Componenta Q3’24 -pikakommentti: Volyymejä jäi puuttumaan
Componentan Q3-luvut olivat kauttaaltaan odotuksia alemmat liikevaihdon jäätyä selvästi odotuksista. Vuoden 2024 liikevaihto- ja tulosohjeistus kuitenkin säilytettiin, joten loppuvuodesta tulee kiireinen. Odotuksia alemman volyymikehityksen vuoksi osakekurssi on kuitenkin tänään paineessa.
Q3:n volyymit alakantissa
Q3:n liikevaihto jäi selvästi alle odotustemme ja H1:n aikana ylösajossa olleiden volyymituotteiden vaikutus oli toistaiseksi vähäinen. Componenta sanoi, että ”volyymi- ja tilauskantakehitys jäivät selvästi alemmalle tasolle koko katsauskauden (Q1…Q3) aikana kuin alkuvuonna ennakoitiin. Merkittävimpinä syinä ovat yleisen talouden elpymisen hitaus sekä etenkin Euroopan laajuisesti jatkunut maatalouskoneteollisuuden poikkeuksellisen matala kysynnän taso. Vaikka osalla asiakkaista tilauskannat ja -kertymät ovat hiljalleen alkaneet jo elpyä vuoden toisella vuosipuoliskolla, valtaosalla asiakkaista varsinaiset kasvunäkymät ovat siirtyneet vuoden 2025 puolelle”. Maatalouskonepuolella viitattaneen ennen kaikkea AGCO/Valtraan. AGCO julkistaa Q3-raporttinsa vasta 5.11. Alhaisista volyymeistä huolimatta Componentan käyttökate oli kohtuullisella 6,0 %:n tasolla eli selvästi parempi kuin samalla liikevaihdolla vuotta aiemmin tehty käyttökate (Q3’23: 2,0 %). Konsernin tilauskanta oli maltillisessa +3 %:n v/v kasvussa Q3:n lopussa, mutta tilauskannan lyhyyden (2 kk) vuoksi isompia johtopäätöksiä tästä ei voi vetää. Rahoituskulut olivat melko selvästi odotuksiamme suuremmat ja tämä näkyi tietenkin EPS:ssa.
2024-ohjeistus säilyi edelleen
Q3:n alakanttiin menneistä luvuista sekä aiempaa vaisummista markkinakommenteista huolimatta Componenta säilytti ennallaan vuoden 2024 ohjeistuksensa (liikevaihto ja käyttökate paranevat vuodesta 2023). Q4’24:n osalta tämä tarkoittaa vähintään +46 %:n v/v liikevaihdon kasvua sekä 6,8 %:n käyttökatemarginaalia. Vaikka Componenta sanoi, että 1.10. toteutetulla Fortaco-ostoksella ei ole ollut vaikutusta ohjeistukseen, ei Fortacolta hankittujen liiketoimintojen mukaantulosta haittaakaan ole. Ohjeistus on joka tapauksessa uskottava.
Kurssiin tulee painetta tänään
Kaikkiaan Q3-raportti oli volyymien johdosta pettymys ja sama koskee asiakkaiden odottaman markkinaparannuksen siirtymistä vuoteen 2025. Kovin yllättävä viime mainittu seikka ei kuitenkaan ole tähän mennessä Q3-raporttinsa julkistaneiden yhtiöiden kommenttien perusteella. Uskomme osakkeen olevan kuitenkin tänään paineessa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Componenta
Componenta on kansainvälinen teknologiayhtiö, joka on Suomen johtava konepajateollisuuden sopimusvalmistaja. Vastuullisuus ja asiakkaiden tarpeet ovat yhtiön laajan teknologiaportfolion ytimessä. Componenta valmistaa korkealaatuisia komponentteja asiakkailleen, jotka ovat globaaleja kone- ja laitevalmistajia. Yhtiön osake listataan Nasdaq Helsingissä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut24.09.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 101,8 | 103,0 | 124,2 |
kasvu-% | −6,67 % | 1,18 % | 20,61 % |
EBIT (oik.) | −0,5 | 0,7 | 5,1 |
EBIT-% (oik.) | −0,46 % | 0,64 % | 4,12 % |
EPS (oik.) | −0,28 | −0,17 | 0,34 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,14 |
Osinko % | 5,34 % | ||
P/E (oik.) | - | - | 7,74 |
EV/EBITDA | 6,05 | 6,74 | 3,32 |