QPR Q3'24: Trimmattu kulurakenne kaipaa yläriville lisää vauhtia
Toistamme QPR:n myy-suosituksen ja 0,50 euron tavoitehinnan. Yhtiön Q3-luvut jäivät odotuksistamme sekä SaaS-kasvun että kannattavuuden suhteen. Isossa kuvassa yhtiö on silti tehnyt tänä vuonna hyvää työtä käänteen suhteen ja jatkossa keskeistä on onnistua myynnissä ja saada yläriville vauhtia. Mielestämme QPR:n osake hinnoittelee edelleen kannattavaa kasvukäännettä liian etupainotteisesti, eikä tuotto/riski-suhde siten houkuttele tällä hetkellä.
SaaS-kasvu jäi odotuksista ja myynnin odotukset painottuvat nyt enemmän Q4:lle
QPR:n Q3-liikevaihto laski 22 % 1,4 MEUR:oon, mikä jäi hieman ennusteestamme. Laskua ajoi odotetusti konsultointi (-67 % 0,2 MEUR) yhtiön luovuttua viime vuoden lopulla ohjelmistoliiketoiminnan ulkopuolisesta konsultoinnista. Yhtiön strategian keskiössä olevat SaaS-tuotot kasvoivat 15 % 0,673 MEUR:oon, kun ennusteemme oli 20 %:ssa. Edelliseen neljännekseen nähden (0,686 MEUR) SaaS-tuotot laskivat 2 %, mutta tyypillisesti kasvu on ottanut Q4:llä isomman harppauksen, kun kaupat usein ajoittuvat aivan vuoden loppuun. Yhtiö myös kommentoi nykyisen markkinatilanteen aiheuttavan hitautta päätöksentekoon ja joitakin kauppoja siirtyi näillä näkymin loppuvuodelle.
Kannattavuusparannus etenee, mutta Q3:lla odotuksiamme hitaammin
Tehtyjen merkittävien kustannussäästöjen avulla QPR:n kannattavuus parani, mutta vauhti jäi odotuksistamme. Q3-liiketulos oli 0,0 MEUR, kun ennusteemme oli 0,2 MEUR. Liiketoiminnan rahavirta (34 TEUR) parani, mutta vapaa rahavirta oli -37 TEUR pakkasella. Alkuvuodelta vapaa rahavirta on nyt -486 TEUR. Odotamme edellisvuoden tavoin yhtiön onnistuvan saatavien perinnässä hyvin Q4:llä ja koko vuoden vapaan rahavirran olevan nollan tuntumassa. QPR:n rahoitusasema oli Q3:n lopussa yhä kireä. Kassassa oli 99 TEUR rahavaroja ja 500 TEUR:n luottolimiitistä on käytetty noin 200 TEUR. Korollista velkaa yhtiöllä on 1,0 MEUR ja näkisimme edelleen taseen vahvistamisen omalla pääomalla tervetulleena toimenpiteenä.
Näkymät ennallaan, vaikka markkinatilanne elpynyt tänä vuonna odotuksia hitaammin
QPR toisti odotetusti SaaS-tuottojen kaksinumeroista kasvua, ohjelmistoliiketoiminnan kasvua sekä liiketuloksen huomattavaa paranemista odottavan ohjeistuksensa. Näkymäkommenteissaan yhtiö totesi markkinoiden elpymisen olleen alkuvuoden aikaisiin odotuksiin nähden hitaampaa. Markkina-alueittain Lähi-idän markkinatilanne on kehittynyt suotuisaan suuntaan kun taas Euroopassa näkymä on heikompi. Pohjois-Amerikassa kumppanikanavan kehitys on edennyt tänä vuonna hyvin ja antaa tukea tulevien vuosien kasvunäkymälle. QPR Process Analyzerin tuominen suoraan Snowflake Marketplace -alustalle on myös mielenkiintoinen uusi skaalautuva myyntikanava, joskin yhtiön kommenttien perusteella lyhyellä tähtäimellä odotuksissa sen suhteen on syytä pitää malttia. Laskimme raportin pohjalta pykälän lähivuosien ennusteitamme, jotka edelleen odottavat kiihtyvää SaaS-kasvua vuosina 2025-2027.
Kannattavaa kasvukäännettä hinnoitellaan etupainotteisesti osakkeeseen
Mielestämme osakkeen nykyinen arvostus (2024e-2025e EV/S 1,9x-1,8x) hinnoittelee sisäänsä huomattavasti nykyisiä ennusteitamme voimakkaampaa skaalautuvaa kasvua ollakseen perusteltu. Lähivuosina kiihtyvän SaaS-kasvun toteutumiseen liittyy luonnollisesti vielä epävarmuutta samalla kun vertailukaudet käyvät jatkuvasti haastavammiksi. Ennustamamme kannattavuuskäänteen myötä QPR:n arvostusta voi tarkastella myös jo osittain tulospohjaisilla kertoimilla. Vuodelle 2025 EV/EBIT-kerroin (39x) on vielä korkea, mutta ennustamamme voimakkaan SaaS-kasvun myötä vuoden 2027 kerroin (13x) olisi kohtuullinen ja EV/EBITDA (7x) matala, mikäli kasvunäkymä näyttäisi tässäkin kohtaa hyvältä. Käännetarinan tässä vaiheessa pitkälle katsovat tuloskertoimet eivät mielestämme kuitenkaan vielä olennaisesti tue osakkeen arvostusta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
QPR Software
QPR Software Oyj (QPR) on vuonna 1991 perustettu yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioiden toiminnan kehittämiseen suunnattujen ohjelmistojen, ratkaisujen ja konsultointipalveluiden tarjoaja. Yhtiö on erikoistunut prosessilouhinta-, mallinnus- ja suorituskykyjohtamisen ohjelmistoihin ja ratkaisuihin. QPR on toimittanut tuotteitaan yli 50 maahan jälleenmyyjien kautta, mutta yhtiön jalansija on vahvimmillaan Suomessa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut27.10.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 7,6 | 6,2 | 6,5 |
kasvu-% | −3,49 % | −18,26 % | 4,85 % |
EBIT (oik.) | −0,8 | −0,0 | 0,3 |
EBIT-% (oik.) | −10,77 % | −0,59 % | 4,46 % |
EPS (oik.) | −0,05 | −0,01 | 0,01 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | 93,97 |
EV/EBITDA | 37,47 | 13,86 | 11,19 |