Relais Q3’24 -ennakko: Odotamme kasvun ja marginaalin vahvistumisen jatkuneen
Relais julkistaa Q3-tuloksensa torstaina noin klo 09.00. Odotamme yhtiön liikevaihdon pysyneen kasvussa tehtyjen yritysostojen sekä hyvässä vauhdissa pysyneen orgaanisen kasvun myötä. Alkuvuonna saavutettujen tehokkuusparannusten odotamme siivittäneen Relaisin kannattavuusparannukseen myös Q3:lla. Relais ei ole tapansa mukaan antanut ohjeistusta kuluvalle tilikaudelle. Raportilla huomiomme kiinnittyy yleisen markkinakehityksen lisäksi kommentteihin yhtiön valaisinliiketoiminnalle tärkeän loppuvuoden näkymistä.
Odotuksissa kasvun rauhoittuminen erittäin vahvasta alkuvuodesta
Ennustamme Relaisin liikevaihdon kasvaneen Q3:lla 9 % 76,6 MEUR:oon. Kasvusta valtaosan selittää yhtiön tekemät Jyväskylä Truck Center, Asennustyö M. Ahlqvist sekä AutoMateriell -yritysostot. Uusin Team Verkstad Sverige AB -yritysosto raportoidaan osana Relais-konsernia vasta lokakuun alusta lähtien, minkä takia yritysostolla ei ollut vaikutusta Q3:n numeroihin. Odotamme orgaanisen liikevaihdon kasvun hidastuneen alkuvuoden korkealta (~ 10 %) tasolta reiluun 3 %:iin. Liiketoimintasegmenteistä odotamme Teknisen tukkukauppa ja tuotteet -segmentin kasvaneen markkinakasvun mukaisesti, minkä lisäksi odotamme myös korjaamo- ja huoltamoliiketoiminnan yltäneen kasvuun sen hyvää kysyntätilannetta ja lievää hintojen nousua mukaillen. Ruotsin kruunun kurssikehityksen odotamme tukevan raportoitua liikevaihtoa noin 1 %:lla.
Odotamme kannattavuusparannuksen tulleen useista pienistä parannuksista
Ennusteemme Q3:n liikevoitoksi ilman PPA-poistoja (EBITA) on 9,6 MEUR. Tämä vastaa vertailukautta vahvempaa 12,6 %:n EBITA-%:a. Ennusteessamme vahvistuvaa kannattavuutta ajaa alkuvuoden tapaan samat tekijät, kuten hinnankorotusten tukema myyntikatemarginaali, tehtyjen yritysostojen tuomat pienet synergiaedut, sekä korjaamojen- ja hankinnan tehokkuuden parannustoimet. Alkuvuoden kaltaisen erinomaisen kysyntätilanteen emme kuitenkaan odota jatkuneen, minkä myötä Q3:n kannattavuusparannuksen odotamme olevan alkuvuoteen nähden maltillisempi. Q3:lla viimevuosina korkeaa veroastetta, sekä Relaisin velkamäärään nähden tavanomaisia rahoituskuluja heijastellen odotamme Q3:n liikearvopoistoilla oikaistun EPS:n asettuvan 0,31 euroon.
2024 vaikuttaa poikkeuksellisen hyvältä vuodelta alkuvuoden sääolosuhteiden tukemana
Relais ei ole tapansa mukaisesti antanut kuluvalle vuodelle numeerista ohjeistusta, emmekä odota sellaista annettavan myöskään nyt. Ennustamme tilikauden 2024 liikevaihdon kasvavan alkuvuoden suosiollisten sääolosuhteiden vahvistaman kysynnän siivittämänä 13 % 321 MEUR:oon. Ennusteessamme Relaisin tilikauden 2024 vajaan 6 %:n orgaaninen kasvu on yhtiön lähivuosien trendikasvua korkeampi, mikä heijastuu ennusteissamme vaisuna orgaanisena kasvuna vuonna 2025. Ennusteessamme Relais yltää tilikaudella 11,3 %:n oikaistuun liikevoittoon (EBITA-%), mikä vastaa selkeää parannusta viime vuosiin nähden. Huomiomme kiinnittyy raportilla kommentteihin päämarkkinoiden kehityksestä, joka on ollut kuluvana vuonna varsin mallikasta yleisen taloustilanteen vaisuudesta huolimatta. Myös näkymät valaisinliiketoiminnalle tärkeään loppuvuoteen ja talvikauteen ovat kiinnostuksemme kohteena.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Relais Group
Relais Group on vuonna 2010 perustettu ajoneuvojen jälkimarkkinoilla erilaisia liiketoimintoja pitkäjänteisesti omistava ja kehittävä konserni. Konsernin nykyiset liiketoiminnot muodostuvat varaosien ja sähkövarusteiden tukkumyyntiä sekä hyötyajoneuvojen korjaamo- ja huoltoliiketoimintaa harjoittavista yhtiöistä, jotka toimivat Pohjoismaissa ja Baltiassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut15.08.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 284,3 | 320,4 | 330,5 |
kasvu-% | 9,04 % | 12,73 % | 3,15 % |
EBIT (oik.) | 28,6 | 36,1 | 35,0 |
EBIT-% (oik.) | 10,04 % | 11,27 % | 10,58 % |
EPS (oik.) | 0,95 | 1,18 | 1,22 |
Osinko | 0,44 | 0,45 | 0,46 |
Osinko % | 3,26 % | 3,47 % | 3,55 % |
P/E (oik.) | 14,28 | 10,93 | 10,62 |
EV/EBITDA | 9,09 | 7,37 | 7,34 |