Metsä Board Q3: Raportti vahvisti tilannekuvan pysyneen suotuisana
Metsä Boardin eilen julkistama Q3-raportti oli sekä tuloksen että lyhyen ajan näkymien melko hyvin linjassa odotustemme kanssa emmekä tehneet raportin myötä juuri ennustemuutoksia. Siten toistamme Metsä Boardin lisää-suosituksemme 9,00 euron tavoitehinnalla. Vaikka emme luotakaan kuluvan vuoden erittäin korkean tulostason olevan uusi normaali, osake on mielestämme hinnoiteltu maltillisesti ja arvostuksen nousuvara sekä 4-5 %:n osinkotuotto tarjoavat mielestämme tuottovaatimusta korkeamman tuotto-odotuksen seuraavalle vuodelle.
Ennätystulos tulikuuman kartonkimarkkinan ja Metsä Fibren tulososuuden kasvun ansiosta
Metsä Boardin liikevaihto kasvoi Q3:lla 10 % 516 MEUR:oon, mikä osui meidän ja konsensuksen välin. Kartonkitoimitukset kohosivat Q3:lla hieman vertailukaudesta, mutta vahvaan kysyntään vastaamista vaikeutti Husumin tehtaan kvartaalin alun iso laiterikko. Lisäksi kartonkien ja oman sellumyynnin keskihintojen nousu tuki odotetusti kasvua Q3:lla. Oikaistua liikevoittoa Metsä Board teki Q3:lla ennätykselliset 104 MEUR, mikä ylitti meidän ja konsensuksen ennusteet lievästi. Väkivahva tulos (Q2: oik. EBIT-% 20 %) syntyi kasvun ja Metsä Fibren tulososuuden jyrkän nousun (taustalla sellun ja sahatavaran volyymien ja etenkin hintojen ylämäki) ansiosta. Huomioitavaa oli, että Husumin tuotantohäiriöstä odotettu vakuutuskorvaus ei ehtinyt vielä Q3:lle (odotetaan Q4:lle). Alariveillä tulokseen kirjattiin odotetusti pienet kertakulut Husumin uusittavaan taivekartonkikoneeseen liittyen. Rahoituskulut ja veroaste olivat hieman ennusteitamme alemmat, mutta Husumin sellutehtaan vähemmistölle kuuluva tulososuus ylitti odotukset. Siten 0,23 euroon kohonnut Q3:n oikaistu EPS ei ylittänyt ennusteita vivulla suhteessa oikaistuun liikevoittoon. Liiketoiminnan rahavirta oli myös siedettävä, vaikka tuloksen painopisteen siirtyminen Metsä Fibreen ja inflaatio rasittivat sinänsä odotetusti kassavirtaa Q3:lla.
Q4:n ohjeistus otettiin varman päälle, kartonkimarkkina on edelleen vahva
Metsä Board ohjeisti oikaistun liiketuloksensa olevan Q4:llä heikompi kuin Q3:lla. Sanamuodot olivat meidän ja konsensuksen ennusteiden mukainen, joskin ennakossamme spekuloimme positiivisella ohjeistusyllätyksellä. Kartonkien toimitusten yhtiö odottaa laskevan kausiluonteisista tekijöistä johtuen Q4:llä. Q4:llä tulosta rokottavat arviomme mukaan vuosihuoltokulujen lievä kasvu sekä sellun ja sahatavaran näillä näkymin laskevat hinnat. Toisaalta kartonkien hintojen yhtiö ohjeisti nousevan hieman Q4:lle, minkä lisäksi mainittu vakuutuskorvaus ja päästöoikeuksien lisämyynnit voivat tukea tulosta. Vaikka ohjeistuksessa on mielestämme yhä hyvässä skenaariossa positiivinen yllätysmomentti, nostimme Q4:n ennusteitamme vain hieman ja ennusteemme on linjassa ohjeistuksen kanssa. Myös lähivuosien osalta ennustemuutokset olivat vain marginaalisia. Odotamme yhtiöltä tänä vuonna jättipottia (EPS 0,83 euroa vs. 5 ka. 0,42 euroa), mutta arviomme mukaan kyse on kuitenkin osin syklisesti poikkeuksellisen suotuisasta jaksosta kysynnän, hinnoittelun, kilpailun ja kulujen osalta läpi portfolion eikä vain rakenteellisista muutoksista Metsä Boardin toimintaympäristössä tai tuloksentekokyvyssä. Myös lähivuosien EPS-ennusteemme ovat historiallisia tasoja korkeammalla 0,60 euron tasolla, mutta arvioimme kuitenkin kannattavuutta normalisoivia tekijöitä ilmaantuvan ensi vuoden aikana markkinoita nyt kuristavien tarjontarajoittein purkaantumisen, osin kiristyvän kilpailun ja kulujen nousun kautta. Rakenteellista tuloskasvua odotamme yhtiöltä vuosikymmenen puolivälissä, kun isot investoinnit Husumiin ja Kemiin on ajettu ylös.
Odotamme vuoden 2021 olevan poikkeus, mutta arvostuksen kokonaiskuva puoltaa positiivisuutta
Metsä Boardin ennusteidemme mukaiset P/E-luvut vuosille 2021 ja 2022 ovat nyt 10x ja 13x. Lähivuosien osinkotuottojen odotamme olevan 4-5 %. Kuluvan vuoden kirkkaan ennätystuloksen pitäessä osake olisi erittäin edullinen, mutta tämän varaan emme ole valmiita laskemaan. Ensi vuonna laskevaa, mutta yhtiön historialliseen kontekstiin ja metsäsektorin toimialadynamiikkaan peilattuna yhä vahvaa tulosta peilaavat kertoimet painuvat myös houkuttelevalle tasolle ja yhtiön keskipitkän ajan mediaanien alapuolelle. Siten osingosta ja kertoimien lievästä nousuvarasta muodostuva 12 kk:n tuotto-odotus ylittää mielestämme osakkeen tuottovaatimuksemme (olemme nostaneet tuottovaatimusta lievästi Metsä Fibren sellukartelliepäilyn takia). Myös käynnissä olevien investointien hyötyjä huomioiva DCF-mallimme alittaa nykykurssin. Lisäksi osakkeen suhteellinen arvostus on linjassa verrokkien kanssa, vaikka yhtiö ansaitsee tuoteportfolionsa ansiosta mielestämme pienen preemion.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Metsä Board
Metsä Board on vuonna 1986 perustettu kartonkiyhtiö. Metsä Board on johtava eurooppalainen ensikuitukartongin tuottaja. Yhtiö keskittyy kevyisiin ja korkealuokkaisiin ensikuitukartonkeihin, joita käytetään pääosin kuluttajatuotepakkauksissa ja vähittäiskaupan tarpeisiin. Lisäksi yhtiö valmistaa kemiallista sellua ja valkaistua kemihierrettä omaan käyttöön sekä myytäväksi. Metsä Board omistaa 24,9 % osuuden Metsä Fibrestä. Metsä Boardilla on myyntiä noin sataan maahan, ja yhtiö työllistää henkilöitä noin kahdessakymmenessä maassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut27.10.2021
2020 | 21e | 22e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1 889,5 | 2 077,6 | 2 152,0 |
kasvu-% | −2,19 % | 9,96 % | 3,58 % |
EBIT (oik.) | 221,3 | 379,7 | 289,0 |
EBIT-% (oik.) | 11,71 % | 18,28 % | 13,43 % |
EPS (oik.) | 0,46 | 0,83 | 0,62 |
Osinko | 0,26 | 0,32 | 0,34 |
Osinko % | 3,02 % | 5,15 % | 5,47 % |
P/E (oik.) | 18,54 | 7,51 | 10,10 |
EV/EBITDA | 10,26 | 5,24 | 6,41 |