Koskisen Q3’24 -ennakko: Tuloksen suunta on kääntynyt vaisuhkosta markkinasta huolimatta
Koskisen julkistaa Q3-tuloksensa perjantaina. Vertailukausi oli Koskisen lähihistorian selvästi heikoin kvartaali, joten yhtiön tulos- ja liikevaihto ovat luultavasti kasvaneet volyymivetoisesti roimasti, vaikka toimintaympäristö ei ole ollut edelleenkään suotuisa. Väljän ohjeistuksensa Koskisen toistanee Q3-raportissa. Emme usko yhtiön viestivän myöskään markkinatilanteen merkittävistä muutoksista kysynnän, hinnoittelun tai raaka-ainekulujen osalta suhteessa viime aikoihin. Emme tee muutoksia näkemykseemme Koskisesta ennen Q3-raporttia, sillä aikanaan edessä olevaa mutta viipyvää (rakentamisen) suhdannekäännettä ja riskejä on hinnoiteltu osakkeeseen mielestämme jokseenkin tasapainoisesti.
Liikevaihto kasvaa reippaasti hyvin heikosta vertailutasosta
Koskisen Q3’23:n liikevaihto oli erittäin matala, sillä vertailukaudella toimitukset painottuivat voimakkaasti Q2:lle kesäseisokkien ajoituksen ja Järvelän uuden sahalinjan startin takia. Siten ennustamme Koskisen liikevaihdon kasvaneen 29 % 72 MEUR:oon Q3:lla, mikä on lievästi konsensuksen yläpuolella. Sahateollisuudessa kasvua ovat ajaneet sekä Järvelän uuden sahalinjan ylösajon edistymisen sekä hieman viime vuotta lyhyempien kesäseisokkien ansiosta nousseet volyymit ja hieman kohonneet sahatavaran myyntihinnat. Ennustammekin Sahateollisuuden liikevaihdon kasvaneen Q3:lla poikkeuksellisesti noin 45 %. Odotamme volyymivetoista kasvua myös Levyteollisuudelta vaisuista vertailuluvuista, vaikka 3–4 viikon loma- ja huoltoseisokit jättävät liikevaihdon kausiluonteisesti alas. Hinnat eivät Levyteollisuudessa ole luultavasti muuttuneet oleellisesti kvartaali- tai vuositason vertailuissa.
Odotamme roimaa tulosparannusta molemmilta yksiköiltä
Alhaisen volyymin takia Q3’23 oli Koskiselle tuloksellisesti yhtiön lähihistorian heikoin kvartaali. Ennustamme Koskisen oikaistun käyttökatteen yli nelinkertaistuneen Q3:lla ja olleen 6,1 MEUR. Ennusteemme ovat hieman konsensuksen yläpuolella. Ennusteemme vastaa vaisuhkoa 8,6 %:n oikaistua käyttökatemarginaalia lomakauden tuotantokatkojen takia kausiluonteisestikin vaisulle kvartaalille. Ennustamme molempien yksiköiden kannattavuuden parantuneen selvästi, mutta vallitsevan markkinatilanteen takia päävastuu tuloskunnosta on edelleen Levyteollisuudella. Sahateollisuudessa parannuksen pääajureita ovat liikevaihdon kasvu ja Järvelän uuden sahalinjan ensimmäiset tehokkuushyödyt. Levyteollisuudessa tuloskasvu on ennusteessamme ollut liikevaihtovetoista. Muut yksikön pieni tappio, uuden sahalinjan käyttöönoton myötä kasvaneet poistot, pienet rahoituskulut ja verot huomioiden odotamme Koskisen EPS:n parantuneen Q3:lla 0,11 euroon vertailukauden selvältä tappiolta. Ennusteemme alimman rivin osalta on myös konsensuksen alapuolella.
Arviomme mukaan Koskisen toistaa kuluvan vuoden ohjeistuksensa
Koskisen on antanut kuluvalle vuodelle ohjeistuksen, jonka mukaan sen liikevaihto kasvaa tänä vuonna viime vuodesta (2023: liikevaihto 271 MEUR) ja oikaistu käyttökatemarginaali on 8–12 %. Odotamme yhtiön toistavan ohjeistuksensa Q3-raportissa. Odotamme Koskisen liikevaihdon kasvavan tänä vuonna 8 % ja oikaistun käyttökatemarginaalin asettuvan ohjeistushaarukan puoliväliin 10 %:iin. Konsensusennusteet ovat suunnilleen samalla tasolla.
Tuoreen uutisvirran ja verrokkien Q3-raporttien perusteella rakentamisen elpymisestä ei näy konkreettisia merkkejä, vaikka markkinakorkojen jo alkanut ja odotusten mukaan lähiaikoina jatkuva lasku Koskisen kysyntää aikanaan elvyttäneekin. Levyteollisuudessa sodan takia päällä oleva koivuvanerin tarjontarajoite sekä logistiikkasektorin vakaampi kysyntä ovat arviomme mukaan pitäneet markkinatilanteen kohtuullisena, mutta tilannekuvan selkeämpi paraneminen (ml. hintojen nostaminen) vaatisi luultavasti Euroopan talouskasvun piristymistä. Toisaalta toistaiseksi vain vähäisiä taittumisen merkkejä osoittavat tukkien hinnat ovat edelleen merkittävä haaste myös Koskisen tuloksen teolle. Siten meidän ja etenkin konsensuksen ennusteissa oleviin ensi vuoden tulosparannusodotuksiin liittyvä epävarmuus on vielä merkittävä, mutta toisaalta ennusteriskejä tasapainottaa osakkeen melko alhainen arvostus (2024e: P/B 1,1x)
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Koskisen
Koskisen on suomalainen puunjalostusyhtiö, jolla on yli sadan vuoden toimintahistoria puutuotemarkkinoilla. Puutuotteet ovat hyvä vaihtoehto materiaaleille monissa käyttötarkoituksissa niiden positiivisen hiilinielun (eli ne sitovat hiilidioksidia enemmän kuin niiden tuotannon aikana vapautuu), kestävyyden ja uusiutuvuuden ansiosta. Koskisen hiilikädenjälki ylittää moninkertaisesti sen hiilijalanjäljen, sillä sen tuotteet sitovat hiiltä vuosikymmeniksi. Koskisen tuotantolaitokset sijaitsevat Järvelässä ja Hirvensalmella sekä Toporówissa Puolassa. Koskisen keskeisiä markkinasegmenttejä ovat havusahatavara, koivuvaneri ja lastulevy. Koskisella oli 31.12.2021 päättyneellä tilikaudella myyntiä noin 70 maassa. Koskisella on kaksi liiketoimintasegmenttiä: Sahateollisuus (60,4 prosentin osuus liikevaihdosta ennen sisäisen myynnin eliminointia 31.12.2021 päättyneellä tilikaudella) ja Levyteollisuus (39,6 prosentin osuus liikevaihdosta ennen sisäisen myynnin eliminointia 31.12.2021 päättyneellä tilikaudella). Sahateollisuus‑liiketoimintasegmentti valmistaa sahatavaraa ja ‑jalosteita, ja Levyteollisuus‑liiketoimintasegmentti valmistaa vaneria, ohutvaneria, viilua, lastulevyä sekä kevyiden ja raskaiden hyötyajoneuvojen sisustusratkaisuja Kore‑brändin alla.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut18.08.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 271,2 | 295,9 | 334,0 |
kasvu-% | −14,62 % | 9,11 % | 12,86 % |
EBIT (oik.) | 24,4 | 20,1 | 25,0 |
EBIT-% (oik.) | 8,99 % | 6,80 % | 7,48 % |
EPS (oik.) | 0,88 | 0,63 | 0,81 |
Osinko | 0,30 | 0,32 | 0,32 |
Osinko % | 5,00 % | 4,75 % | 4,75 % |
P/E (oik.) | 6,83 | 10,73 | 8,37 |
EV/EBITDA | 4,43 | 5,74 | 4,80 |