Bittiumin muutosneuvottelut päätökseen: Pohjaa kannattavuusparannukselle rakennetaan
Neuvottelujen lopputuloksena Bittium irtisanoo enintään 61 työntekijää ja lomauttaa toistaiseksi enintään 8 työntekijää. Neuvotteluiden alkaessa yhtiö arvioi toimenpiteiden johtavan enintään 80 työntekijän irtisanomiseen tai lomauttamiseen. Mielestämme muutosneuvotteluiden lopputulos oli suunnilleen odotettu. Kyseessä on Bittiumin mittakaavassa merkittävä muutos, jonka pitäisi tuoda ensi vuodesta alkaen yhtiölle huomattavat noin 6 MEUR:n vuotuiset kustannussäästöt.
Muutosneuvotteluiden kustannussäästöt realisoituvat kokonaisuudessaan ensi vuonna
Bittium arvio, että muutosneuvotteluista syntyvä noin 6 MEUR:n vuotuinen kustannussäästö toteutuu täysimääräisesti vuoden 2024 aikana. Tänä vuonna toimenpiteistä syntyy arviolta säästöjä 0,8 MEUR:n edestä, mutta vielä tänä vuonna vaikutus hautautuu neuvotteluista syntyvien kertaluontoisten kulujen alle. Tehtyjen toimenpiteiden seurauksena yhtiö kirjaa yhteensä 0,7 MEUR:n negatiivisen erän Q4’23-tulokseen. Tulemme tekemään loppuvuoden ennusteisiimme tarkennuksia tulosennakon yhteydessä, mutta muutosneuvotteluiden lopputulema oli pitkälti odotettu emmekä odota isossa kuvassa oleellisia muutoksia ennusteisiimme. Alun perin olisimme tosin odottaneet, että 6 MEUR:n säästötavoite olisi vaatinut suuremmankin määrän irtisanomisia.
Muutosneuvottelut mahdollistavat selvän tulosparannuksen ensi vuonna
Muutosneuvotteluiden taustalla oli Bittiumin tavoite hakea selkeämpää fokusta, kasvua ja tuloksentekokyvyn parannusta. Tämä on tervetullutta, sillä yhtiön tuloskehitys on ollut viime vuosina erittäin vaisua ja odotukset voimakkaasta tuloskasvusta ovat jatkuvasti siirtyneet eteenpäin. Tilanne on nyt osittain erilainen, sillä Bittium on arvioinut saavuttavansa taloudelliset tavoitteensa vuonna 2024 (10 %:n liikevaihdon kasvu ja liikevoittomarginaali) ja tämä näkyy nyt myös yhtiön sekä uuden toimitusjohtajan toiminnassa. Nykyisissä ennusteissamme emme odota yhtiön saavuttavan kannattavuustavoitettaan (2024e liikevoittomarginaali 8,7 %) ensi vuonna, mutta odotamme voimakasta kannattavuusparannusta. Toimenpiteet luovat uskoa siihen, että kannattavuusparannus on saavutettavissa myös ilman erityisen suurta nousua esimerkiksi Tough SDR-toimituksissa.
Tavoitteita tukee myös yhtiössä tehtävä organisaation uudelleenjärjestely itsenäisempiin liiketoimintayksiköihin, mikä keventää yhtiötä konsernitasolla merkittävästi. Uudistus tullaan yhtiön mukaan saattamaan päätökseen vuoden 2023 aikana ja yhtiö aloittaa uuteen rakenteeseen pohjautuvan segmenttiraportoinnin viimeistään vuoden 2024 alusta. Odotamme lisätietoa strategiasta ja muutoksista yhtiön pääomamarkkinapäivänä 30.10.2023.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Bittium
Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja yli 35 vuoden aikana kertynyttä syvällistä radioteknologian osaamistaan. Asiakkailleen Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja palveluita, tuotealustoihinsa perustuvia ratkaisuja ja tuotekehityspalveluita sekä korkealaatuisia tietoturvaratkaisuja mobiililaitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin. Bittium tarjoaa asiakkailleen myös terveydenhuollon teknologian tuotteita ja palveluita biosignaalien mittaamiseen kardiologian ja neurofysiologian osa-alueilla. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Oulussa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut18.09.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 82,5 | 79,3 | 93,4 |
kasvu-% | −5,03 % | −3,93 % | 17,87 % |
EBIT (oik.) | 0,3 | −2,0 | 8,1 |
EBIT-% (oik.) | 0,41 % | −2,57 % | 8,72 % |
EPS (oik.) | 0,01 | −0,08 | 0,21 |
Osinko | 0,05 | 0,05 | 0,11 |
Osinko % | 1,26 % | 0,74 % | 1,56 % |
P/E (oik.) | 489,37 | - | 31,96 |
EV/EBITDA | 13,16 | 30,81 | 11,78 |