Huhtamäki laskee liikkeelle 500 MEUR:n 5-vuotisen joukkovelkakirjalainan yli 4 %:n korolla
Huhtamäki tiedotti eilen illalla, että yhtiö laskee liikkeeseen 500 MEUR:n vakuudettoman ja vastuullisuusindikaattoreihin sidotun joukkovelkakirjalainan. Viiden vuoden joukkovelkakirjalaina erääntyy 9.6.2027, ja sillä on 4,25 %:n suuruinen vuosittainen korko, jota korotetaan, jos tiettyjä vastuullisuustavoitteita ei saavuteta. Huhtamäki käyttää joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskusta saatuja varoja 500 MUSD:n tilapäisen rahoitusjärjestelyn uudelleenrahoittamiseen ja konsernin muihin yleisiin rahoitustarpeisiin.
Vastuullisuusindikaattoreihin sidottu joukkovelkakirjalaina on ensimmäinen liikkeeseenlasku vastikään perustetun vastuullisuusindikaattoreihin sidotun viitekehyksen alla ja se mahdollistaa Huhtamäkeä yhdistämään vastuullisuuden rahoituskustannuksiinsa kannustaen sitä näin saavuttamaan vastuullisuustavoitteensa. Joukkovelkakirjalainaan valitut tavoitteet liittyvät kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen.
Rahoituksen hinta nousi hieman odotuksiamme ylemmäs
Joukkovelkakirjalainen liikkeelle lasku oli hyvin odotettua, sillä Huhtamäki rahoitti viime syksynä toteutuneen suurehkon Elif-kaupan (EV 412 MEUR) lyhytaikaisilla siltalainoilla. Mielestämme nyt käytännössä toteutettu tämän kaupan pitkäaikainen rahoittaminen velalla oli perusteltua, sillä nettovelkamäärän kasvusta huolimatta Huhtamäen tase on mielestämme vielä hyvässä kunnossa (yhtiön liiketoiminnan melko maltilliseen riskiprofiiliin suhteutettuna). Esimerkiksi Q1’22:n lopussa nettovelan suhde oikaistuun käyttökatteeseen oli tavoitetason 2x-3x ylärajalla ja selvästi kovenanttien alapuolella. Päästövähennyksiin sidottu pitkäaikainen joukkovelkakirjalaina on myös mielestämme looginen instrumentti yhtiölle.
Joukkovelkakirjalainan korko nousi kuitenkin jonkun verran odotuksiamme korkeammalle, mikä mielestämme peilaa velkamarkkinoilla viime aikoina selvästi nousseita valtiolainojen korkoja, sillä arviomme mukaan Huhtamäen yhtiökohtainen luottoriskiprofiili ei ole nettovelan tietystä kasvusta huolimatta noussut viime vuosina huomattavasti (vrt. yhtiö laski liikkeelle marraskuussa 2019 175 MEUR:n joukkovelkakirjalainan 1,125 %:n korolla). Lainaehtojen myötä Huhtamäen rahoituskuluennusteisiimme lähivuosille kohdistuu todennäköisesti tiettyä negatiivista tarkastuspainetta. Konsernin mittakaavassa EPS-ennusteisiin kohdistuvat muutospaineet ovat kuitenkin rajallisia, eikä asialla siten ole välitöntä vaikutusta Huhtamäen suositukseemme tai tavoitehintaamme.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Huhtamäki
Huhtamäki on vuonna 1920 perustettu maailmanlaajuisesti toimiva noutoruoka ja elintarvikepakkausratkaisujen toimittaja. Huhtamäki toimittaa ratkaisujaan kuluttajille ja yrityksille ympäri maailman. Huhtamäki tarjoaa käyttötarkoituksen mukaisesti suunniteltuja pakkauksia ruoalle ja juomalle, lemmikkieläinten ruoalle sekä hygienia- ja kodinhoitotuotteille.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut27.04.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 3 574,9 | 4 182,7 | 4 098,0 |
kasvu-% | 8,27 % | 17,00 % | −2,03 % |
EBIT (oik.) | 315,3 | 373,5 | 392,0 |
EBIT-% (oik.) | 8,82 % | 8,93 % | 9,57 % |
EPS (oik.) | 2,07 | 2,38 | 2,50 |
Osinko | 0,94 | 0,97 | 1,00 |
Osinko % | 2,42 % | 2,90 % | 2,99 % |
P/E (oik.) | 18,77 | 14,07 | 13,42 |
EV/EBITDA | 11,89 | 8,86 | 7,97 |