Lemonsoftin tulosvaroitus ei ollut odotuksiin nähden erityisen dramaattinen
Lemonsoft antoi tiistai-iltana tulosvaroituksen, jonka taustalla on odotuksia heikompi asiakaskysyntä. Yhtiö arvioi nyt, että tilikauden 2024 liikevaihto kasvaa 9-11 % (aik. 10-18 %), ja että oikaistu liikevoitto on 22-24 % liikevaihdosta (aik. 23-28 %).
Kasvuohjeistus ei tullut yllätyksen, kannattavuusennuste vaatii viilausta alaspäin
Ennusteemme odottaa tälle vuodelle 10,8 %:n kasvua ja 24,5 %:n oikaistua liikevoittoa. Liikevaihtoennuste on siis jo uuden ohjeistushaarukan sisällä, mutta kannattavuusennuste vaatii viilausta alaspäin. Päivitämme ennusteemme lähiaikoina.
Ensi vuoden tulosennusteessa jonkin verran laskupainetta
Näkymien lasku luo luonnollisesti painetta myös ensi vuoden ennusteisiin erityisesti H1:n osalta, mutta orgaaniset kasvuodotuksemme koko vuodelta (3 %) ovat valmiiksi varovaisia. Oikaistun liikevoiton osalta (2025e: 27,1 %) näemme ennusteessa laskupainetta. Edellytykset asteittain paranevalle kehitykselle ovat silti olemassa, kun käynnissä olevat teknologiahankkeet sekä organisaatiomuutokset on viety läpi, ja niiden hyötyjä aletaan nähdä lähivuosina.
Arvostukseen hinnoiteltu jo valmiiksi varovaisen kasvun skenaario
Kuten Q3-tuloksen jälkeisessä päivityksessämme totesimme, mielestämme Lemonsoftin osakkeen arvostukseen ei ole hinnoiteltu erityisen vaativia kasvuodotuksia. Nykyisillä ennusteillamme osakkeen oik. EV/EBIT-kerroin on ensi vuodelle 13,5x, eikä arvostuskuva tule ennustelaskujen jälkeenkään muuttumaan täysin dramaattisesti. Tulosvaroitus kuitenkin todennäköisesti rajaa osakkeen lyhyen aikavälin nousuvaraa ennen uutisia kasvunäkymän piristymisestä. Osakkeen arvostus ei edelleenkään ole vaativa yhtiön keskipitkän aikavälin tulospotentiaaliin nähden, mutta kasvunäkymän elpymisen odottelemisessa vaaditaan pykälä lisää kärsivällisyyttä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Lemonsoft
Lemonsoft on suomalainen SaaS-ohjelmistoyhtiö, joka suunnittelee, kehittää ja myy toiminnanohjausjärjestelmiä (ERP). Yhtiö on keskittynyt tarjoamaan ratkaisuja pääasiassa pienille ja keskisuurille yrityksille. Yhtiön ohjelmistot ja niihin liittyvät palvelut tehostavat asiakkaiden liiketoimintaprosesseja ja tuovat kustannussäästöjä digitalisaation ja automaation avulla. Yhtiön asiakaskunta koostuu tuhansista yhtiön ohjelmistoratkaisuja käyttävästä asiakasyhtiöstä, joihin kuuluu asiakkaita erityisesti teollisuuden, tukku- ja erikoistavarakaupan, asiantuntija- ja palvelutoimialan, rakentamisen ja tilitoimistojen toimialoilta.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut05.11.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 26,3 | 29,2 | 31,0 |
kasvu-% | 16,82 % | 10,77 % | 6,29 % |
EBIT (oik.) | 7,2 | 7,1 | 8,4 |
EBIT-% (oik.) | 27,32 % | 24,46 % | 27,11 % |
EPS (oik.) | 0,30 | 0,30 | 0,34 |
Osinko | 0,14 | 0,14 | 0,14 |
Osinko % | 2,33 % | 2,48 % | 2,48 % |
P/E (oik.) | 19,92 | 18,90 | 16,44 |
EV/EBITDA | 13,73 | 13,64 | 11,52 |