Teleste Q3'24: Puolustuspeli toimi hiljaisessa kysyntäympäristössä
Toistamme Telesten vähennä-suosituksen ja tarkistamme tavoitehintaa 2,4 euroon (aik. 2,3 EUR). Teleste onnistui Q3:lla puolustamaan kannattavuuttaan hyvin edelleen voimalla laskeneita volyymeita vastaan. Trimmatulla kulurakenteella eväät selkeälle tulosparannukselle lähivuosina ovat myös hyvät, kunhan liikevaihto saadaan Pohjois-Amerikan toimitusten avulla käännettyä kasvuun. Tämän toteutuessa osakkeen arvostus ei ole erityisen vaativa, mutta Euroopan kehityksen yllä oleva epävarmuus puoltaa vielä odottelemaan parempaa tuotto/riski-suhdetta.
Kannattavuutta puolustettiin hyvin laskevien volyymien ympäristössä
Telesten Q3-liikevaihto laski pitkälti odotustemme mukaisesti 15 % 29,9 MEUR:oon. Broadband Networksissa liikevaihto laski 14 % 18,1 MEUR:oon eurooppalaisten operaattorien tehdessä tällä hetkellä lähinnä ylläpitoinvestointeja. Lasku oli silti odotuksiamme pienempää ja Pohjois-Amerikan kasvavat volyymit tukivat lievää kasvua edellisestä neljänneksestä. Public Safety and Mobilityssa liikevaihto kehittyi sen sijaan selvästi odotuksiamme heikommin (-17 %, 11,8 MEUR) projektiliiketoimintaan liittyvien ajoitusten vuoksi. Molemmissa yksiköissä saadut tilaukset tulivat merkittävästi vuoden takaisesta alas (yhteensä -32,5 %) heijastellen haastavaa markkinaa. Laskeneista volyymeista huolimatta oikaistu liikevoitto parani Q3:lla 1,5 MEUR:oon (Q3’23: 0,5 MEUR) ylittäen ennusteemme (0,5 MEUR) selvästi. Yhtiö onkin onnistunut kulusopeutuksissaan kiitettävästi, ja kulurakenteen kevennys tukee myös lähivuosien tulosparannusta volyymien kääntyessä kasvuun.
Pohjois-Amerikassa edetään, mutta Euroopassa epävarmat näkymät
Teleste toisti syyskuussa tulosvaroituksen yhteydessä antamansa vuoden 2024 ohjeistuksen (lv 120-135 MEUR ja oik. EBIT 1-4 MEUR). Yhtiöllä on 9kk jälkeen kasassa 3,2 MEUR tulosta, mihin nähden ohjeistus on varovainen (ennusteemme 3,9 MEUR), mutta loppuvuoteen liittyy epävarmuutta mm. suurten toimitusten ajoituksiin liittyen. Mikäli suurempia projekteja saataisiin toimitettua hyvin, ohjeistuksen nosto on mahdollinen. Yleisesti näkymissä ei ollut havaittavissa merkittäviä muutoksia. Yhdysvaltojen osalta yhtiö odottaa volyymien jatkavan asteittaista kasvuaan tulevina vuosina ja täällä asiat yleisestikin vaikuttavat etenevän oikeaan suuntaan. Yhtiö on vakiinnuttanut asemansa markkinalla ja tärkeän strategisen asiakkuuden (Cox Communications) lisäksi yhtiö on päässyt sisään myös muihin pienempii asiakkuuksiin. Euroopan osalta näkymät ovat kuitenkin isossa kuvassa heikot. Täälläkin tietyt operaattorit suunnittelevat DOCSIS 4.0 -teknologian mukaisia investointeja H2’25:lle, mikä voisi tuoda piristettä muuten rakenteellisesti laskevan markkinan näkymiin. Public Safety and Mobilityn näkymät ovat varsin vakaat ja täällä fokus on tällä hetkellä kannattavuuden kohentamisessa kasvun sijaan.
Nykyarvostuksella tuotto/riski-suhde puoltaa vielä odottelemaan näkyvyyttä lähivuosien tulosparannukseen
Kuluvan vuoden ennusteella Telesten arvostus (oik. P/E 17x ja EV/EBIT 17x) on korkea vaatimattoman tulostason vuoksi. Vuonna 2025 Euroopan pehmeys jarruttaa vielä osaltaan kehitystä, mutta kertoimet (P/E 11x ja EV/EBIT 10x) alkavat olla jo neutraalin puoleisia. Vuonna 2026 P/E-kerroin (8x) painuu jo matalaksi ja velkaantuneisuuden huomioiva EV/EBIT (8x) on tuolloin myös kohtuullinen. Tämän toteutuminen vaatii kuitenkin jo merkittävää tulosparannusta, ja mielestämme tuotto/riski-suhde puoltaa vielä odottelemaan parempaa näkyvyyttä. Yhtiön viime vuosien suoritusten valossa arvostukselle ei ole vielä perusteltua hakea tukea kovin kaukana olevista tuloskertoimista. Pidemmän aikavälin tulospotentiaaliin nähden nykyennusteemme eivät ole erityisen vaativia, joten hyvässä skenaariossa osakkeessa olisi nykytasoilla selkeää potentiaalia.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Teleste
Teleste Oyj on vuonna 1954 perustettu suomalainen teknologiakonserni, joka kehittää ja tarjoaa video- ja laajakaistateknologioita sekä niihin liittyviä palveluita. Teleste toimii tietoliikenneoperaattorien kaapeliverkkojen verkkolaitteiden kehittäjänä, tuottajana ja myyjänä sekä palvelutoimittajana. Lisäksi yhtiö tarjoaa videovalvontaan ja matkustajainformaatioon tarvittavia sovelluksia ja ratkaisuja lähinnä julkisen sektorin asiakkaille sekä raideliikenteeseen. Yhtiön tuotanto tapahtuu suurimmaksi osaksi Suomessa ja tuotekehitystoiminnot yhtiöllä ovat pääosin Suomessa, Saksassa ja Puolassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut06.11.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 151,3 | 130,1 | 143,5 |
kasvu-% | −8,27 % | −14,02 % | 10,25 % |
EBIT (oik.) | 1,2 | 3,9 | 6,1 |
EBIT-% (oik.) | 0,77 % | 3,00 % | 4,25 % |
EPS (oik.) | 0,09 | 0,13 | 0,20 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,10 |
Osinko % | 3,70 % | ||
P/E (oik.) | 31,63 | 20,66 | 13,45 |
EV/EBITDA | 14,47 | 11,20 | 6,03 |