Siili: Yhtiö laski ohjeistustaan suhteellisen selvästi
Toistamme Siilin osakkeen vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehinnan 7,3 euroon (aik. 8,2 €) heijastellen ennustemuutoksia. Siili antoi eilen odotettua voimakkaamman negatiivisen tulosvaroituksen, koska markkina on jatkunut edelleen haastavana. Arviomme mukaan yhtiö voi joutua toteuttamaan uusia sopeutustoimia. Odotamme yhtiön kasvavan lähivuosina linjassa markkinaan, mutta kannattavuuden jäävän hieman sektorin keskimääräisestä. Ennusteillamme arvostuskuva on lyhyellä aikavälillä neutraali (2024-25 EV/EBITA 10x ja 8x tai 15 % alle verrokkien).
Siili laski ohjeistustaan eilen suhteellisen selvästi
Siili Solutions kertoi eilen alentavansa vuoden 2024 ohjeistuksiaan. Yhtiö arvioi koko vuoden liikevaihdon olevan 106–116 MEUR (aikaisemmin 120–140 MEUR) ja oikaistun EBITAn olevan 4,5–6,5 MEUR (aikaisemmin 7,5–10,5 MEUR). Yhtiö kommentoi markkinoiden palautumisen kestäneen yhtiön olettamaa pidempään, vaikka myynnin kehityksessä on myös positiivisia merkkejä. Lisäksi yhtiön asiakkaiden päätöksenteko ja asiakashankkeiden aloitus on edelleen hidasta, mitä on kuulunut myös muilta sektorin toimijoilta. Odotimme aikaisemmin liikevaihdon ja tuloksen jäävän hieman ohjeistuksesta. Tästä huolimatta ohjeistuksen lasku oli odotettua suurempi ja näkemyksemme mukaan suhteellisen merkittävä, kun huomioidaan vain reilu kuukausi sitten toistettu ohjeistus sekä ohjeistuslaskun mittakaava. Liikevaihto-ohjeistuksen keskipiste laski 15 % ja tulosohjeistuksen lähes 40 %. Vastaavasti edellisen ohjeistuksen alalaidasta uuden ohjeistuksen keskipisteeseen liikevaihto-ohjeistus laski 8 % ja tulosohjeistus lähes 30 %, mikä on myös selvä lasku.
Pidämme uusia sopeutustoimia mahdollisina
Siili toteutti viime vuonna kahdet muutosneuvottelut ja on aiemmin sanonut ettei tee niitä enää. Arviomme mukaan yhtiö voi joutua toteuttamaan uusia sopeutustoimia, jotta kannattavuustasot saadaan pidettyä jokseenkin terveellä tasolla. Varsinkin mikäli markkinanäkymissä ei näy selvempiä piristymisen merkkejä H2:lla ja uusmyyntiä toteudu. Lisäksi keskeinen riski on, että yhtiön kilpailukyky on ainakin hetkellisesti heikentynyt, kun Siilin vahvuuden, eli ohjelmistokehityksen kysyntä on markkinalla vähentynyt.
Laskimme ennusteita ja odotamme yhtiön pääsevän uuden ohjeistuksen yläpuoliskoon
Laskimme edelleen heikkona jatkuneen markkinan myötä tulosennusteita 10-20 % lähivuosille. Tulosvaroitus indikoi, että tulostrendi on kannattavuuden painamana hieman heikkenemään päin. Ennustamme liikevaihdon laskevan 7 % 114 MEUR:oon vuonna 2024 haastavan markkinan myötä. Lisäksi odotamme oikaistun EBITAn laskevan 6,0 MEUR:oon (5,2 %:iin liikevaihdosta) heikkojen laskutusasteiden sekä epäsuotuisan asiakashintojen ja palkkainflaation nettokehityksen myötä. Kannattavuutta tukee hieman vuonna 2023 tehdyt tehokkuustoimenpiteet, mutta laskeva liikevaihto tarvitsisi uusia sopeutustoimia. Vuosina 2025-26 ennustamme liikevaihdon kasvavan 4-5 %, mikä on sektorin tasoa ja kannattavuuden olevan noin 6 % ja sektoria hieman matalampi.
Arvostuskuva on neutraali
Ennusteillamme vuosien 2024-25 EV/EBITA-kertoimet ovat 10x ja 8x tai ~15 % alle suomalaisten verrokkien. Absoluuttisesti ja suhteellisesti kertoimet ovat suhteellisen neutraalit lyhyellä aikavälillä, kun huomioidaan markkinan luomat haasteet ja tuloskäänteen epävarmuus. Matala 0,53x EV/liikevaihto-kerroin ja kassavirtalaskelma (8,5 euroa) kuvaavat potentiaalia kannattavuuden hieman palautuessa, mutta siihen emme ole vielä valmiita tukeutumaan, koska tulostrendi on jälleen heikkenemään päin ja epävarmuutta on sen kestosta ja syvyydestä. Talouden ja IT-palvelumarkkinan elpyessä on yhtiön operatiivisessa tekemisessä ja osakkeessa nousuvaraa, mutta vielä ei ole sen aika.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Siili Solutions
Siili on vuonna 2005 perustettu teknologiariippumaton ohjelmistojärjestelmien luovaan suunnitteluun ja tekniseen toteutukseen erikoistunut konsulttiyritys. Yhtiön ratkaisualueet kattavat osaajaresurssien vuokrauksen, asiakasräätälöityjen uusien digipalveluiden suunnittelun ja kehityksen, kokonaisvaltaisten IT-ratkaisujen toimituksen, ohjelmistoautomaation, pilvipalvelut ja autoteollisuuden digitalisaatioratkaisut. Siili on yksi Suomen IT-markkinan keskisuurista toimijoista. Siilin palvelemat asiakassektorit ovat julkishallinto, finanssi, teollisuus ja palvelut sekä autoteollisuus (ulkomailla). Yhtiöllä on yksiköitä Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut17.09.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 122,7 | 113,7 | 118,1 |
kasvu-% | 3,69 % | −7,37 % | 3,92 % |
EBIT (oik.) | 8,7 | 6,0 | 6,9 |
EBIT-% (oik.) | 7,12 % | 5,24 % | 5,83 % |
EPS (oik.) | 0,66 | 0,50 | 0,63 |
Osinko | 0,26 | 0,28 | 0,30 |
Osinko % | 2,78 % | 5,15 % | 5,51 % |
P/E (oik.) | 14,24 | 10,88 | 8,66 |
EV/EBITDA | 6,56 | 5,34 | 4,12 |