Sykliriski kummittelee, vaikka ohjeistus nousi
Stora Enso antoi eilen positiivisen tulosvaroituksen kuluvasta vuodesta, mutta hyvin odotettu varoitus ei aiheuttanut juuri ennustemuutoksia. Mielestämme riski Stora Enson syklisen tuloshuipun lähestymisestä on mielestämme tuntuva, mitä arviomme markkinoiden hermoilevan yhtiössä kasvavissa määrin talouskasvun hidastuessa ja inflaation riehuessa. Siten emme näe ostoja tässä vaiheessa riskin arvoisena, vaikka yhtiön arvostus ei kohtuuton olekaan.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Stora Enso
Stora Enso on vuonna 1998 perustettu yhtiö, joka kehittää ja valmistaa puuhun ja biomassaan perustuvia ratkaisuja maailmanlaajuisesti monien eri alojen toimijoille ja moniin käyttökohteisiin. Yhtiön ratkaisuja on käytössä monilla aloilla, kuten rakennusalalla, vähittäiskaupassa, elintarvike- ja panimoteollisuudessa, tehdasteollisuudessa, julkaisualalla, lääketeollisuudessa, kosmetiikkateollisuudessa, makeisteollisuudessa, hygieniatuotteissa ja tekstiileissä. Konsernissa työskentelee ihmisiä yli 30 maassa, ja yhtiö on julkisesti noteerattu Helsingin ja Tukholman pörsseissä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut13.06.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 10 164,0 | 11 405,9 | 10 613,1 |
kasvu-% | 18,84 % | 12,22 % | −6,95 % |
EBIT (oik.) | 1 528,0 | 1 893,7 | 1 351,6 |
EBIT-% (oik.) | 15,03 % | 16,60 % | 12,73 % |
EPS (oik.) | 1,56 | 1,77 | 1,23 |
Osinko | 0,55 | 0,65 | 0,70 |
Osinko % | 3,41 % | 6,95 % | 7,49 % |
P/E (oik.) | 10,31 | 5,28 | 7,63 |
EV/EBITDA | 6,70 | 4,19 | 5,18 |