (oik.) | - | - | 13,75 |
EV/EBITDA | 126,51 | - | 7,08 |