QPR Software: Annin jälkeen kasvuperusta on kunnossa
QPR Software tiedotti eilen yhtiön hallituksen päättäneen merkintäoikeusosakeannista, jolla yhtiö tavoittelee keräävänsä noin 3,45 MEUR:n bruttovarat. Uutinen oli odotettu, sillä yhtiö oli jo aiemmin kertonut toteuttavansa annin Q2:n aikana. Annin myötä QPR:llä on hyvät lähtökohdat lähteä tavoittelemaan vahvaa SaaS-liiketoiminnan kansainvälistä kasvua nopeasti kasvavilla prosessilouhintamarkkinoilla. Pidämme annin täysimääräistä toteutumista todennäköisenä merkittävien ennakkositoumusten vuoksi ja olemme päivittäneet muuten ennallaan olevat ennusteemme jo osakeannin jälkeiseen aikaan. Anti aiheuttaa diluutiota QPR:n osakekantaan, jota heijastellen tavoitehintamme laskee 1,1 euroon (aik. 1,2 EUR). Kokonaisuutena neutraalilta näyttävää arvostuskuvaa mukaillen toistamme vähennä-suosituksen.
Odotettu anti strategian mukaisia kasvuinvestointeja varten
QPR:n on tarkoitus kerätä osakeannissa noin 3,45 MEUR:n bruttovarat. Kulujen jälkeen odotamme yhtiölle jäävän käteen noin 3,1 MEUR:n nettovarat. Osakkeita tarjotaan merkittäväksi enintään 4 010 458 kappaletta, jotka vastaavat noin 24,4 % yhtiön kaikista osakkeista annin jälkeen, mikäli anti toteutuu täysimääräisesti. Osakkeenomistajat saavat yhden merkintäoikeuden jokaista omistamaansa osaketta vastaan ja kolmella merkintäoikeudella annissa voi merkitä yhden osakkeen. Merkintähinta annissa on 0,86 euroa, joka vastaa noin 20 %:n alennusta edeltävien 10 kaupankäyntipäivän kaupankäyntimäärillä painotettuun osakkeen keskikurssiin. Merkintäoikeus irtoaa osakkeesta tänään 20.5. ja eilisellä osakkeen päätöskurssilla sen teoreettinen arvo on noin 0,08 euroa.
Odotamme annin toteutuvan täysimääräisesti merkittävien ennakkositoumusten vuoksi
Yhtiö on saanut jo merkittävät sitoumukset tietyiltä nykyisiltä osakkeenomistajilta, tietyiltä uusilta sijoittajilta, kaikilta hallituksen jäseniltään sekä toimitusjohtajalta, ja tietyiltä muilta johtoryhmään kuuluvilta nykyisiltä ja nimitetyiltä jäseniltä. Etukäteiset sitoumukset vastaavat yhteensä noin 2,6 MEUR ja ovat noin 75,5 % tarjottavista osakkeista. Merkittävien sitoumusten vuoksi pidämme todennäköisenä, että anti toteutuu täysmääräisesti. Annista kerättävien rahavarojen ansiosta QPR:n tase kääntyy nettovelattomaksi ja ennusteillamme vuoden 2022 lopussa nettokassa on noin 0,6 MEUR. Vahvistuva tase antaa yhtiölle huomattavasti enemmän liikkumavaraa strategian toteuttamiseen ja lähivuosien kasvupanostuksiin.
Arvostus näyttää neutraalilta
QPR:n osakkeen viime aikojen kurssilasku on nähdäksemme jo osittain ennakoinut osakeantia. Diluution huomioiva osien summa -laskelmamme indikoi osakkeelle 1,1 euron arvoa, johon peilattuna osake on neutraalisti hinnoiteltu. Ennusteellamme QPR:n vuosien 2022-2023 EV/Liikevaihto-kertoimet ovat 1,8x, jotka eivät näytä erityisen korkeilta. Nykyisessä kasvuyhtiöiden merkittävästi heikentyneessä hinnoitteluympäristössä kertoimet eivät kuitenkaan ole vielä erityisen houkuttelevia, kun huomioidaan ennusteellamme lähivuosina matalaksi jäävä kasvun ja kannattavuuden yhdistelmä sekä konsultoinnin suuri painoarvo liiketoiminnassa. Vuoteen 2026 skenaarioiden valossa osakkeessa on pitkän aikavälin arvonluontipotentiaalia uuden strategian onnistuessa, mutta siihen nojaaminen käännematkan alkumetreillä ei ole mielestämme vielä perusteltua. Viilentyneessä markkinasentimentissä usean vuoden päähän nojaavien skenaarioiden antama tuki arvostukselle on muutenkin pienentynyt sijoittajien aikahorisontin lyhentyessä.
Lue yhtiöstä julkaistu analyysiraportti täältä (premium-tilaajille)
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
QPR Software
QPR Software Oyj (QPR) on vuonna 1991 perustettu yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioiden toiminnan kehittämiseen suunnattujen ohjelmistojen, ratkaisujen ja konsultointipalveluiden tarjoaja. Yhtiö on erikoistunut prosessilouhinta-, mallinnus- ja suorituskykyjohtamisen ohjelmistoihin ja ratkaisuihin. QPR on toimittanut tuotteitaan yli 50 maahan jälleenmyyjien kautta, mutta yhtiön jalansija on vahvimmillaan Suomessa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut25.04.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 9,1 | 9,3 | 9,9 |
kasvu-% | 1,87 % | 2,02 % | 6,07 % |
EBIT (oik.) | −0,9 | −1,3 | −1,0 |
EBIT-% (oik.) | −9,57 % | −13,53 % | −10,05 % |
EPS (oik.) | −0,08 | −0,09 | −0,07 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | - |
EV/EBITDA | 92,09 | - | 98,40 |