Pihlajalinna Q3: erinomainen tulosparannus ja ostotarjous Mehiläiseltä 16,0 euroa per osake
Pihlajalinna julkisti aamulla selvästi markkinaodotuksia paremman Q3-raportin. Erinomainen tulosparannus jäi kuitenkin päivän uutisvirrassa toiselle sijalle, sillä hieman tuloksen julkistamisen jälkeen yhtiön suurimpiin kilpailijoihin kuuluva Mehiläinen julkisti Pihlajalinnan kaikista osakkeista käteisostotarjouksen (16,0 euroa per osake).
Mehiläisen tekemä käteisostotarjous nostaa Pihlajalinnan osakekannan arvon noin 362 MEUR:oon. Tarjousvastike sisältää 46 %:n preemion Pihlajalinnan päätöskurssiin 4.11.2019. Lähtökohtaisesti pidämme tarjousvastiketta Pihlajalinnan lähivuosien tulosnäkymiin ja osakkeen arvostukseen nähden sen verran hyvänä, että odotamme tarjouksen maistuvan varsin hyvin Pihlajalinnan omistajille. Mehiläisen ja Pihlajalinnan yhdessä potentiaalisesti saavutettujen synergioiden ansiosta pidämme Mehiläistä hyvänä omistajana Pihlajalinnalle ja uskomme yhtiöiden olevan yhdessä selvästi vahvempia kuin yksin.
Odotamme tänään Pihlajalinnan osakekurssin nousevan selvästi eilispäivän päätöstasoilta lähelle 16,0 euron tarjousvastiketta. Arvioimme kuitenkin yrityskaupan menevän kilpailuviranomaisen tiukkaan syyniin, sillä molemmat yhtiöt kuuluvat Suomen sosiaali- ja terveydenhuoltomarkkinoiden kolmen suurimman yksityisen toimijan joukkoon. Tämän takia näemme ostotarjouksen läpimenoon (ajankohta ja lopullinen muoto) liittyvän vielä epävarmuutta, mutta mielestämme viime vuonna toteutunut lähes samantapainen kauppa Terveystalon ja Attendo Suomen terveyspalveluiden osalta (velaton kauppahinta 233 MEUR) antaa luottamusta sille, että myös Pihlajalinnan ja Mehiläisen kauppa tullaan kilpailuviranomaisten toimesta hyväksymään.
Pihlajalinnan Q3-raportti oli selvästi odotuksiamme parempi ja yhtiö näytti hyviä merkkejä kannattavuuskäänteestä. Liikevaihto kasvoi 5,5 % ja oli 123 MEUR. Konsensusennuste liikevaihdolle oli 121 MEUR. Liikevaihtoa kasvattivat etenkin työterveyspalveluiden kasvanut kysyntä. Oikaistu liikevoitto parani yli 50 % vertailukaudesta ja oli 9,3 MEUR (EBIT 7,5 %). Konsensusennuste liikevoitolle oli 6,9 MEUR. Kannattavuuden parantuminen oli pääosin kesäkuussa käynnistetyn tehostamisohjelman ansiota. Yhtiö kirjasi Q3:lle kertaluonteisen 7,9 MEUR:n uudelleenjärjestelykulun koskien kesällä pidettyjä yt-neuvotteluja, minkä takia raportoitu liikevoitto laski 1,4 MEUR:oon (konsensus -1,1 MEUR).
Yhtiö toisti odotetusti vuoden 2019 ohjeistuksen, jonka mukaan liikevaihdon arvioidaan kasvavan vuodesta 2018 (488 MEUR) ja oikaistun liikevoiton paranevan selvästi vuodesta 2018 (14,4 MEUR). Meidän ennusteemme vuoden 2019 liikevaihdolle ennen Q3-raporttia oli 514 MEUR (kasvu 5 %) ja oikaistulle liikevoitolle 18,2 MEUR (kasvu 25 %), mikä tarkoittaa 3,5 %:n EBIT-marginaalia (yhtiön pitkän aikavälin tavoite EBIT yli 7 % liikevaihdosta). Tulemme Q3-raportin jälkeen todennäköisesti päivittämään kuluvan vuoden kannattavuusennustettamme hieman ylöspäin.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Pihlajalinna
Pihlajalinna on vuonna 2001 perustettu yksityinen sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottaja. Yhtiö tuottaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita yksityishenkilöille, yrityksille, vakuutusyhtiöille ja julkisyhteisöille ja tarjoaa palveluita niin lääkärikeskuksissa ja terveysasemilla, hammasklinikoilla kuin sairaaloissakin eri puolilla Suomea.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut04.09.2019
2018 | 19e | 20e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 487,8 | 514,0 | 537,9 |
kasvu-% | 15,06 % | 5,37 % | 4,64 % |
EBIT (oik.) | 14,4 | 18,2 | 24,5 |
EBIT-% (oik.) | 2,96 % | 3,54 % | 4,56 % |
EPS (oik.) | 0,21 | 0,42 | 0,64 |
Osinko | 0,10 | 0,15 | 0,20 |
Osinko % | 1,00 % | 1,55 % | 2,06 % |
P/E (oik.) | 48,75 | 23,29 | 15,06 |
EV/EBITDA | 8,71 | 8,48 | 6,27 |