Fortum myy kierrätys- ja jäteliiketoimintansa noin 800 MEUR:lla
Fortum on sopinut myyvänsä kierrätys- ja jäteliiketoimintansa noin 800 MEUR:n velattomaan kauppahintaan. Näin Fortum myy valtaosan strategisessa tarkastelussa olleesta Circular Solutions -liiketoiminnasta. Kauppahinta on mielestämme erittäin hyvä liiketoiminnasta, joka on pääomaintensiivinen ja jonka pääoman tuotto on ollut heikkoa. Samalla Fortumin liiketoiminta fokusoituu edelleen selkeämmin, mitä pidämme positiivisena suuntana.
Suhtaudumme järjestelyyn positiivisesti, mutta se ei vaikuta näkemykseemme Fortumista. Tulemme päivittämään ennusteemme myöhemmin Q2-tulosennakon yhteydessä, mutta alustavasti emme näe merkittäviä muutoksia tulosennusteissamme (pl. myyntivoitto).
Odotettavissa noin 110 MEUR:n myyntivoitto Q4:lle
Fortum on myymässä kierrätys- ja jäteliiketoimintansa temaattiseen vaikuttavuussijoittamiseen keskittyvälle Summa Equitylle tämän portfolioyhtiön NG Groupin kautta. Myytävät kierrätys- ja jäteliiketoiminnot (Recycling & Waste) tarjoavat teollisille ja kuntasektorin asiakkaille jätehuoltopalveluja sekä kokonaisvaltaisia muovien, metallien, tuhkan, kuonan ja vaarallisten jätteiden käsittely- ja kierrätyspalveluja. Liiketoiminnot sijaitsevat Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa ja työllistävät noin 900 työntekijää.
Velaton kauppahinta on noin 800 MEUR, mikä on mielestämme Fortumin kannalta erittäin hyvä. Tämänhetkisen taseen perusteella Fortum kirjaisi kaupasta noin 110 MEUR:n verottoman myyntivoiton, mutta myyntivoiton suuruus määräytyy kaupan toteutuspäivän taseen mukaan. Myyntivoitto kirjataan vertailukelpoisuuteen vaikuttavina erinä Muut toiminnot -segmentin tuloksessa, kun kauppa toteutuu. Kaupan toteutuminen edellyttää tarvittavia viranomaishyväksyntöjä sekä tavanomaisten ehtojen täyttymistä. Kauppa odotetaan saatavan päätökseen Q4’24:llä. Kaupan kohteena olevat kierrätys- ja jäteliiketoiminnan omaisuuserät luokitellaan myytävänä oleviksi omaisuuseriksi Q3’24:llä.
Odotettu strateginen liike
Kierrätys- ja jäteliiketoiminnan myynti on osa Circular Solutions -liiketoimintojen strategista arviointia, jonka yhtiö aloitti elokuussa 2023. Tämän jälkeen pidimme todennäköisenä, että liiketoiminta ja/tai sen osia tullaan myymään seuraavan vuoden aikana. Näin ollen kyseessä ei ollut yllätys, ja myös kauppahinta oli suunnilleen odottamallamme tasolla. Circular Solutions -liiketoiminta ei ole Fortumin strategian ytimessä, kun yhtiö keskittyy puhtaan energian tuottamiseen ja teollisuuden dekarbonisaation edistämiseen Pohjoismaissa. Fortumin Pohjoismaissa sijaitsevaa ydinliiketoimintaa ovat vesi- ja ydinvoimatuotanto, kuluttajaliiketoiminta sekä kaukolämpö ja -kylmä.
Tulosennusteet eivät järjestelystä juuri muutu
Myytävän Kierrätys- ja jäteliiketoiminta viimeisen 12 kuukauden liikevaihto oli 400 MEUR, vertailukelpoinen käyttökate 64 MEUR ja vertailukelpoinen liikevoitto 3 MEUR. Näin ollen liiketoiminta ei käytännössä kasvattanut Fortumin liikevoittoa tai varsinkaan nettotulosta. Liiketoiminta sitoi kuitenkin merkittävästi pääomaa (626 MEUR) ja vaati oleellisia investointeja (investoinnit 60 MEUR), joten erityisesti pääoman tuoton näkökulmasta liiketoiminnan profiili oli heikko. Tätä kautta liiketoiminnan myynti parantaa Fortumin profiilia.
Myytävä liiketoiminta oli merkittävä osa Circular Solutions -liiketoimintoja, mutta jäljelle jää edelleen turbiini- ja generaattoripalveluita, akkujen kierrätystoimintaa ja biopohjaisiin ratkaisuihin liittyviä liiketoimintoja sekä Isossa-Britanniassa sijaitsevia jätteestä energiaa tuottavia liiketoimintoja. Näiden osalta strateginen tarkastelu jatkuu. Näihin jäljellä oleviin liiketoimintoihin sidotun pääoman arvo on 90 MEUR, ja ne työllistävät noin 400 työntekijää. Kahdentoista viime kuukauden aikana (mukaan lukien Q1’24) jäljellä olevien liiketoimintojen vertailukelpoinen käyttökate oli -29 MEUR. Nämä tappiot tulevat rasittamaan Muut toiminnot -segmenttiä jatkossa, mitä kautta ennustemuutoksille ei ole suurta tarvetta tuloksen osalta. Suuremmat muutokset tulevat liikevaihtoon, investointeihin sekä luonnollisesti myyntivoittoon.
Muutos investointinäkymiin
Kierrätys- ja jäteliiketoiminnan myynti vaikuttaa Fortumin investointinäkymiin. Konsernin vuotuisten ylläpitoinvestointien odotetaan olevan myynnin jälkeen vuodesta 2025 eteenpäin 250 MEUR (aik. 300 MEUR). Tämä tarkoittaa pientä parannusta yhtiön vapaaseen rahavirtaan. Pienempien vuotuisten kunnossapitoinvestointien vuoksi Fortumin investointimenojen (ilman yritysostoja) odotetaan vuosina 2024-2026 olevan enintään 1,6 miljardia euroa (aik. enintään 1,7 miljardia euroa).
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Fortum
Fortum on energiayhtiö, joka edistää muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Fortumin ydinliiketoiminta on Pohjoismaissa ja se koostuu päästöttömästä ja tehokkaasta sähkön tuotannosta, sähkön myynnistä, kaukolämmöstä sekä kierrätys- ja jäteliiketoiminnasta.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut02.05.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 6 711,0 | 6 554,0 | 6 623,0 |
kasvu-% | −13,67 % | −2,34 % | 1,05 % |
EBIT (oik.) | 1 544,0 | 1 266,7 | 1 174,1 |
EBIT-% (oik.) | 23,01 % | 19,33 % | 17,73 % |
EPS (oik.) | 1,28 | 1,10 | 1,00 |
Osinko | 1,15 | 0,96 | 0,88 |
Osinko % | 8,81 % | 6,97 % | 6,37 % |
P/E (oik.) | 10,19 | 12,62 | 13,81 |
EV/EBITDA | 6,26 | 7,88 | 8,72 |