Raisio Q2'24: Kasvu toipui odotettua vahvemmin
Q2:n tulokset osoittivat Raision kasvun piristyneen odotuksiamme nopeammin, mitä tuki positiivinen kehitys useilla rintamilla. Myös katetason näkymä on parantunut kalliiden varastotasojen sulattelun jälkeen sekä uuden suotuisan viljasadon myötä. Näemme jopa mahdollisuuden maltilliseen ohjeistusnostoon loppuvuonna. Toistamme lisää-suosituksen ja nostamme tavoitehinnan 2,35 euroon (aik. 2,2) ennustenostojen tukemana.
Vahvan kasvun taustalla mm. uutuustuotteet ja markkinaosuuksien vahvistuminen
Q2 liikevaihto ja liiketulos ylittivät ennusteemme laaja-alaisesti eri segmenteissä. Liikevaihto kasvoi 9 % v/v ja ylitti meidän sekä konsensuksen ennusteet 5-6 %:lla. Uutuustuotteet Suomessa sekä Benecolin jakelun vahvistuminen Iso-Britanniassa tukivat myyntivolyymien kasvua. Myös B2B-volyymikehitys parantui, vaikka hintakilpailu onkin ollut tiukkaa. Sekä Benecolin että lisäarvokauratuotteiden kasvu kiihtyi aikaisempiin kvartaaleihin nähden. Oikaistu liiketulos puolestaan oli 7,4 MEUR (+30 % v/v) ylittäen odotukset 28 %:lla. Tulosylityksestä osa liittyi korkeakatteisen kasvistanoliesterimyynnin ajoitukseen, mutta molempien raportointisegmenttien tulokset olisivat ylittäneet odotukset ilmankin kyseistä ajoitusmyötätuulta. Nettokassavarat olivat Q2’24 lopussa 49 MEUR (+13 MEUR v/v).
Mahdollisuus maltilliseen ohjeistusnostoon vuodelle 2024
Raisio toisti ohjeistuksensa, jonka mukaan vuoden 2024 vertailukelpoisen liiketuloksen odotetaan olevan vuoden 2023 tasolla tai kasvavan hieman (2023: 22,7 MEUR). Me ennustamme yhtiön vertailukelpoisen liiketuloksen vahvistuvan 24,5 MEUR:oon (+8 % v/v) ja pidämme maltillista ohjeistusnostoa mahdollisena loppuvuoden aikana. Oikaistun liikevoiton ennusteemme nousivat 6 % vuoden 2024 osalta ja 2-3 % vuosien 2025-26 osalta. Arvioimme lähivuosien tuloskasvun syntyvän pääosin yhtiön nykyisiltä markkina-alueilta mm. uutuuksien, kuluttajien ostovoiman parantumisen ja Benecolin jakelun laajentumisen kautta. Arvioimme vuoden 2024 suotuisten viljasatonäkymien mahdollistavan kohtuuhintaisen ja hyvälaatuisen raaka-aineen saannin, mikä voisi tukea katetasoja etenkin B2B-viljakaupan osalta. Tuloskasvua toisaalta osaltaan rajoittaa yhtiön kasvavat markkinointipanostukset kasvun tavoittelemiseksi kuluttajatuotteiden myynnissä.
Kasvustrategiaan saadaan selkeyttä vuoden 2025 alkupuolella
Raision kasvu on jäänyt viime vuosina tavoiteltua matalammaksi ja yhtiö veti helmikuussa 2024 pois taloudelliset tavoitteensa. Uusi toimitusjohtaja Pasi Flinkman aloitti Raisiossa kesäkuussa ja tulee esittelemään strategiapäivityksen sekä uudet taloudelliset tavoitteet vuoden 2025 alkupuolella. Arvioimme yhtiön kasvupanostusten tulevan lähivuosina keskittymään kapeammalle alueelle niihin segmentteihin, joissa kasvulla on yhtiölle suurin merkitys.
Edullinen arvostus vakaalle brändiyhtiölle
Osakkeen nykyinen arvostus 11x oik. EV/EBIT vuodelle 2024e on 19 % alle verrokkiryhmän ja mielestämme edullinen suhteellisen hyväkatteiselle brändiyhtiölle, jolla on vakaa kannattavuus ja suotuisa kassavirtaprofiili viime vuosien suurten investointien jälkeen. Mielestämme käypä arvostustaso olisi noin EV/EBIT 12-13x (2024e), mutta pidemmän aikavälin tuloskasvunäkymien mahdollinen kirkastuminen voisi tarjota lisää nousupotentiaalia vuoden 2025 aikana. Lähes 7 %:n osinkotuotto tukee tuotto-odotusta. Uusi tavoitehintamme 2,35 euroa vastaa EV/EBIT-kerrointa 12,6x 2024e.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Raisio
Raisio on vuonna 1939 perustettu kansainvälinen elintarvikeyhtiö, joka keskittyy terveelliseen ja vastuullisesti tuotettuun kasvipohjaiseen ruokaan. Yhtiön tunnettuja brändejä ovat mm. Benecol, Elovena, Beanit ja Sunnuntai. Tuotantoa yhtiöllä on Suomessa Raisiossa, Nokialla ja Kauhavalla. Konsernin päämarkkina-alue on Eurooppa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut07.08.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 219,5 | 228,6 | 240,8 |
kasvu-% | −0,60 % | 4,15 % | 5,34 % |
EBIT (oik.) | 22,7 | 24,5 | 26,3 |
EBIT-% (oik.) | 10,34 % | 10,71 % | 10,94 % |
EPS (oik.) | 0,13 | 0,14 | 0,14 |
Osinko | 0,14 | 0,14 | 0,14 |
Osinko % | 6,88 % | 6,54 % | 6,54 % |
P/E (oik.) | 15,28 | 15,77 | 14,93 |
EV/EBITDA | 8,74 | 7,99 | 7,43 |