Marimekko CMD: Strategiset suunnitelmat ennallaan
Marimekko järjesti eilen pääomamarkkinapäivän, jossa se kertoi kaksi vuotta sitten päivitetyn, vuodet 2023-27 kattavan strategian etenemisestä. Merkittäviä uutisia päivä ei tarjonnut, eikä se siten aiheuta muutoksia ennusteisiimme tai näkemykseemme.
Strategia ja tavoitteet ennallaan
Marimekko julkisti kaksi vuotta sitten strategiansa vuosille 2023-27 ja siihen liittyvät taloudelliset tavoitteet, eikä niihin tullut eilisen pääomamarkkinapäivän yhteydessä muutoksia. Pidämme yhä 15 %:n vuosittaista liikevaihdon kasvutavoitetta yhtiölle erittäin haastavana, mutta muuten kasvun kiihdyttämiseen pyrkivä strategia ja tavoitteet ovat mielestämme hyviä ja realistisia. Olemme käsitelleet strategiaa ja tavoitteita tarkemmin esim. keväällä julkaistussa laajassa raportissa, joka on edelleen ajankohtainen. Marimekko ei antanut uusia kommentteja tämän vuoden näkymiin liittyen ja siten aiempi ohjeistus pysyy voimassa, jota kommentoimme viimeksi tuoreimmassa raportissa.
Eri alueiden ja tuoteryhmien asemasta hieman tarkempaa tietoa
Pääomamarkkinapäivällä keskityttiin kuvaamaan hieman tarkemmin strategian eri elementtejä ja mm. eri markkina-alueiden roolia yhtiön kasvustrategiassa. Ainoa konkreettinen uusi tieto oli, että yhtiö on lisännyt Pariisin sen ”avainkaupunkeihin” (joita on kymmenisen globaalisti) ja etsii sopivaa hetkeä perustaa oma myymälä Pariisiin. Tämä olisi yhtiön EMEA-alueen ensimmäinen oma myymälä, joka muiden lippulaivamyymälöiden tapaan toimisi samalla myös markkinointikanavana koko EMEA-alueelle. Aasian osalta yhtiö kertoi keskittyvänsä tällä hetkellä myymälöiden määrän kasvattamiseen, ja muutenkin kasvuun esim. verkkokaupan kautta, nykymarkkinoilla, mutta toisaalta väläytti esityksessä myös mahdollisia uusia markkinoita. Kova kasvutavoite huomioiden, uusiakin markkinoita strategiakauden aikana todennäköisesti tarvitaan. Kovin konkreettista tietoa esim. markkina-alueiden kasvutavoitteiden/potentiaalin suhteen ei kuitenkaan saatu. Tuoteryhmien osalta Marimekko kertoi ensi kertaa, että sen kolmen tuoteryhmän välillä ei ole oleellista kannattavuuseroa, eikä se odota tuoteryhmien välisten liikevaihto-osuuksien muuttuvan merkittävästi nykyisellä 2027 loppuun kestävällä strategiakaudella.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Marimekko
Marimekko on suomalainen vuonna 1951 perustettu lifestyle-designyritys, joka tunnetaan ennen kaikkea omaleimaisista kuvioista ja väreistä. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluu korkealuokkaisia vaatteita, laukkuja ja asusteita sekä kodintavaroita sisustustekstiileistä astioihin. Marimekko-brändi on vuosien saatossa modernisoitunut ja mallistoja on kehitetty puhuttamaan laajempaa globaalia asiakaskuntaa. Yhtiön päämarkkinoina toimii Pohjois-Eurooppa, Aasian-Tyynenmeren alue ja Pohjois-Amerikka.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut16.08.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 174,1 | 179,6 | 193,1 |
kasvu-% | 4,57 % | 3,15 % | 7,52 % |
EBIT (oik.) | 32,0 | 32,4 | 36,4 |
EBIT-% (oik.) | 18,38 % | 18,04 % | 18,86 % |
EPS (oik.) | 0,60 | 0,62 | 0,69 |
Osinko | 0,37 | 0,60 | 0,60 |
Osinko % | 3,09 % | 5,05 % | 5,05 % |
P/E (oik.) | 20,10 | 19,07 | 17,15 |
EV/EBITDA | 11,90 | 11,31 | 10,16 |