Kaupan kasvu piristymässä
Keskon PT-kaupan, Tokmannin sekä Lindexin (ent. Stockmann) kohdemarkkina (tavaratalo- ja hypermarketketjujen kauppa) kasvoi helmikuussa 6,2 %, mikä oli selvä piristys tammikuun kohtalaisista luvuista. Elintarvikkeet kasvoivat jopa 6,7 % ja käyttötavaroiden kasvu oli sekin vahva 4,5 % vastoin heikkoja edelliskuukausia. Käyttötavaran sisällä kasvu jakautuu 3,2 %:n pukeutumisen ja 4,9 %:n kodin ja vapaa-ajan tuoteryhmien kasvuun. Kaupan inflaatio on hidastunut alle prosenttiin, mikä viestii selvästä volyymikasvusta. Kespron Foodservice -kohdemarkkinan kehitys painui pitkästä aikaa 1,5 % miinukselle vertailukautta yhtä suuremmasta toimituspäivästä huolimatta.
Kaupan lukuihin Q1:n aikana vaikuttaa ”rakenteellisesti” karkausvuoden tuoma lisäpäivä helmikuussa sekä pääsiäisen ajoittuminen maaliskuun loppuun, kun viime vuonna se oli Q2:n puolella huhtikuussa. Tukkukauppojen (kuten Keskon) osalta maaliskuusta ei voida kuitenkaan odottaa suurta kasvua, sillä toimituspäivien määrä laskee kuluttajien päivittäistavarakaupassa kahdella ja ammattikaupassa kolmella kappaleella vertailukauteen nähden.
Huomautamme, että Suomen satamalakoista ja muista toimitusketjuhäiriöistä (Suezin kanavan kierto) syntyvä haitta kaupoille on yhtiöiden kommenttien perusteella ollut toistaiseksi rajallinen. Aasiasta tulevan merirahdin kesto on joillakin viikoilla pidentynyt, ja ensimmäisen hintareaktion jälkeen rahtien kustannukset ovat lähteneet tasaantumaan. Lakkojen seuraamuksena merirahdilla saapuvaa tavaraa on jouduttu säilyttämään Euroopan satamissa tai niitä ollaan muilla rahtimuodoilla tuotu Suomeen, josta tulee seuraamaan lisäkustannuksia. Mikäli lakko jatkuu, on tällä luonnollisesti tuotesaatavuuteen liittyviä riskejä, mutta toistaiseksi kaupoissa ei olla nähty merkittävää tavarapulaa.
Keskon suoritus markkinan mukaista
Keskon koko PT-kauppa kasvoi helmikuussa 5 %, ja sen sisällä tukkumyynti kauppiaille kasvoi 6 % ja Kespro jatkoi markkinaosuuden kahmimista 2 %:n kasvullaan. Kesko kertoi myös käyttötavaramyyntinsä kasvaneen. Näemme Keskon suoriutuneen suhteessa markkinaan neutraalisti, mutta pidämme positiivisena yhtiön paluuta volyymikasvuun heikon vuoden jälkeen. Maaliskuun lukuja tulee parantamaan pääsiäisen sijoittuminen vertailukaudesta poikkeavasti Q1:n puolelle, mutta toimituspäivien pienempi määrä rajoittaa tukkumyynnin kasvupotentiaalia. Keskon PT-kaupan tammi-helmikuun suoriutuminen on ollut hieman odotuksiamme parempaa ja pääsiäismyynnin kehitys määrittääkin pitkälti 1,5 %:n Q1-kasvuennusteemme osumatarkkuuden.
Markkina kehittymässä oikeaan suuntaan Tokmannin kannalta
Tokmanni on kärsinyt Suomen heikosta käyttötavaramarkkinasta Q4:n ja tammikuun ajan. Kulutusta on siirtynyt alemman katerakenteen omaaviin päivittäistavaratuotteisiin, joissa kilpailu on samaan aikaan ollut arviomme mukaan erittäin lujaa. Nyt trendi on parantumaan päin käyttötavarakaupan herätessä kasvuun. Ennustamme Tokmannin Suomen toimintojen Q1-kasvun (~1 %) tulleen puhtaasti uusista myymäläavauksista. Käyttötavaramarkkinan jatkaessa parantumistaan, saattaa vanhojen myymälöiden kasvuennusteisiimme kohdistua jonkin asteista nousupainetta.
Lindexin Stockmann-tavaratalojen kvartaalia heikentää Hullujen Päivien ajoitus
Lindexille tärkeän pukeutumisen markkinan kehitys on tammi-helmikuulta -1 %. Stockmann-divisioonan Q1:n kehitystä vertailukauteen nähden heikentää myös Hullujen Päivien ajoitus sekä Itiksen tavaratalojen pinta-alan pienentyminen, joka toteutui viime keväänä. Meidän liikevaihtoennusteemme Stockmann-divisioonalle on 5 % lasku Q1:llä. Edellä mainitut negatiiviset vaikutukset huomioiden tammi-helmikuun kehitys on suunnilleen odotustemme mukaista.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille