Rovio CMD: Kasuaalisti kannattavaa kasvua
Rovio järjesti eilen pääomamarkkinapäivän (CMD), jossa käytiin läpi yhtiön strategiaa ja pitkän aikavälin tavoitteita. Tapahtuman jälkitallenne on katsottavissa täältä. Päivän energisten esitysten ja muutaman viikon takaisten Q1-lukujen perusteella Roviolla pyyhkii tällä hetkellä hyvin ja kasuaalipeleihin nojaava strategia tuottaa tuloksia. Q1-raportin jälkeinen näkemyksemme yhtiöstä on ennallaan ja näemme osakkeen arvostuksen kohtuullisena lähivuosien tulospotentiaaliin peilattuna.
Strategia tähtää jatkossakin kasvuun kasuaalipeleillä
Rovion strategia on ennallaan ja yhtiö keskittyy vahvuuksiinsa kasuaalien mobiilipelien kehittäjänä. Tässä genressä vahvan Angry Birds -brändin lisäksi yhtiö pyrkii kehittämään ja hankkimaan yritysostoin uusia pelibrändejä, joilla laajentaa peliportfoliota. Rovion kehitysputkesta lopulliseen julkaisuun pääsevät vain pelit, joilla yhtiö näkee potentiaalia saavuttaa merkittävä kokoluokka ja luoda kassavirtaa pitkällä tähtäimellä. Tämä tarkoittaa väistämättä sitä, että useat projektit lopetetaan ennen virallista julkaisua, mutta lopulta markkinoille saadaan uusia menestyspelejä. Tästä viimeisimpänä esimerkkinä toimii tammikuussa julkaistu AB Journey. Rovion keskittyminen kasuaalipeleihin mahdollistaa ristiinmainonnan pelien välillä, mikä onnistuessaan pidentää yksittäisen pelaajan pysyvyyttä Rovion pelaajaverkostossa ja kasvattaa näin pelaajan elinkaariarvoa.
Pidemmän aikavälin kasvuoptiona Rovion Montrealin studio tutkii ja kehittää tuotteita tulevaisuuden pelaamista silmällä pitäen. Lähivuosina nämä hankkeet näkyvät vain kuluina tuloslaskelmassa ja liikevaihtoa on odotettavissa aikaisintaan vuodesta 2024 eteenpäin.
Päivitetyissä taloudellisissa tavoitteissa ei yllätyksiä
Rovio päivitti CMD:n yhteydessä pitkän aikavälin taloudellisia tavoitteitaan. Liikevaihdon osalta yhtiö tavoittelee edelleen länsimarkkinoita (6 %) nopeampaa kasvua. Oikaistun käyttökatteen yhtiö tavoittelee kasvavan linjassa liikevaihdon kasvun kanssa. Osinkoa yhtiö pyrkii edelleen jakamaan noin 30 % oikaistusta vuosittaisesta nettotuloksesta. Kokonaisuutena tavoitteet heijastelevat odotetusti Rovion pyrkimystä jatkaa kannattavaa kasvua ylläpitämällä nykyistä vahvaa peliportfoliota ja tuomalla markkinoille uusia menestyviä kasvupelejä. Kasvua vauhditetaan jatkossakin myös yritysostoin, mihin Rovion vahva taloudellinen asema antaa hyvät lähtökohdat. Päivitetty kannattavuustavoite heijastelee näkemyksemme mukaan sitä, että merkittävää kannattavuuden skaalautumista nykytasoilta (oik. EBITDA 2021: 19 % ja 2022e: 15 %) ei kannata odottaa. Arviomme mukaan pitkällä aikavälillä kestävä kannattavuustaso Roviolle on noin 15-20 % riippuen uusista pelijulkaisuista sekä niiden menestyksestä ja käyttäjähankintatarpeista.
Mobiilipelimarkkina rauhoittunut koronan tuoman kysyntäpiikin jälkeen
Rovion viime aikoina saavuttama liikevaihdon kasvu on ollut hyvä saavutus, kun samaan mobiilipelimarkkina on kokonaisuudessaan haukannut happea viimeisen vuoden aikana. Tämän taustalla on koronapandemian tuoman kysyntäpiikin jälkeinen tasaantuminen sekä Applen IDFA-muutosten tuomat haasteet käyttäjähankinnalle. Applen IDFA-muutoksen myötä koko markkinan tasolla pelien sisäinen liikevaihto on laskenut, vaikka lataukset ovat edelleen olleet kasvussa. Tämä kertoo siitä, että kohdennettu mainonta on aiempaa vaikeampaa ja käyttäjähankinta ei siten ole yhtä tehokasta kuin aiemmin. Rovion kasuaalipeleihin painottuva portfolio on sopinut hyvin nykyiseen markkinatilanteeseen, kun pelien potentiaalinen pelaajakunta on hyvin laaja. Lisäksi Angry Birds -brändin vahva tunnettuus generoi peleille paljon orgaanisia latauksia sovelluskaupoissa.
Angry Birds -pelit ovat erittäin kannattavia kassavirtakoneita
Rovio avasi CMD-esityksessään pelikohtaisia kannattavuuslukuja, jotka vahvistivat ennalta tiedetyn faktan nykyisten kärkipelien hurjasta kannattavuudesta. Esimerkiksi Rovion suurin peli AB2 on Q1’19-Q1’22 välillä jauhanut tulosta keskimäärin noin 49 %:n liikevoittomarginaalilla, mikä tarkoittaa reilun 13 MEUR:n tulosta kvartaalissa. AB Friendsin liikevoitto-% on ollut samalla jaksolla keskimäärin peräti 64 %, sillä peli tuottaa liikevaihtonsa (Q1’22: 9,2 MEUR) täysin orgaanisiin latauksiin perustuen ilman maksullista käyttäjähankintaa. Myös AB Dream Blast on yltänyt viime vuosina keskimäärin reilun 30 %:n kannattavuuteen.
Beacon-alusta tuo skaalautuvuutta kasvuun, pelinkehitykseen ja yritysostoihin
Rovio on yli kymmenen vuoden ajan kehittänyt omaa Beacon-teknologia-alustaa, jota yhtiö käyttää kaikkien peliensä operoimiseen. Alusta yhdistää ihmiset, teknologian, datan ja vakiintuneet prosessit, joilla voidaan kehittää, analysoida, julkaista ja kasvattaa free-to-play -mobiilipelejä. Alusta tarjoaa synergioita läpi Rovion eri pelistudioiden, kun aiempien pelien dataa ja oppeja voidaan hyödyntää uusissa peleissä. Beacon tarjoaa mahdollisuuksia myös yritysostorintamalla, kun Rovio pystyy tarjoamaan pienille studioille tai tiimeille valmiin alustan, jonka avulla lähteä skaalaamaan pelejä isompaan kokoluokkaan. Kokonaisuudessaan Rovion tarjoamien resurssien avulla ostetun tiimin/studion pelien kehittämismahdollisuudet ja kasvuedellytykset paranevat olennaisesti Rovion siipien suojassa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille