Kalmar Q2'24 -pikakommentti: Tilausnotkahdus
Kalmarin Q2-tilaukset olivat pettymys, mutta kannattavuusnumerot olivat hyvällä tolalla. 2024-ohjeistus säilyi ennallaan, mikä on pieni pettymys. Osakekurssin negatiivinen ensireaktio raporttiin on perusteltu.
Tilauksissa pettymys
Kalmarin Q2-tilaukset (375 MEUR; -14 % v/v) olivat pettymys, vaikka olimme jo ennakkokommentissamme todeneet tilauksissa olevan alasuuntaista riskiä. Oma odotuksemme tilauksiksi oli 432 MEUR (-1 % v/v) ja konsensuksen 401 MEUR (-8 % v/v). Tilauspettymys tuli laitepuolella (-21 % v/v) palvelutilausten kasvettua hieman. Kalmar sanoi, että erityisesti Pohjois-Amerikan jakeluasiakassegmentissä (so. haarukkatrukit) oli havaittavissa pehmeyttä ja lisäksi päätöksenteossa oli viiveitä suurimpien tilausten osalta. Kalmarin liikevaihto oli suuruusluokkatasolla linjassa ennusteiden kanssa ja oikaistu Q2-kannattavuus (marg. 12,6 %) oli myönteinen yllätys. Liikevoitossa oli -16 MEUR vertailtavuuteen vaikuttavia eriä, jotka liittyvät Kalmarin eriyttämisen ja listautumisen valmisteluun. Rahoituserissä näkyi konsernitilisaamisten korkotuottoja Cargotecilta.
Ohjeistus ennallaan, vaikka nostoonkin olisi tilaa
Kalmar toisti 2024-ohjeistuksensa >11 %:n vertailukelpoisesta EBIT-marginaalista. Tämä oli pieni pettymys vahvan H1-kannattavuuden (12,4 %) sekä Cargotecin omassa ohjeistuksessaan tekemien positiivisten tarkistusten jälkeen. Raporttia edeltäneissä ennusteissa oma odotuksemme koko vuoden oikaistuksi EBIT-marginaaliksi oli 11,7 % ja konsensuksn 12,6 %. Markkinakommenteissaan Kalmar korosti asiakkaidensa liiketoiminnan olevan hyvällä tasolla vaikka toimintaympäristö on mm. korkojen ja inflaation sekä geopolitiikan vuoksi haastava.
Negatiivinen ensireaktio perusteltu
Tilauskertymäpettymyksen sekä ennallaan pysyneen 2024-ohjeistuksen vuoksi osakekurssin negatiivinen ensireaktio on perusteltu.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Kalmar
Kalmar tarjoaa laajan valikoiman raskaiden materiaalien käsittelylaitteita ja palveluja satamille ja terminaaleille, jakelukeskuksille, valmistavalle teollisuudelle ja raskaan logistiikan tarpeisiin. Yhtiö on monilla tuotealueillaan maailman johtava.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut01.07.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 2 049,6 | 1 741,6 | 1 818,5 |
kasvu-% | 5,50 % | −15,03 % | 4,41 % |
EBIT (oik.) | 254,7 | 203,5 | 224,1 |
EBIT-% (oik.) | 12,43 % | 11,68 % | 12,32 % |
EPS (oik.) | 3,17 | 2,42 | 2,53 |
Osinko | 0,00 | 1,00 | 1,30 |
Osinko % | 3,15 % | 4,09 % | |
P/E (oik.) | 16,60 | 13,13 | 12,54 |
EV/EBITDA | 11,07 | 9,48 | 7,32 |