Marimekko peruu 2020-ohjeistuksen, muuttaa osinkoehdotusta ja aloittaa yt-neuvottelut
Marimekko tiedotti aamulla, että yhtiö peruu 13.2.2020 antamansa tulosohjeistuksen vuodelle 2020. Marimekko arvioi helmikuussa julkistetun tilinpäätöstiedotteen yhteydessä, että liikevaihto vuonna 2020 on edellisvuotta korkeampi (2019: 125 MEUR) ja vertailukelpoinen liikevoitto on suunnilleen edellisvuoden tasolla tai korkeampi (2019: 17,1 MEUR). Koronaviruksen leviäminen voi yhtiön mukaan vaikuttaa kuluttajien ja kumppanien ostokäyttäytymiseen ja sitä kautta yhtiön myyntiin ja kannattavuuteen. Marimekko arvioi nyt, että yhtiön päämarkkina-alueilla vaikuttava koronaviruspandemia on selvästi heikentänyt kulutuskysyntänäkymiä kaikilla markkina-alueilla ja on epätodennäköistä, että yhtiön aiemmin antama ohjeistus toteutuu. Pitkittyessään pandemialla on merkittävä vaikutus yhtiön myyntiin ja kannattavuuteen. Yhtiön mukaan tilanne muuttuu nopeasti ja perusteltua arviota mahdollisista vaikutuksista on liian aikaista tehdä. Marimekko pyrkii täsmentämään näkymiään vuodelle 2020 sitten, kun vaikutuksia voidaan luotettavammin arvioida.
Ennen tämän aamun tulosvaroitusta meidän ennusteemme Marimekon vuoden 2020 liikevaihdolle oli 138 MEUR (kasvu 10 %) ja vertailukelpoiselle liikevoitolle 18,9 MEUR (EBIT 13,7 %). Nostimme toissa viikolla julkistamassamme tulosvaroituscasessa Marimekon yhdeksi potentiaaliseksi tulosvaroittajaksi koronaviruksen takia ja kirjoitimme aiheesta silloin näin:
Marimekko on ohjeistanut yhtiön liikevaihdon olevan vuonna 2020 edellisvuotta korkeampi ja vertailukelpoisen liikevoiton olevan suunnilleen edellisvuoden tasolla tai korkeampi. Yhtiön toiseksi suurin markkina on Aasian-Tyynenmeren alue (~20 % liikevaihdosta) ja siellä sijaitsee myös noin puolet Marimekko-myymälöistä (67/155). Tekstiiliteollisuuden arvoketjulle Aasian-Tyynenmeren alueen merkitys on suuri. Marimekon tuotannosta kuitenkin noin 70 % tulee Euroopasta ja vain noin 15 % tulee Kiinasta. Jos toimitusketjussa ilmenevien ongelmien lisäksi ihmisten liikkumiselle ulkona ja kauppojen aukioloajoille tulee rajoituksia viruksen takia, voi tällä olla negatiivinen vaikutus Marimekon myyntilukuihin ja sitä kautta myös tulokseen. Marimekon liiketoiminnan kausiluonteisuuden takia vuoden jälkimmäinen puolisko on yhtiölle usein selvästi tärkeämpi, joten liikevaihto- ja tulosohjeistuksen saavuttaminen riippuu siitä, kuinka pitkään nykyinen epävarmuus jatkuu.
Marimekon ohjeistuksen peruuttamisen lisäksi yhtiö tiedotti aamulla myös muuttavan osingonjakoehdotustaan. Nopeasti muuttuvan koronavirustilanteen takia yhtiön hallitus on harkinnut uudelleen tilinpäätöstiedotteen yhteydessä antamaansa voitonjakoehdotusta, joka oli 0,90 euroa osakkeelta. Osinkoehdotusta muutetaan siten, että yhtiökokous päättäisi valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 0,90 euron osakekohtaisen osingon jakamisesta yhdessä tai useammassa erässä myöhempänä ajankohtana, kun yhtiö voi arvioida koronaviruspandemian vaikutuksia yhtiön liiketoimintaan luotettavammin.
Yhtiö tiedotti myös sulkeneensa väliaikaisesti omat vähittäismyymälänsä USA:ssa, Australiassa, Saksassa, Norjassa ja Tanskassa, ja sulkee väliaikaisesti myös Suomen ja Ruotsin omat vähittäismyymälät tällä viikolla. Minimoidakseen negatiiviset taloudelliset vaikutukset liiketoimintaansa, Marimekko käynnistää yt-neuvottelut Suomen vähittäiskauppaketjussaan ja vastaavanlaisia sopeuttamistoimenpiteitä aloitetaan myös vähittäismyynnin organisaatioissa Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Saksassa, USA:ssa ja Australiassa. Lisäksi yhtiö tarkastelee kiinteitä kulujaan.
Näemme nykyisissä ennusteissamme merkittävää laskupainetta tänään julkaistujen tiedotteiden takia ja tulemme päivittämään näkemyksemme yhtiöstä tämän päivän aikana.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Marimekko
Marimekko on suomalainen vuonna 1951 perustettu lifestyle-designyritys, joka tunnetaan ennen kaikkea omaleimaisista kuvioista ja väreistä. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluu korkealuokkaisia vaatteita, laukkuja ja asusteita sekä kodintavaroita sisustustekstiileistä astioihin. Marimekko-brändi on vuosien saatossa modernisoitunut ja mallistoja on kehitetty puhuttamaan laajempaa globaalia asiakaskuntaa. Yhtiön päämarkkinoina toimii Pohjois-Eurooppa, Aasian-Tyynenmeren alue ja Pohjois-Amerikka.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut14.02.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 125,4 | 137,5 | 150,5 |
kasvu-% | 12,10 % | 9,66 % | 9,39 % |
EBIT (oik.) | 17,1 | 18,9 | 20,8 |
EBIT-% (oik.) | 13,65 % | 13,74 % | 13,82 % |
EPS (oik.) | 1,60 | 1,82 | 1,98 |
Osinko | 0,90 | 1,20 | 1,40 |
Osinko % | 2,41 % | 9,32 % | 10,87 % |
P/E (oik.) | 23,36 | 7,09 | 6,49 |
EV/EBITDA | 10,60 | 3,55 | 3,20 |