Yhdysvaltain talouskuva kääntynyt heikompaan suuntaan
Lataa raportti (PDF)Tämä raportti on vain Inderes Premium -käyttäjille.
Yhdysvaltain talouskuva kääntynyt heikompaan suuntaan: Talousyllätykset ovat kääntyneet negatiivisiksi Yhdysvalloissa ja kuluttajaluottamus on heikentynyt toukokuussa. Eurotaloudessa ostopäällikköindeksit osoittavat pitkästä aikaa pientä kasvua. Inflaatio euroalueella hidastuu, mikä puoltaa EKP:n ohjauskoron laskua kesäkuussa.
Suomessa alkuvuoden talouskasvu oli yllättävänkin vahvaa (ennakko +0,5 % edellisestä kvartaalista). Inflaation hidastuminen ja palkkojen nousu antavat tukea kuluttajakysynnälle, mutta reaalitaloudessa tämä näkynee vasta loppuvuonna.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille