Componenta: Kuopan yli kovalle maalle
Componenta antoi maanantaina toisen negatiivisen vuotta 2023 koskevan tulosvaroituksen kolmen kuukauden sisään. Varoitus ei kuitenkaan mielestämme ollut kovin rankka ja sen syyt ovat pitkälti kertaluonteisia. Lisäksi vuoden 2024 kysyntänäkymistä annettiin positiivinen indikaatio. Vuosia 2024 ja 2025 koskevat ennusteleikkauksemme ovat vähäisiä ja osakkeen arvostus on laskenut hyvin houkuttelevaksi. Nostamme suosituksemme osta-tasolle (aik. lisää) entisellä 3,00 euron tavoitehinnalla.
Q4:n tuotannossa heiluntaa, mikä söi tulosta
Componenta odottaa nyt vuoden 2023 liikevaihdon olevan 101-102 MEUR (aik. ohjeistus 100-105 MEUR) ja käyttökatteen 5,3 MEUR (aik. 6-7 MEUR). Uusi liikevaihto-ohjeistus osuu siten aiemman haarukan alalaitaan, mutta Q4’23:n käyttökate laski aiemman ohjeistushaarukan 0,7 MEUR:n keskikohdasta (marg. 3,1 %) -0,5 MEUR:on (marg. -2,4 %). Kommenteissaan Componenta korosti volyymipudotuksen merkitystä tulosvaroituksen taustalla ja tulkintamme onkin, että aiemman käyttökateohjeistuksen saavuttaminen olisi edellyttänyt liikevaihdon asettumista lähelle haarukan ylälaitaa. Liikevaihtopettymykseen vaikutti etenkin asiakkaiden omien varastojen alasajo, mutta myös niiden tilauskantojen kehitys oli epäsuotuisaa ja lisäksi liikevaihtoa painoi hintaindeksointi. Componenta on indeksoinut materiaali- ja energiakulut toimitushintoihinsa ja nyt nämä olivat laskussa.
Volyymien alhaisuus ja tehtaiden kapasiteetin vajaakäyttö painoivat Q4:n tulosta selvästi. Kapasiteetin toistuvat ylös- ja alasajot söivät tehokkuutta ja aiheuttivat laatukustannuksia. Lisäksi Componenta ajoi joitakin uusia, varsin isovolyymisiä tuotteita tuotantoon Q4:llä ja tämä aiheutti ylösajokustannuksia. Edellä mainitut rasitteet kohdistuivat sekä Castings- että Manufacturing-liiketoimintoihin.
Vuoden 2024 näkymät kirkastuvat
Componentan mukaan ”viime aikoina asiakkaamme ovat alkaneet indikoida koko vuoden 2024 osalta positiivisempaa kehitystä ja yhdessä Componentan markkinaosuuksien kasvun myötä odotamme vuodelle 2024 selvää tuotantomäärien kasvua.” Asiakkaiden volyymikasvua ajaa korkokehityksen rauhoittuminen ja ”asiakkaiden asiakkaiden” investointien liikkeellelähtö. Componenta viittasi myös onnistuneeseen uusmyyntiinsä (josta mainitut tuotteiden ylösajot kertovat) ja kasvaneeseen osuuteen yksittäisten asiakkaiden valu- ja koneistushankinnoissa.
Lähivuosien ennusteissa ei oleellisia muutoksia
Vuoden 2023 ennustemuutoksemme heijastavat tietenkin nyt annettua uutta ohjeistusta. Ennusteleikkauksemme vuosille 2024-2025 ovat hyvin pieniä, etenkin euromääräisesti. Odotuksemme vuoden 2024 liikevaihdon kasvuksi (+6 %) on linjassa Componentan antaman verbaalin volyymi-indikaation kanssa. Ennusteemme vuoden 2024 käyttökatemarginaaliksi (8,0 %) saa tukea volyymikasvusta ja on ennallaan.
Osake on yksinkertaisesti edullinen
Componentan osake on edullinen kaikilla mittareilla. Kokonaistuotto-odotus ylittää tuottovaatimuksen reippaasti vuoden 2024 EV/EBITDA-pohjaisella laskelmalla. Sama EV/EBITDA-kerroin on myös -48 % diskontolla suhteessa verrokkien mediaaniin. DCF-mallin antamaan indikaatioon Componentan osakkeen arvoksi on +40 %:n nousuvara.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Componenta
Componenta on kansainvälinen teknologiayhtiö, joka on Suomen johtava konepajateollisuuden sopimusvalmistaja. Vastuullisuus ja asiakkaiden tarpeet ovat yhtiön laajan teknologiaportfolion ytimessä. Componenta valmistaa korkealaatuisia komponentteja asiakkailleen, jotka ovat globaaleja kone- ja laitevalmistajia. Yhtiön osake listataan Nasdaq Helsingissä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut15.01.2024
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 109,1 | 101,0 | 107,0 |
kasvu-% | 25,0 % | −7,4 % | 6,0 % |
EBIT (oik.) | 1,8 | −0,6 | 2,5 |
EBIT-% (oik.) | 1,6 % | −0,6 % | 2,3 % |
EPS (oik.) | 0,03 | −0,28 | 0,10 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,05 |
Osinko % | 1,4 % | ||
P/E (oik.) | 90,55 | - | 38,93 |
EV/EBITDA | 3,89 | 8,20 | 4,95 |
