Detection Technology laajentaa toimintaansa Intiassa
Röntgenilmaisimien ratkaisutoimittaja Detection Technology (DT) on laajentanut toimintaansa perustamalla palvelu- ja tuotantoyksikön Suur-Delhin alueelle Intiaan. Yhtiön tavoitteena on parantaa asiakaskokemusta tarjoamalla paikallista palvelua, lyhyemmät vaste- ja toimitusajat ja kustannustehokkaita ratkaisuja. Yhtiö on kertonut jo aiemmin kasvupanoksien suunnittelussa Intiassa, koska markkina kasvaa nopeasti ja tarjoaa DT:lle houkuttelevia mahdollisuuksia. Intia on tekemässä merkittäviä infrastruktuuri-investointeja terveydenhuoltoon, liikenteeseen ja valmistavaan teollisuuteen tulevina vuosina. Intia on jo nyt merkittävä markkina DT:lle, mutta maassa tullaan todennäköisesti suosimaan paikallista valmistusta (kuten esimerkiksi aiemmin Kiinassa). Suhtaudumme Intian mahdollisuuksiin hyvin positiivisesti, mutta nämä suunnitelmat olivat jo aiemmin tiedossa.
Intian tuotantoyksikkö aloittaa toimitukset vuoden 2025 alussa
Uusi palvelu- ja tuotantoyksikkö sijaitsee DT:n mukaan tunnetussa teollisuuskeskittymässä Cyberwalk Tech Parkissa, IMT Manesar Gurgaonissa, Delhin NCR-alueella. Yhtiön mukaan paikasta on erinomaiset yhteydet eri puolille Intiaa ja kansainvälisesti. Detection Technologyn täysin omistama tytäryhtiö Intiassa on rekisteröity nimellä DT Detection Technology India ¨Private Ltd. DT tulee tarjoamaan Intiassa kattavan valikoiman modulaarisia ilmaisinratkaisuja röntgenkuvantamisen kumppanina asiakkaille.
Yhtiön mukaan niin kutsuttujen "Made in India" -tuotteiden toimitukset on tarkoitus aloittaa vuoden 2025 alussa. Alkuvaiheessa yhtiö keskittyy odotetusti turvallisuussovelluksiin optimoitujen röntgenilmaisinratkaisuiden loppukokoonpanoon ja -testaukseen. Suunnitelmissamme on laajentaa nopealla tahdilla toimintaa myös TFT (thin-film transistor, ohutkalvotransistori) -tasopaneeli-ilmaisimien kokoonpanoon, mitä kautta DT voisi vastata paikallisesti moninaisiin teollisuuden ja lääketieteen kuvantamistarpeisiin.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Detection Technology
Detection Technology on on vuonna 1991 perustettu globaali röntgenilmaisimien ratkaisutoimittaja lääketieteen, turvallisuusalan ja teollisuuden sovelluksiin. Yhtiön ratkaisut ulottuvat sensorikomponenteista optimoituihin ilmaisinjärjestelmiin, joissa on mikropiirejä, elektroniikkaa, mekaniikkaa, ohjelmistoja ja algoritmeja.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut19.09.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 103,8 | 110,9 | 124,7 |
kasvu-% | 5,29 % | 6,81 % | 12,44 % |
EBIT (oik.) | 9,7 | 16,1 | 19,4 |
EBIT-% (oik.) | 9,30 % | 14,54 % | 15,58 % |
EPS (oik.) | 0,47 | 0,90 | 1,08 |
Osinko | 0,23 | 0,41 | 0,50 |
Osinko % | 1,68 % | 2,88 % | 3,48 % |
P/E (oik.) | 28,87 | 15,89 | 13,34 |
EV/EBITDA | 15,99 | 10,29 | 8,12 |