Rush Factory Q3'24: Huomio rahoituspaketin varmistamisessa
Rush Factoryn loppuvuoden liikevaihto jäi selvästi odotuksistamme yhtiön peruttua katsauskauden suurimmat tapahtumat. Nykyinen taseasema on erittäin tukala, minkä seurauksena liiketoiminnan jatkuvuus nojaa ulkopuoliseen rahoitukseen. AktiiviOmistajien tarjoama rahoituspaketti mahdollistaa toteutuessaan liiketoiminnan jatkuvuuden, mutta sen hintana on osakkeenomistajien merkittävä liudentuminen nykyistä kurssitasoa matalammalla arvostuksella. Toistamme myy-suosituksemme emmekä anna osakkeelle tavoitehintaa konkreettisen konkurssiuhan ja ulkopuolisiin tahoihin nojaavien arvoajurien takia.
Q3 liikevaihto jäi poikkeuksellisen pieneksi
Rush Factoryn Q3-liikevaihto asettui 0,35 MEUR:oon. Tapahtumia ei kuluvana vuonna järjestetä Q4:llä, joten katsauskauden liikevaihto vastaa koko H2:n liikevaihtokertymää. 0,35 MEUR:n H2-liikevaihto jäi selvästi 1,2 MEUR:n ennusteestamme ja kuluvan vuoden liikevaihto oli koronan runtelemaa 2020 vuotta lukuun ottamatta myynnillisesti selvästi konsernin heikoin vuosi. Keskeisin ajuri ennustettamme heikomman liikevaihdon takana oli H2:n suurimpien tapahtumien peruuntuminen mm. perinteisesti vahvassa Pariisissa. Huomautamme, että peruttujen tapahtumien vaikutus on lähtökohtaisesti suurempi liikevaihtoon kuin rahavirtaan, sillä asiakkaat maksavat lipuistaan ennakkoon eikä selvitystilassa olevilla paikallisilla tytäryhtiöillä ole edellytyksiä korvata ostettuja lippuja. Konserni joutui perumaan suurimpia tapahtumiaan Saksalaisen tytäryhtiön maksunvälittäjän muutettua myynnin tilityskäytäntöään, mikä heikensi kassavirtaa merkittävästi sitomalla myyntisaamisia ja voi arviomme mukaan estää Saksan myynnin tuloutumista peruttujen tapahtumien osalta. Katsauskauden aikana järjestettiin vain 7 tapahtumaa, kaksi Ruotsissa ja viisi Suomessa. Yhtiö antaa liiketoimintakatsauksessaan ainoastaan liikevaihdon, joten katsauskauden muut luvut selviävät vasta H2-raportin yhteydessä.
Sijoitustarina on toistaiseksi kiusallisessa välitilassa
Rush Factoryn sijoitustarina on nähdäksemme AktiiviOmistajien rahoituspaketin varmistumiseen saakka kiusallisessa välitilassa, sillä emme näe yhtiöllä edellytyksiä kääntää liiketoimintaansa ilman ulkopuolista rahoitusta ennen kuin Maskussa sijaitseva kiinteistö on myyty. Samalla tuloksenteon kannalta syömähampaana toiminut Color Obstacle Rush -värijuoksutapahtuma on kerännyt kuluvan vuoden aikana peruuntuneiden tapahtumien myötä huomattavasti negatiivista mediahuomiota, mikä nähdäksemme heikentää yhtiön edellytyksiä järjestää kyseisiä tapahtumia suurimmilla markkinoillaan. Ennusteemme eivät tämän takia odota yhtiön järjestävän COR-tapahtumia enää ensi vuonna.
Listautumisalustana toimiminen on nähdäksemme selvin arvoajuri
Pidämme todennäköisenä, että AktiiviOmistajat ovat kiinnostuneet Rush Factorysta listautumisalustana. Tämän myötä osakkeen tuotto-odotus nojaa nähdäksemme AktiiviOmistajien rahoituspakettiin, sen myötä mahdolliseen käänteiseen listautumiseen ja sen ehtoihin sekä koko tapahtumaketjun toteutumisen todennäköisyyteen. Rahoituspaketilla on kuitenkin kallis hinta, sillä se kasvattaa laskujemme mukaan osakekannan kokoa 177 % ja AktiiviOmistajille järjestettävä anti hinnoittelee Rush Factoryn nykyistä osakekantaa noin 0,12 euron osakekohtaisella hinnalla, mikä alittaa selvästi tiistain 0,36 euron päätöskurssin. Rush Factoryn erittäin haastavan tilanteen takia suhtaudumme myönteisesti rahoituspakettiin, mutta nykyisellä kurssitasolla pidämme osakkeiden myymistä markkinaan seuraavan käänteen seuraamista houkuttelevampana vaihtoehtona.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Rush Factory
Rush Factory on vuonna 2015 perustettu yhtiö, joka kehittää, suunnittelee, markkinoi ja tuottaa kiertuepohjaisia elämys- ja tapahtumakonsepteja kotimaisille ja kansainvälisille markkinoille. Kiertuepohjaisuuteen perustuen yhtiön konsepteilla ei ole kiinteää sijaintia, kuten esimerkiksi perinteisillä aktiviteetti- ja sisäliikuntapuistoilla, vaan tapahtuma rakennetaan aina erikseen kulloisellekin tapahtumapaikalle. Rush Factoryn liiketoiminta on hyvin kansainvälistä ja suurin osa liikevaihdosta syntyy ulkomailta. Yhtiön suurimmat yksittäiset markkinaalueet ovat Iso-Britannia, Ranska ja Saksa. Yhtiön liikevaihto muodostuu tapahtumiin myytävistä pääsylipuista sekä tapahtumapaikkojen oheistuotemyynnistä. Yhtiön tunnetuin ja kaupallisesti menestynein tapahtumakonsepti on Color Obstacle Rush (COR) -väriestejuoksu.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut30.10.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 3,2 | 1,0 | 0,0 |
kasvu-% | 9,29 % | −68,51 % | −99,60 % |
EBIT (oik.) | 0,0 | −0,9 | −0,6 |
EBIT-% (oik.) | 0,04 % | −90,84 % | −16 011,57 % |
EPS (oik.) | −0,03 | −0,55 | −0,26 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | - |
EV/EBITDA | 13,72 | - | - |