Betolar kertoi kehityshankkeesta kanadalaisen toimijan kanssa
Betolar tiedotti perjantaina yhteistyöstä kanadalaisen Balsam Laboratoryn kanssa. Yritykset kehittävät yhdessä ratkaisua, jossa Betolarin teknologiaa hyödyntäen tunnelinrakennuksen jätevirroista tehdään uusia materiaaleja itse tunnelin rakentamiseen. Uskomme hankkeen kuuluvan Betolarin liikevaihtoa kasvattaviin tutkimuspalveluihin. Tiedotteessa ei mainittu yhteistyön taloudellisia vaikutuksia lyhyellä aikavälillä, joten oletamme sen olevan liikevaihdollisesti vielä pieni, varsinkin kun Balsam Laboratory on kooltaan pieni toimija.
Tiedotettu hanke kuvastaa Betolarin sivuvirtaliiketoimintaa
Betolarin strategia keskittyy tällä hetkellä (1) kaivos- ja metalliteollisuuden ratkaisuihin sekä (2) sivuvirtaliiketoimintaan. Lyhyellä tähtäimellä molemmissa liiketoiminta-alueissa tavoitellaan liikevaihdon kasvua myymällä tutkimusprojekteja, joilla teknologiaosaaminen konkretisoidaan asiakkaille. Keskipitkällä aikavälillä Betolarin tahtotilana on kaupallistaa teknologia lisenssimaksuihin perustuvalla mallilla, mutta tämä on toistaiseksi osoittautunut haastavaksi. Perjantaina julkaistu yhteistyöhanke kuvastaa arviomme mukaan hyvin sivuvirtaliiketoiminnan ydinajatusta, jossa asiakas maksaa tuottamansa sivuvirran analysoinnista ja hyödyllisen käyttötarkoituksen kehittämisestä.
Tunnelirakentaminen on Betolarille mielenkiintoinen markkina
Tunnelirakentaminen on Betolarin ratkaisulle mielenkiintoinen markkina, sillä ala liittyy läheisesti kaivos- ja metalliteollisuuteen, johon Betolar on keskittänyt resurssejaan. Esimerkiksi Betolarin kesällä saama patentti maan stabilointiin sopii arviomme mukaan tiedotetun kaltaisiin käyttökohteisiin. Yhteistyö kanadalaisyrityksen kanssa osoittaa kansainvälistä kiinnostusta Betolaria kohtaan, mutta emme pidä sitä kuitenkaan merkittävänä kaupallisena edistysaskeleena.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Betolar
Betolar Oyj on vuonna 2016 perustettu suomalainen materiaaliteknologiayritys, joka tarjoaa kestävän ja vähähiilisen betonin tuotannon Geoprime® -geopolymeeriratkaisulla. Ratkaisulla muunnetaan useita aiemmin käyttämättömiä, teollisuuden sivuvirtoja sementin korvikkeeksi. Betolarin tekoälyä hyödyntävä innovaatio voi vähentää huomattavasti hiilidioksidipäästöjä perinteiseen, sementin käyttöön perustuvaan betonin valmistukseen verrattuna optimoimalla jo olemassa olevia valmistusprosesseja.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut04.11.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 0,5 | 1,0 | 3,1 |
kasvu-% | 79,44 % | 84,85 % | 223,53 % |
EBIT (oik.) | −13,3 | −8,0 | −5,0 |
EBIT-% (oik.) | −2 574,76 % | −843,84 % | −161,93 % |
EPS (oik.) | −0,67 | −0,37 | −0,26 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | - |
EV/EBITDA | - | - | - |