Sievi Capital myy omistuksensa iLOQ:ssa
Sievi Capital kertoi yöllä sopineensa yhdessä muiden omistajien kanssa iLOQ:n myynnistä yhtiölle, jonka pääomistajia ovat Nordic Capitalin hallinnoimat rahastot. Kauppahinta iLOQ:n koko osakekannasta on noin 190 MEUR, josta Sievin osuus (21,3 %) on kulujen vähentämisen jälkeen noin 40 MEUR. Oma arviomme Sievi Capitalin iLOQ-omistuksesta on ollut 40,3 MEUR ja irtautumisesta saatu kauppahinta on tarkasti linjassa arviomme kanssa. Osien summaamme ei ole odotettavissa suuria muutoksia ja näkemyksemme Sievi Capitalin osakkeesta on ennallaan.
iLOQ:sta irtautuminen on Sievi Capitalilta kauan odotettu liike, sillä iLOQ on selvittänyt vaihtoehtoja kansainvälisen kasvunsa kiihdyttämiseksi jo keväästä 2018. Vaihtoehtoina ovat olleet pörssilistautuminen tai myynti teolliselle ostajalle. iLOQ on viime aikoina panostanut voimakkaasti kasvuun kannattavuuden kustannuksella, mistä johtuen olemme pitäneet myyntiä pörssin ulkopuoliselle taholle todennäköisimpänä vaihtoehtona. Isolle pääomasijoittajalle myynti on looginen jatkumo yhtiön tarinassa, sillä sen avulla iLOQ saa merkittävät resurssit globaalin laajentumisensa kiihdyttämiseen.
iLOQ-sijoitus on ollut Sievi Capitalille erinomainen onnistuminen, sillä iLOQ:in liiketoiminta oli vielä varhaisessa vaiheessa Sievi Capitalin sijoittaessa yhtiöön ensimmäistä kertaa noin 10 vuotta sitten. Kauppahinnan maksun jälkeen Sievi Capitalin iLOQ:iin tekemät sijoitukset ovat palautuneet yhtiölle yli kymmenkertaisena. Käsityksemme mukaan myös merkittävä osa taseen verovelasta (7,3 MEUR) liittyy iLOQ:iin ja realisoituu kaupan toteuttamisen yhteydessä. Tällä ei kuitenkaan ole vaikutusta osien summaamme, sillä taseen verovelkojen negatiivinen vaikutus sisältyy osien summaamme.
Kaupan toteutuminen edellyttää vielä tarvittavien kilpailuviranomaisten hyväksymisiä, mutta sen odotetaan toteutuvan arviolta vuoden 2019 aikana. Lopullinen kauppahinta täsmentyy vielä yrityskaupan täytäntöönpanon yhteydessä ja kauppahinta maksetaan käteisenä toteuttamisen yhteydessä. Sievi Capitalin taseessa iLOQ-omistus on ollut suhteellisen konservatiivisella arvolla (H1´19: 29,8 MEUR) ja siten kaupalla on noin 9 MEUR:n positiivinen vaikutus Sievi Capitalin neljännen neljänneksen tulokseen ennen veroja. Tämän lisäksi Sievi Capital on kirjannut kolmannelle neljännekselle 1,0 MEUR:n positiivisen arvonmuutoksen iLOQ-sijoituksesta. Yhtiön osakekohtainen substanssi nousee irtautumisen seurauksena laskelmiemme mukaan 1,19 eurosta noin 1,36 euroon per osake.
Sijoittajaa kiinnostava asia irtautumisen jälkeen on Sievi Capitalin maksama mahdollinen lisäosinko. Pidämme tätä mahdollisena, mutta ensisijaisesti arvioimme Sievi Capitalin käyttävän pääomat strategiansa mukaiseen sijoitustoiminnan laajentamiseen. Yhtiön strategiana on tehdä vuosittain keskimäärin 1-2 uutta enemmistösijoitusta listaamattomiin yhtiöihin, joiden koko on noin 5-15 MEUR.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
KH Group
Sievi Capital on nyt monialakonserni KH Group. Keskipitkän aikavälin tavoitteemme on muuttua KH-Koneet Groupin liiketoiminnan ympärille rakentuvaksi teolliseksi konserniksi. KH Groupin osake on listattu Helsingin pörssiin.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut24.08.2019
2018 | 19e | 20e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 3,7 | 1,5 | 2,0 |
kasvu-% | 154,12 % | −59,46 % | 33,33 % |
EBIT (oik.) | 16,3 | 8,4 | 9,0 |
EBIT-% (oik.) | 440,54 % | 560,00 % | 450,00 % |
EPS (oik.) | 0,23 | 0,11 | 0,12 |
Osinko | 0,03 | 0,04 | 0,04 |
Osinko % | 2,46 % | 5,76 % | 6,58 % |
P/E (oik.) | 5,22 | 5,40 | 4,88 |
EV/EBITDA | 4,52 | 4,77 | 4,72 |