Bittium Q4 perjantaina: Katseet ohjeistuksessa
Bittium raportoi Q4-tuloksensa perjantaina noin kello 8.00. Q4 on Bittiumille kausiluonteisesti ylivoimaisesti vahvin kvartaali, ja odotamme yhtiön liikevaihdon ja operatiivisen tuloksen kasvaneen niukasti vahvalta vertailukaudelta. Bittium käy läpi mittavaa muutosprosessia uuden strategian, muutosneuvotteluiden sekä organisaatiorakenteen muutoksen myötä. Tätä kautta yhtiö on arvioinut saavuttavansa tänä vuonna yli 10 %:n liikevaihdon kasvun ja 10 %:n liikevoittomarginaalin. Raportissa katseet kääntyvätkin suoraan ohjeistukseen, jonka pitäisi indikoida tavoitteiden olevan ainakin realistisia vuonna 2024. Pitkän korpivaelluksen jälkeen yhtiöllä onkin tänä vuonna kriittinen näytönpaikka.
Odotuksissa niukkaa kasvua
Odotamme Bittiumin Q4-liikevaihdon kasvaneen reilut 2 % yhteensä 28,4 MEUR:oon. Yhtiön liikevaihtotasoon vaikuttavat tuotetoimitusten ajoitukset, jotka aiheuttavat merkittävää heiluntaa kvartaalien väleillä. Q4:lle ajoittuu tyypillisesti runsas määrä toimituksia, ja se onkin kausiluonteisesti yhtiön selvästi vahvin neljännes. Bittium on ohjeistanut kuluvan vuoden liikevaihdon olevan samalla tasolla tai alempi kuin edellisvuonna (2022: 82,5 MEUR), ja ennustamme liikevaihdon laskevan koko vuonna 5,6 % yhteensä 77,9 MEUR:oon. Odotamme tuoteliikevaihdon olleen Q4:llä suunnilleen vertailukauden tasolla 21,0 MEUR:ssa (Q4’22: 20,9 MEUR). Tämä jakautuu ennusteissamme Medical Technologies -tuotteisiin, joiden odotamme kasvavan selvästi heikolta vertailukaudelta (ennuste 9,5 MEUR vs. Q4’22: 5,1 MEUR). Sen sijaan Defense & Security -tuotteiden liikevaihdon odotamme laskevan selvästi vahvalta vertailukauden tasolta (11,5 MEUR vs. Q4’22: 15,8 MEUR) alhaisempien Suomen Puolustusvoimille suuntautuneiden toimitusten vuoksi. Odotamme lisäksi tervettä kasvua palveluliiketoiminnasta (ennuste 7,4 MEUR vs. Q4’22: 6,7 MEUR). Näkyvyys eri segmentteihin on rajallinen, mutta Bittiumin liikevaihto-ohjeistus huomioiden ennusteemme pitäisi olla konsernille varsin varovainen.
Paineet Q4-tuloksen osalta ovat jälleen korkealla
Bittiumin Q1-Q3’23 liiketulos on tuntuvasti pakkasella (-5,3 MEUR) ja tulosodotukset ovat kasaantuneet loppuvuodelle. Bittium on ohjeistanut vuoden 2023 liiketuloksen olevan alempi kuin edellisvuonna (2022: 0,3 MEUR). Tämä ei tarjoa varsinaista pohjaa tulokselle, mutta vuoden 2023 liiketulosennusteemme -2,9 MEUR on oletettavasti varovaisella puolella. Q4:lle tämä tarkoittaisi silti hyvää 3,1 MEUR:n oikaistua liikevoittoa (Q4’22: 2,9 MEUR) ja noin 11 %:n oikaistua liikevoittomarginaalia (Q4’22: 10,6 %), minkä pitäisi olla saavutettavissa odotetulla liikevaihtotasolla. Bittiumin kannattavuus ja tulostaso ovat vahvasti riippuvaisia jaksolla tehdyistä tuotetoimituksista, joissa katetasot ovat yleensä korkeita.
Bittiumin syksyllä pitämät muutosneuvottelut tukevat osin jo loppuvuoden tulosta (yhtiön arvion mukaan noin 0,8 MEUR:lla), mitä olemme huomioineet kuitenkin erittäin varovaisesti. Tässä piilee oikaistun liiketuloksen osalta myös positiivisen yllätyksen mahdollisuus. Raportoidussa Q4-tuloksessa hyöty hautautuu neuvotteluista syntyneen 0,7 MEUR:n negatiivisen kertaerän alle. Olemme kuitenkin oikaisseet kertaerän oikaistussa liikevoitossa ja siksi raportoitu liikevoittoennusteemme onkin oikaistua ennustetta matalampi. Odotamme yhtiön ehdottavan viime vuoden tasoista 0,05 euron osakekohtaista osinkoa.
Edessä on erittäin mielenkiintoinen vuosi
Vaikka Q4 on Bittiumille myös tuloksellisesti kriittinen, katseet raportissa kääntyvät ensimmäisenä ohjeistukseen vuodelle 2024. Bittiumissa on vuosien tuloksellisen taaperruksen jälkeen käynnissä merkittävä muutosprosessi, jossa strategia on uudistettu, yhtiötä fokusoitu ja kulurakennetta laskettu. Vuonna 2024 yhtiön 6 MEUR:n vuotuisien kulusäästöjen pitäisi alkaa näkyä kunnolla, ja yhtiö on toistuvasti arvioinut saavuttavansa tänä vuonna yli 10 % vuotuisen liikevaihdon kasvun ja 10 %:n liikevoittotavoitteensa. Kasvutavoitteen ei mielestämme pitäisi aiheuttaa ongelmia, vaikka emme edelleenkään tiedä Puolustusvoimien Tough SDR -radioiden volyymitoimitusten ajoituksesta, eikä merkittäviä tilauksia ei ole näistä kuulunut. Sen sijaan 10 %:n kannattavuustavoite vaatii yhtiöltä kovaa suoritusta realisoituvista merkittävistä säästöistä huolimatta. Ohjeistuksen vuodelle 2024 pitäisi indikoida minimissään voimakasta kannattavuusloikkaa ylöspäin, joka pitäisi 10 %:n liikevoittomarginaalin saavuttamisen ainakin realistisena.
Nykyiset ennusteemme vuodelle 2024 ovat viime vuosien suorituksiin peilaten rohkeat ja odottavat Bittiumin kuluvan vuoden liikevaihdon kasvavan 16 % yhteensä 91 MEUR:oon sekä liiketuloksen paranevan 9,2 MEUR:oon, mikä tarkoittaisi niukasti yhtiön tavoitetason ylittävää liikevoittomarginaalia (10,1 %). Toisaalta emme olisi yllättyneitä, jos liikevoittomarginaali ohjeistettaisiin esimerkiksi 7-10 %:n haarukkaan. Joka tapauksessa on mielestämme kriittistä, että vuonna 2024 nähdään tuloksessa tasokorjaus, joka todistaisi yhtiön olevan oikealla tiellä. Vuosi 2024 on mielenkiintoinen myös sen takia, että yhtiö alkaa raportoimaan erikseen liiketoimintasegmenttiensä (Medical, Defense & Security ja Engineering Services) kehitystä. Tämä parantaa merkittävästi näkyvyyttä yhtiön eri liiketoimintoihin. Segmenttiraportointi käynnistyy Q1’24-raportin yhteydessä, joten Q4’23-raportti mennään vielä vanhalla kaavalla.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Bittium
Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja yli 35 vuoden aikana kertynyttä syvällistä radioteknologian osaamistaan. Asiakkailleen Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja palveluita, tuotealustoihinsa perustuvia ratkaisuja ja tuotekehityspalveluita sekä korkealaatuisia tietoturvaratkaisuja mobiililaitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin. Bittium tarjoaa asiakkailleen myös terveydenhuollon teknologian tuotteita ja palveluita biosignaalien mittaamiseen kardiologian ja neurofysiologian osa-alueilla. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Oulussa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut31.10.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 82,5 | 77,9 | 90,6 |
kasvu-% | −5,03 % | −5,61 % | 16,36 % |
EBIT (oik.) | 0,3 | −2,2 | 9,2 |
EBIT-% (oik.) | 0,41 % | −2,76 % | 10,11 % |
EPS (oik.) | 0,01 | −0,08 | 0,24 |
Osinko | 0,05 | 0,05 | 0,12 |
Osinko % | 1,26 % | 0,74 % | 1,78 % |
P/E (oik.) | 489,37 | - | 28,14 |
EV/EBITDA | 13,16 | 34,36 | 11,15 |