Vaisala lisäsi pari pykälää kunnianhimoa taloudellisiin tavoitteisiinsa
Vaisala järjesti eilen pääomamarkkinapäivän (CMD), jossa se avasi päivitettyä strategiaansa ja nostettuja taloudellisia tavoitteitaan seuraavalle kolmelle vuodelle. Tavoitteet olivat ennakoimaamme kunnianhimoisemmat, mutta näkemyksemme mukaan ne ovat saavutettavissa. Kokonaisuudessaan pääomamarkkinapäivä lisäsi luottamusta hyvän operatiivisen kehityksen jatkumiseen. Pidimme ennusteemme ennallaan ja toistamme 38,0 euron tavoitehinnan sekä vähennä- suosituksen. Katso tallenne pääomamarkkinapäivästä tästä.
Strategia tähtää pitkäjänteiseen kasvuun sekä globaalisti johtavaan asemaan sään, ympäristön ja teollisuuden mittauksissa. Vaisala tavoittelee edelleen markkinajohtajuutta kaikilla markkinoilla, joilla se toimii. Yhtiö on tunnistanut neljä ajuria strategian onnistuneeseen toteuttamiseen; 1) tuote- ja teknologiajohtajuus antureista digitaalisiin ratkaisuihin, 2) asiakasymmärryksen ja sovellusosaamisen korkea taso, 3) liiketoimintamallin skaalautuvuus: laaja tuotevalikoima, alhaiset volyymit (high-mix, low-volume) sekä 4) ammattitaitoiset työntekijät. Isossa kuvassa strategiaan ei ymmärryksemme mukaan tullut suuria muutoksia, mikä on toisaalta positiivista ja kuvaa, että yhtiötä on johdettu onnistuneesti ja pitkäjänteisesti.
Vaisala on perinteisesti ollut varovainen ohjeistamaan, mutta yhtiö lisäsi nyt tavoitteisiinsa enemmän kunnianhimoa. Vaisala odottaa saavuttavansa keskimäärin 7 %:n vuotuisen liikevaihdon kasvun ja 15 %:n liiketulosmarginaalin uuden strategiakauden loppuun mennessä. Aiemmin Vaisala tavoitteli yli 5 %:n keskimääräistä vuotuista kasvua ja yli 12 %:n liiketulosmarginaalia (EBIT). Odotimme aiemmin yhtiön pitävän yli 5 %:n keskimääräisen vuotuisen kasvutavoitteen ennallaan ja nostavan liikevoittotavoitetta yli 13 %:iin uudelle strategiakaudelle.
Kasvutavoite (7 %) indikoi orgaanisen kasvuvauhdin olevan kohdemarkkinoiden painotettua 5 %:n kasvua nopeampaa. Tavoite ei sisällä epäorgaanista kasvua. Yhtiö kasvoi 2010-luvulla keskimäärin 4 % vuosittain. Viime vuosina liiketoiminnan painopiste on asteittain kuitenkin muuttunut kohti nopeamman kasvun Teollisten mittausten liiketoiminta-aluetta. Arviomme mukaan kyseinen liiketoiminta-alue vetää kasvua myös uudella strategiakaudella. Lisäksi kasvua tukevat Sää ja Ympäristö -liiketoiminnassa erityisesti uusiutuvan energian ratkaisut. Ennusteemme ovat hieman alle yhtiön tavoitteiden ja odotamme liikevaihdon kasvavan 5 % ensi vuonna ja 4 % vuosina 2023-24. Vaisala odottaa myös jatkuvan liikevaihdon osuuden nousevan, mikä onnistuessaan laskee entisestään riskiprofiilia.
Kannattavuustavoite (15 %) odottaa selvää parannusta viime vuoden 12 %:n tasosta, mikä oli historiallisesti tarkasteltuna jo vahva vuosi. Kannattavuusparannusta ajaa skaalautuvuus ja bruttokatteen paraneminen ja toisaalta hidastaa nouseva operatiivinen kulutaso. Ennustamme liikevoittomarginaalin nousevan 14 %:iin vuonna 2024 ja jäävän hieman alle yhtiön 15 %:n tavoitteen.
Isossa kuvassa strategiakaudella mielenkiinto kohdistuu erityisesti Teollisten mittausten liiketoiminta-alueeseen, joka on viime vuosina noussut yhtiön tärkeimmäksi arvoajuriksi. Yhtiön profiilin muuttuessa kohti vahvemman kasvun ja paremman kannattavuuden liiketoimintaa, voidaan Vaisalalle asteittain alkaa hyväksyä korkeampia arvostuskertoimia. Osakkeen arvostus on ennusteillamme kuitenkin edelleen korkea (2021e: P/E 28x), kun huomioidaan tulosohjeistuksen ylälaidassa olevat ennusteemme. Hyväksymme Vaisalalle edelleen historiallista (P/E 22x) korkeamman 26x P/E-kertoimen. Vuoden 2022 ennusteillamme oikaistu P/E-kerroin on 27x ja edelleen yli hyväksymiemme arvostustasojen.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Vaisala
Vaisala on vuonna 1936 perustettu johtava ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuja tarjoava yritys, jota johdetaan pitkäjänteisesti. Vaisala tarjoaa kattavan valikoiman innovatiivisia havainto- ja mittaustuotteita ja palveluja meteorologian, teollisuuden sekä valittujen säästä riippuvaisten toimialojen mittaustarpeisiin. Yhtiön strategiana on toimia ainoastaan korkean arvonluonnin arvoketjun osissa. Vaisalan asiakkaita ovat yksityisen ja julkisen puolen toimijat.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut24.07.2021
2020 | 21e | 22e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 379,5 | 418,7 | 438,0 |
kasvu-% | −5,97 % | 10,33 % | 4,61 % |
EBIT (oik.) | 53,9 | 58,7 | 61,1 |
EBIT-% (oik.) | 14,19 % | 14,02 % | 13,95 % |
EPS (oik.) | 1,11 | 1,45 | 1,46 |
Osinko | 0,61 | 0,63 | 0,65 |
Osinko % | 1,51 % | 1,29 % | 1,33 % |
P/E (oik.) | 36,36 | 33,64 | 33,32 |
EV/EBITDA | 22,32 | 24,51 | 22,46 |