Piippo H2’24 -ennakko: Alihankintaan siirtyminen lankaliiketoiminnassa ei näy vielä luvuissa
Piippo julkistaa H2-raporttinsa torstaina arviomme mukaan kello 13. Syyskuussa annetun tulosvaroituksen ja H2-ennakkotietojen myötä tulevan raportin pääpiirteet ovat lukujen osalta jo tiedossa. Tämän seurauksena huomioimme kiinnittyy alkaneen tilikauden ohjeistukseen (huom: Piippo noudattaa kalenterivuodesta poikkeavaa tilikautta), taseasemaan ja edistysaskeliin lankatuotannon ulkoistamisessa.
Liikevaihto asettui karkeasti vertailukauden tasolle
Syyskuun alussa annettujen ennakkotietojen perusteella Piippo odottaa tilikauden 2024 liikevaihdon asettuneen 13–13,5 MEUR:oon. H2-liikevaihtoennusteemme on vertailukauden tasolla 7,8 MEUR:ssa, jolloin koko vuoden liikevaihtoennusteemme asettuu ennakkotietojen indikoiman haarukan keskelle. Piipon tulosvaroituksen taustalla oli strateginen päätös lopettaa paalaus- ja kaapelilankatuotanto yhtiön Outokummun tehtaalla sekä vertailukautta matalammat myyntihinnat. Venäjän markkinan sulkeutumisen myötä yhtiön oman lankatuotannon hintakilpailukyky ei ollut enää riittävä kyseisten tuotekategorioiden heikon erottautumismahdollisuuden ja siihen suhteutettuna merkittävien logistiikkakustannusten vuoksi. Siirtymällä alihankintavetoiseen tuotantoon lähempänä loppuasiakasta yhtiö pyrkii parantamaan kilpailukykyään paalaus- ja kaapelilangassa, mikä vaikuttaa mielestämme perustellulta. Tulosvaroituksen mukaan neuvottelut alihankintaan siirtymisestä ovat kuitenkin vieneet odotettua pidempään, minkä seurauksena mahdolliset kommentit alihankintaan siirtymiseen liittyen ovat erityisen kiinnostavia. Päätöksen myötä yhtiön Outokummun tehdas keskittyy yhtiölle tärkeämpien paalausverkkojen valmistukseen, jossa erottautuminen laadulla on helpompaa ja katteet yleisesti paremmat.
Tulosvaroituksen yhteydessä Piippo toisti ohjeistuksensa kannattavuuden suhteen ja odottaa 2024 liiketappion supistuvan vertailukauden 1,8 MEUR:n tasolta. H2-liiketulosennusteemme asettuu -0,45 MEUR:oon ja koko vuoden liiketulosennusteemme on -1,3 MEUR. Arviomme mukaan siirtymä alihankintavetoiseen malliin lankatuotteissa on painanut yhtiön tuloskuntoa väliaikaisesti vielä kuluneen katsauskauden, mikä tekee 2025 tilikauden ohjeistuksesta erityisen kiinnostavan.
Odotamme yhtiön ohjeistavan kasvavaa liikevaihtoa ja paranevaa tulostasoa
2025 ennusteemme povaavat Piipon 2025 liikevaihdon kasvavan vahvasti ja tuloksen vahvistuvan heikon vertailukauden tasolta. Alihankintavetoiseen tuotantoon siirtyminen tuo konsernille kasvua ja parantaa papereissamme lankaliiketoiminnan kannattavuutta. Lisäksi odotamme koko toimialan kysyntä/tarjontadynamiikan ottavan askeleen terveempään suuntaan agrituotevalmistajien saatua aikaa reagoida Venäjän markkinan sulkeutumiseen. Piipon velkaisen taseen ja heikon tuloskunnon takia ripeän tuloskäänteen saavuttaminen on sijoitustarinan kannalta kriittistä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Piippo
Piippo on vuonna 1942 perustettu kansainvälinen sitomiseen ja kiinnittämiseen soveltuvien tuotteiden eli paalausverkkojen, köysien, lankojen ja narujen valmistamiseen sekä markkinointiin ja myyntiin keskittynyt teollisuusyhtiö. Piipon liiketoiminta jakautuu asiakkaiden mukaan kolmeen eri segmenttiin, jotka ovat Agri, Kuluttajatuotteet sekä Tuotteet kaapeliteollisuuteen. Yhtiöllä on globaali jakeluverkosto joka kattaa yli 40 maata ja sen kotipaikka on Outokumpu.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut08.09.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 15,1 | 13,3 | 15,1 |
kasvu-% | −32,58 % | −11,76 % | 14,00 % |
EBIT (oik.) | −1,8 | −1,3 | 0,4 |
EBIT-% (oik.) | −11,98 % | −9,70 % | 2,66 % |
EPS (oik.) | −1,60 | −1,28 | −0,12 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | - |
EV/EBITDA | - | - | 8,55 |