Investors House Q2: Odotusten mukainen raportti
Investors House (IH) julkaisi aamulla odotustemme mukaisen Q2-raportin. Operatiivinen tulos jäi ennusteidemme mukaisesti vertailukautta heikommaksi, kun etupainotteiset kehityspanostukset rasittivat kulutasoa. Q2-raportin perusteella koronaviruspandemian vaikutukset ovat jääneet yhtiölle kokonaisuudessaan varsin vähäisiksi. Näkymiin liittyy yhtiön kommenttien perusteella kuitenkin edelleen huomattavaa epävarmuutta, eikä Q2-raportti näin ollen sisältänyt uutta tulosohjeistusta.
IH:n liikevaihto kasvoi Q2:lla 7 % noin 2,9 MEUR:oon erityisesti viime vuoden lopulla toteutetun Tikkurilan toimistokiinteistöhankinnan vetämänä. Yhtiön mukaan koronasta aiheutuneet vuokratuottojen menetykset jäivät Q2:lla vähäisiksi ja vuokrarästit olivat olemattomat (suorat vuokramenetykset yhteensä 66 TEUR). Sijoituskiinteistöjen vuokrausaste oli Q2:lla 90 % eli edellisneljänneksen tasolla. Yhtiö kertoi jatkaneensa Tikkurilan kehityshankkeen eteenpäin viemistä toisella neljänneksellä, minkä lisäksi myös yhteisyritys IVH Asuntojen 25 asunnon hankekokonaisuus Malmilla valmistui Q2:n aikana. Palvelut-segmentin alle kuuluvan rahastoliiketoiminnan osalta uuden Lainarahaston valmistelua jatkettiin toisella vuosineljänneksellä.
IH:n mukaan liiketoimintoihin tehdyt etupainoitteiset panostukset (mm. uudet rekrytoinnit) heijastuivat katsauskauden kulutasoon ja operatiivinen tulos (Q2’20: 640 TEUR) jäi ennusteidemme mukaisesti (Q2’20e: 623 TEUR) vertailukautta heikommaksi. IH teetti Q2-tuloksen yhteydessä myös kiinteistöjen ulkopuolisen arvonmäärityksen. Yhtiön mukaan olemassa olevan kiinteistökannan arvo laski hieman, mutta uusien valmistuneiden kohteiden osalta syntyi positiivista arvonmuutosta ja nettovaikutus oli näin ollen vähäinen. Kokonaisuutena käyvän arvon muutokset jäivätkin toisella neljänneksellä odottamaamme maltillisemmiksi (Q2’20: -331 TEUR vs. Q2’20e: -530 TEUR). Tämän myötä raportoitu tulos ylitti suhteellisen selvästi ennusteemme.
IH:n tase pieneni selvästi edelliskvartaalista (taseen loppusumma Q2’20 76,3 MEUR vs Q1’20: 129,2 MEUR) kesäkuun lopulla toteutetun konsernirakennemuutoksen myötä. Rakennemuutoksen myötä IVH Kampus käsitellään osakkuusyhtiönä, eikä sitä konsolidoida konsernin lukuihin. Konsernirakennemuutos paransi odotetusti selvästi IH:n vakavaraisuutta ja yhtiön omavaraisuusaste oli Q2:n lopussa 58,5 % (Q1’20: 50,7 %). Toiselle vuosineljännekselle ei ajoittunut merkittäviä investointeja tai myyntejä.
IH veti alkuvuonna monen muun pörssiyhtiön tapaan ohjeistuksensa pois, eikä uutta ohjeistusta saatu Q2-raportin yhteydessä. IH:n mukaan koronaviruspandemian vaikutukset ovat jääneet tähän mennessä kokonaisuudessaan maltillisiksi, mutta näkymiin liittyy edelleen huomattavaa epävarmuutta, eikä koronaviruspandemian ja taloudellisen taantuman täsmällisiä vaikutuksia pystytä vieläkään arvioimaan. Yhtiön mukaan koronakriisin pitkittymisellä voisi olla moniuloitteisia vaikutuksia vuokraustoimintaan, rahoitukseen ja omaisuuden arvonkehitykseen. Rahoituksen saatavuus on säilynyt IH:n mukaan kohtuullisen hyvänä. IH käynnisti Q2:lla strategiatyön ja tästä on määrä saada lisätietoa Q3:n aikana.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Investors House
Investors House on vuonna 1988 perustettu yhtiö, joka toimii kiinteistö- ja finanssimarkkinan koko arvoketjussa. Kiinteistömarkkinalla yhtiö toimii aina tontin hankinnasta ja rakennuttamisesta kiinteistöjen omistamiseen ja kiinteistövarallisuuden hoitoon. Finanssimarkkinalla yhtiö pyrkii hakemaan pääomakevyttä ja skaalautuvaa kasvua erityisesti uusien kiinteistörahastojen ja erilaisten yhteissijoitusinstrumenttien avulla.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut21.08.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 11,5 | 9,0 | 5,7 |
kasvu-% | 38,48 % | −21,18 % | −36,38 % |
EBIT (oik.) | 4,0 | 4,7 | 5,1 |
EBIT-% (oik.) | 34,49 % | 51,77 % | 88,58 % |
EPS (oik.) | 0,27 | 0,38 | 0,57 |
Osinko | 0,25 | 0,27 | 0,27 |
Osinko % | 3,80 % | 5,16 % | 5,23 % |
P/E (oik.) | 23,49 | 13,73 | 9,13 |
EV/EBITDA | 21,62 | 10,69 | 10,08 |