Merus Power laaja raportti: Kasvustrategian edellyttämät pohjatyöt tehty
Sähkövarastovetoinen kasvu otti merkittävän askeleen eteenpäin vuoden 2023 aikana suuren projektin ansiosta. Lisäksi uudet toimitilat yhdessä vahvistuneiden henkilöresurssien kanssa mahdollistavat liiketoiminnan nopean kasvattamisen. Sähkövarastoliiketoiminnan kilpailukyvystä ja kannattavuudesta ei kuitenkaan ole vielä riittävästi todisteita, minkä vuoksi pysymme varovaisina ja toistamme vähennä-suosituksen 3,7 euron tavoitehinnalla.
Sähkönlaaturatkaisuihin ja sähkövarastoihin erikoistunut teknologiayhtiö
Merus Power on vuonna 2008 perustettu suomalainen teknologiayhtiö, joka suunnittelee ja tuottaa sähkövarastoja, sähkönlaaturatkaisuja ja niihin liittyviä palveluita. Yhtiön tuotteet pohjautuvat itse kehitettyyn modulaariseen teknologiaan sekä ohjelmistoihin, jotka mahdollistavat skaalautuvat, helposti räätälöitävät ja suorituskykyiset ratkaisut eri käyttötarkoituksiin. Yhtiön strategia korostaa sähkövarastomarkkinan (kasvu Euroopassa 2024-28e: 22 %/v) osuutta yhtiön kasvussa, mutta sähkönlaadussakin tavoitellaan kasvua (markkinakasvu 2024-27e: 6 %/v). Sähkönlaaturatkaisut perustuvat kokonaan yhtiön omaan teknologiaan ja samoja teknologioita voidaan hyödyntää myös sähkövarastoissa. Yhtiön sähkövarastotuotannon arvosta noin puolet perustuu omaan teknologiaan ja loput, kuten akut, ostetaan ulkopuolisilta toimittajilta. Yhtiö on toimittanut sähkönlaaturatkaisujaan noin 60 eri maahan laajan jakeluverkostonsa kautta. Sähkövarastoliiketoiminta on paikallisempaa ja sitä pyritään laajentamaan Suomesta muualle Eurooppaan yhteistyökumppanuuksien avulla.
Pohjatyöt kasvun eteen jo pitkällä mutta sähkövarastoliiketoiminnan kannattavuutta ei ole vielä todistettu
Sähkövarastoliiketoiminnan resurssit ovat kasvaneet vauhdilla listautumisen jälkeen ja vuonna 2023 saatiin jo yksi suuri 20 MEUR:n sähkövarastotilaus Taaleri Energialta. Muutto uusiin moderneihin toimitiloihin syksyllä 2023 oli yhtiölle suuri askel, joka mahdollistaisi liikevaihdon kasvattamisen aina tavoiteltuun 80 MEUR:oon saakka vuoteen 2026 mennessä, mikäli myynti vain vetää. Sähkövarastoliiketoiminnan kilpailukyky ja katetaso ovat vielä osittain kysymysmerkkejä, eikä ensimmäisten suurten projektien kannattavuustaso välttämättä vielä edusta pitkän aikavälin tasoa. Yhtiön kannattavuus jäänee heikoksi lyhyellä aikavälillä, sillä resurssien nopea kasvattaminen tuo etupainotteisia kuluja ja näemme kannattavuuden skaalautumisen vaativan enemmän kasvua kuin mitä vuodet 2023-24 vielä tuovat. Projektiluonteisuus vaikeuttaa ennustamista, mutta sähkövarastorintamalla on viimeaikaisten panostusten ja markkinan aktiivisuuden myötä potentiaalia liikevaihdon nopeaankin skaalaamiseen.
Tuloskasvuun liittyvä epävarmuus painaa tuotto-odotusta
Merus Powerin kasvustrategia on mielestämme mennyt selkeästi eteenpäin, sillä yhtiö on vahvistanut resurssejaan ja nostanut sähkövarastoliikevaihdon uuteen kokoluokkaan (joskin pääosin yhden suuren projektin avulla). Sähkövarastoliiketoiminnan kannattavuuden ja kilpailukyvyn arviointi on kuitenkin toistaiseksi haastavaa. Kilpailukyvystä tullaan näkemään viitteitä lähivuosina, kun isoja projekteja saadaan maaliin. Nykyisillä ennusteillamme (huomattavasti alle yhtiön tavoitteiden) arvostuskertoimet laskisivat edullisiksi vasta vuonna 2026 (EV/EBITDA: 9x, EV/EBIT: 12x), emmekä näe kyseisissä kertoimissa toistaiseksi nousuvaraa ottaen huomioon ennusteisiin liittyvän korkeahkon epävarmuuden. Yhtiö toimii kasvavilla markkinoilla ja listautumisen jälkeisen kasvutyön hedelmät ovat vielä uskoaksemme pääosin edessä päin. Sähkövarastoliiketoiminnan osoittautuminen toimialan tasoa selvästi kannattavammaksi tarjoaisi osakkeelle suurenkin nousupotentiaalin, mutta toistaiseksi emme ole saaneet siitä viitteitä. Strategiakauden alkuvuosina kustannusten kasvu on toistaiseksi ollut odotuksiamme korkeampaa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Merus Power
Merus Power on vuonna 2008 perustettu suomalainen teknologiayhtiö, joka kehittää ja tuottaa sähkövarastoja, sähkönlaaturatkaisuja ja palveluita. Sähkönlaaturatkaisuja myydään globaalille asiakaskunnalle, mutta sähkövarastojen osalta myynti on toistaiseksi keskittynyt Suomeen. Yhtiön asiakkaita ovat mm. uusiutuvan energian ja teollisuuden toimijat.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut15.12.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 16,2 | 29,2 | 28,3 |
kasvu-% | 9,72 % | 80,00 % | −3,00 % |
EBIT (oik.) | 0,1 | −0,2 | −0,4 |
EBIT-% (oik.) | 0,65 % | −0,78 % | −1,29 % |
EPS (oik.) | −0,01 | −0,06 | −0,07 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | - |
EV/EBITDA | 51,04 | 109,14 | 121,85 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/eicca/500/125394_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/pauli_lohi/500/54855_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/9/f17d59/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)