Nurminen Logistics vahvisti Suomen liiketoimintaansa pienellä yritysostolla
Nurminen tiedotti perjantaina, että sen Suomen tytäryhtiö Nurminen Logistics Services Oy ostaa Vantaalla ja Espoossa toimivan ILP-Group Logistics Oy:n. Ostettavan yrityksen erityisosaamista ovat kokonaisvaltaiset varastointipalvelut, meri-, lento-, ja maantiekuljetukset sekä huolinta. Sen ennustettu liikevaihto vuodelle 2024 on puolestaan 4,5 MEUR. Käsityksemme mukaan ILP-Group oli toiminut myös aiemmin Kotkassa, mutta oli jo aiemmin kuluvan vuoden aikana luopunut tästä liiketoiminnasta. Siten Nurmisen hankkimat liiketoiminnot keskittyvät pk-seudulle.
Yhtiö kommentoi hankinnan vahvistavan sen terminaalitoimintaa (ml. asiakkuudet) Suomessa (Vuosaaressa) ja laajentavan samalla palvelutarjoamaa asiakkaille. Nurmisen kannalta hankinnan taustalla arvioimmekin olleen etenkin asiakaskunnan kasvattamisen sekä näiden tuomien volyymien, jotka ovat olennaisia terminaaliliiketoiminnan kannattavuuden kannalta. Huomioiden Suomen talouden vaisukehitys (sis. tavaraliikenne) arvioimme kaupan voivan mahdollistaa yhtiölle lieviä tehokkuushyötyjä Cargo-liiketoiminnassa integraation onnistuessa. Tämän lisäksi arvioimme kaupan tukevan myös lievästi Multimodal Forwardingin kasvua. Kokonaisuudessaan kauppa oli kuitenkin Nurmisen kokoluokkaan (liikevaihto 2024e: 110 MEUR) suhteutettuna pieni ja hankitun liiketoiminnan liikevaihtotasoa peilaten arvioimme kauppasumman olleen myös maltillinen. Tätä peilaten kaupan riskitaso on lähtökohtaisesti myös matala.
Kokonaiskuvaa peilaten kaupalla ei ole myöskään välitöntä vaikutusta näkemykseemme osakkeesta, mutta tulemme lisäämään sen ennusteisiimme seuraavan päivityksemme yhteydessä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Nurminen Logistics
Nurminen Logistics on vuonna 1886 perustettu logistiikkapalveluyhtiö, jonka palveluihin kuuluvat nykyisin rautatiekuljetukset Aasian ja Suomen välillä sekä Baltian alueella. Lisäksi yhtiö tarjoaa erilaisia terminaali- ja huolintapalveluita.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut29.10.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 128,0 | 109,5 | 115,6 |
kasvu-% | 4,44 % | −14,42 % | 5,59 % |
EBIT (oik.) | 21,5 | 21,1 | 20,6 |
EBIT-% (oik.) | 16,79 % | 19,23 % | 17,84 % |
EPS (oik.) | 0,10 | 0,10 | 0,13 |
Osinko | 0,04 | 0,05 | 0,05 |
Osinko % | 3,17 % | 4,55 % | 5,06 % |
P/E (oik.) | 13,05 | 9,94 | 7,73 |
EV/EBITDA | 4,37 | 4,22 | 4,27 |