Evli sai muutosneuvottelunsa päätökseen
Evli tiedotti keskiviikkona saaneensa EAB-fuusion myötä käynnistetyt muutosneuvottelut päätökseen. Neuvottelujen lopputulemana yhtiö päättää 41 toistaiseksi voimassa olevaa työsuhdetta ja 4 uutta toimenkuvaa syntyy, joten neuvottelujen lopputulema oli odotetun kaltainen.
Kuten olemme aiemmin kommentoineet, olivat neuvottelut luonnollinen jatkumo meneillään olevassa fuusioprosessissa, sillä yhtiöillä on paljon päällekkäistä toimintaa ja koko järjestelyn logiikka nojaa merkittäviin synergioihin. Evli on kertonut viralliseksi tavoitteekseen 8 MEUR:n synergiat, joista nyt päättyneiden neuvottelujen odotamme edustaneen suunnilleen puolta. Tiedotteen tärkeintä antia oli kuitenkin tieto siitä, että muutosneuvottelut on nyt saatu päätökseen ja uusi organisaatio voi suunnata katseensa liiketoiminnan kehittämiseen. Olemme käsitelleet fuusiota tarkemmin Evlin laajassa raportissa, joka on luettavissa täällä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Evli
Evli on pohjoismainen rahastotalo ja varainhoitaja, joka palvelee niin instituutio-, yritys- kuin yksityisasiakkaita. Meille vauraus merkitsee keinoa edistää hyvää niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla. Autamme yhteisöjä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä kasvattamaan varallisuuttaan vastuullisesti, kokemukseemme, asiantuntemukseemme ja pohjoismaisiin arvoihin nojaten.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut21.10.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 115,6 | 95,3 | 110,9 |
kasvu-% | 44,94 % | −17,49 % | 16,33 % |
EBIT (oik.) | 53,0 | 30,5 | 40,8 |
EBIT-% (oik.) | 45,90 % | 31,94 % | 36,80 % |
EPS (oik.) | 1,50 | 0,77 | 1,11 |
Osinko | 1,06 | 1,09 | 1,50 |
Osinko % | 5,85 % | 8,02 % | |
P/E (oik.) | - | 24,27 | 16,84 |
EV/EBITDA | - | 13,28 | 9,21 |