Tallinkin helmikuun liikennetiedot jatkoivat positiivista kehitystä
Tallink julkaisi tiistaina helmikuun liikenneraporttinsa, joka oli matkustajaluvuiltaan odotuksiamme parempi. Matkustajamäärät nousivat noin 8 % vertailukaudesta ja rahtivolyymit noin 20 %. Korostamme kuitenkin kuukausien välillä olevan merkittäviä vaihteluita laivojen telakointien vuoksi. Odotuksemme Q1:lle ovat matkustajavolyymien osalta noin 1,2 %:n kasvussa ja rahdin osalta 0,3 %:n kasvussa, joten siihen nähden luvut olivat parempia.
Arviomme mukaan koronaviruksen epävarmuus tai pelko leviämisestä ei vielä kunnolla heijastu lukuihin ja seuraamme tarkemmin seuraavien kuukausien kehitystä sekä raportoiduissa volyymeissa että viruksen leviämisessä. Kuten aikaisemmin päivitysraportissa sanoimme, koronavirus tulee laskemaan Aasiasta tulevien matkustajien määrää ja voisi levitessään vähentää myös Itämeren alueen maiden kansalaisten matkustusintoa. Samalla toisena vaihtoehtona on, että virus ei leviä rankemmin yhtiön kotimarkkinoihin, jolloin Aasian ja Euroopan matkoja voitaisiin jopa korvata laivamatkustamisella.
Matkustajavolyymit nousivat selvästi
Matkustajavolyymien vahvaa kasvua selittää osaltaan telakoinnit ja myös yhtiön viime vuonna Postin lakon takia myöhästyneet lahjakortit, jotka siirsivät matkoja alkuvuoteen. Kaikkiaan kehitys oli kuitenkin joka reitillä selvästi positiivista.
Helmikuussa Tallinkille tärkeimmällä Viro-Suomi -reitillä kasvu matkustajavolyymeissa oli 7,5 %. Silja Europe oli reitillä telakalla noin 17 päivää, mutta Victoria I korvasi sitä noin 9 päivän ajan, joten kokonaisuudessaan telakointien vaikutukset jäivät noin 8 päivään. Vertailukaudella telakointeja ei ollut, mikä entisestään korostaa vahvaa kysyntää.
Suomi-Ruotsi -reitillä matkustajavolyymit kasvoivat 8 % vertailukaudesta. Siellä telakoinnit olivat suurin piirtein vertailukelpoiset, kun katsauskaudella Silja Symphony oli telakalla 4 päivää ja vertailukaudella Galaxy oli telakalla 5 päivää.
Viro-Ruotsi -reitillä kasvua vertailukauteen nähden oli 18 % johtuen muun muassa vertailukauden isoimmista telakoinneista. Vertailukaudella telakointeja oli noin 16 päivää (Baltic Queen), kun nyt Victoria I oli pois reitiltä noin 9 päivää. Latvia-Ruotsi -reitillä kasvua oli 5,6 % matkustajavolyymeissa. Reitillä ei ollut telakointeja.
Tammi-helmikuun hyvistä luvuista ei pidä kuitenkaan vetää suoria johtopäätöksiä koko kvartaalin kasvulukuihin. Suunta on kuitenkin oikea ja luvut vahvistavat näkemystämme vähemmistä telakoinneista ja parantuvista matkustajamääristä tänä vuonna. Odotamme kuitenkin seuraavien kuukausien liikenneraportteja, jotta näemme, miten tilanne kehittyy koronaviruksen suhteen.
Rahtivolyymit nousivat pitkästä aikaan
Rahti osoitti helmikuussa jo pientä piristymistä nousemalla lähes 20 % vertailukaudesta. Kilpailu on ollut kireää ja kiristynyt rahdissa viime kesästä lähtien, kun samalla maailmantalouden epävarmuudet sekä talouskasvun hidastuminen ovat haitanneet yhtiön volyymien kasvua.
Nyt pientä piristymistä on nähty, mutta voi olla, että piristyminen jää lyhyeksi, jos koronaviruksen vaikutukset ulottuvat Itämeren alueenkin toimitusketjuihin. Korostamme kuitenkin, että rahti tuo yhtiön liikevaihdosta vain hieman yli 10 %, eikä se ole niin merkittävässä roolissa kuin matkustajavolyymien kehitys.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Tallink Grupp
Tallink Grupp harjoittaa merenkulkua. Yrityksen tärkein liiketoiminta koostuu matkustajaliikennöinnistä sekä siihen liittyvien muiden palveluiden tarjoamisesta. Pääliiketoiminnan ohella Tallink Grupp tarjoaa myös suurten tavarakuljetusten käsittelyä eri teollisuuden toimijoille. Tallink liikennöi Suomen, Baltian sekä Venäjän markkinoilla. Pääkonttori sijaitsee Tallinnassa.
Lue lisää yhtiösivulla