Orthex Q3’24 -ennakko: Kasvu muun Euroopan varassa
Orthex julkistaa Q3-raporttinsa perjantaina kello 9. Odotamme liikevaihdolta varovaista kasvua pohjoismaisten jälleenmyyjien heikosta myynnin kehityksestä huolimatta. Orthex ei anna lyhyen aikavälin ohjeistusta. Odotamme yhtiöltä kuluvana vuonna hieman tavoiteltua 5 %:n liikevaihdon kasvua maltillisempaa 3 %:n kasvua, kun taas 12,4 %:n EBIT-marginaaliennusteemme jää selvästi yhtiön kunnianhimoisesta yli 18 %:n oikaistusta EBITA-tavoitteesta. Käymme osavuosikatsausta läpi perjantaina tuloslivessä kello 8.55 alkaen.
Pohjoismaisten jälleenmyyjien myynti oli edelleen heikkoa Q3:lla
Orthexin liiketoimintaympäristö on kaupan liikevaihtokuvaajien perusteella säilynyt Q3:lla vaisuna etenkin yhtiölle keskeisillä Pohjoismaiden markkinoilla. Odotamme Orthexin Q3-liikevaihdon kasvaneen 1 %:n 22,1 MEUR:oon, mikä on konsensusennusteen alapuolella. Odotamme Orthexin liikevaihdon kasvun hidastuneen alkuvuodesta pohjoismaisen myynnin hyötyneen väliaikaisesti jälleenmyyjien hieman suuremmista ostoista varastotasojen kasvattamiseksi. Ennusteissamme Orthexin laskutettu myynti säilyy Pohjoismaissa vertailukauden tasolla, mutta muilla Euroopan markkinoilla odotamme 8 %:n kasvua laajentuneen jakeluverkoston ja kasvaneen hyllytilan ajamana. Orthex on kuluvan vuoden aikana lisännyt kasvupanostuksiaan Pohjoismaiden ulkopuolella, joten seuraamme erityisellä kiinnostuksella muun Euroopan kasvua.
Kasvupanostukset kumoavat kasvaneen liikevaihdon tulosvaikutuksen
Kannattavuudeltaan Q3 on kausiluonteisesti Orthexin vahvin neljännes suotuisan myynnin jakauman ja muita neljänneksiä kevyemmän kulurakenteen myötä. Odotamme pientä parannusta yhtiön bruttokatteeseen liikevaihdon maltillisen kasvun ajamana, mutta kasvaneet myynti- ja markkinointipanostukset kumoavat ennusteissamme kyseisen vaikutuksen liiketulostasolla. Orthexin raaka-ainekustannukset ovat käsityksemme mukaan olleet kvartaalin aikana karkeasti vertailukauden tasolla, joten yhtiö ei enää alkuvuoden tapaan saanut oleellista vetoapua laskeneista materiaalikustannuksista. Ennusteissamme yhtiön Q3-liiketulos säilyy vertailukauden tasolla 3,5 MEUR:ssa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Orthex
Orthex on vuonna 1956 perustettu Pohjoismaissa toimiva kodin käyttötavarayhtiö. Yhtiö suunnittelee, valmistaa ja myy kodin käyttötavaroita. Orthex tarjoaa laajan valikoiman tuotteita neljässä tuoteryhmässä: Säilytys, Keittiö, Koti ja Piha sekä Kasvien hoito. Orthexin jakelukanavina toimivat pääsääntöisesti eurooppalaiset vähittäiskaupan ketjut. Valtaosa yhtiön liiketoiminnasta tapahtuu Pohjoismaissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut23.08.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 85,9 | 88,5 | 94,5 |
kasvu-% | 2,25 % | 2,95 % | 6,77 % |
EBIT (oik.) | 10,0 | 11,0 | 13,4 |
EBIT-% (oik.) | 11,69 % | 12,42 % | 14,20 % |
EPS (oik.) | 0,35 | 0,41 | 0,53 |
Osinko | 0,21 | 0,25 | 0,29 |
Osinko % | 3,89 % | 4,92 % | 5,71 % |
P/E (oik.) | 15,50 | 12,43 | 9,52 |
EV/EBITDA | 7,95 | 7,00 | 5,80 |