Lamor Q3'24: Kassavirta täytyy saada käännettyä ripeästi
Toistamme Lamorin vähennä-suosituksemme, mutta laskemme tavoitehintamme 1,8 euroon (aik. 2,3 €) ennustemuutoksia sekä kohonnutta riskitasoa heijastellen. Yhtiön Q3-luvut jäivät hieman odotuksistamme, minkä lisäksi näemme liikevaihto-ohjeistuksen laskun mahdollisena. Mielestämme osakkeen tuotto/riski-suhdetta painaa erityisesti edelleen väärään suuntaan pyörinyt kassavirta, minkä näemme nostaneen myös rahoitusriskit pintaan. Puolestaan riskitason laskun selkeimpänä ajurina näemme käyttöpääoman vapautumisen jo lyhyellä aikavälillä.
Q3-luvut jäivät ennusteidemme alle, rahoitusriskit nousussa
Yhtiön liikevaihto oli Q3:lla noin vertailukauden tasolla, mikä alitti odotuksemme (Inderes enn. +8 %) projektin jaksottumisia heijastellen. Vastaavasti oikaistua liikevoittoa se teki 2,1 MEUR, mikä jäi niin ikään 3,0 MEUR:n ennusteestamme liikevaihtokehitystä sekä odotuksiamme matalakatteisempaa liikevaihdon rakennetta heijastellen. Myös alarivien kulurasitus oli nettona hieman odotuksiamme suurempi, minkä myötä raportoitu osakekohtainen tulos painui vastoin odotuksiamme pakkaselle. Puolestaan käyttöpääoman edelleen jatkunutta sitoutumista (nettokäyttöpääoma 83,7 MEUR) sekä investointeja peilaten yhtiön nettovelka kohosi peräti 68,1 MEUR:oon (vrt. Q2’24: 57,6 MEUR). Samanaikaisesti rahoitusasemaan liittyneet tunnusluvut olivat koholla Q3:n lopussa (vrt. nettovelka/rullaava 12 kk. oik. EBITDA 4,4x, nettovelkaantumisaste 109 %). Lisäksi Lamorilla oli kassassaan vain 3,6 MEUR ja se oli nostanut käytännössä kokonaan Q3:n lopussa käytettävissä olleet limiittinsä. Tämä kokonaisuus kuvastaa ripeää kassavirran vahvistumisen tarvetta, missä avainasemassa on käyttöpääoman vapautuminen yhtiön suunnitelmien mukaan Q4:stä eteenpäin. Samalla tähän liittyvä virhemarginaali on ohut, minkä takia oman pääoman ehtoisen rahoitusjärjestelyn tarvetta ei voi nykytiedoin sulkea täysin pois laskuista.
Ohjeistus toistettiin, mutta näemme sen lievän laskun olevan mahdollinen
Lamor toisti kuluvan vuoden ohjeistuksensa ja odottaa liikevaihtonsa säilyvän vähintään viime vuoden tasolla (123 MEUR). Arviomme mukaan yhtiöllä oli Q3:n lopussa kasassa tälle vuodelle ajoittuvaa tilauskantaa ja liikevaihtoa noin 112-117 MEUR, mitä peilaten se on jonkin verran jäljessä viime vuotta (Q3’23: ~122 MEUR). Tämä mielestämme nostaa riskiä ohjeistuksen saavuttamisen kannalta ja odotamme nykyisellään liikevaihdon jäävän aavistuksen viime vuoden tason alapuolelle 121 MEUR:oon. Sen sijaan markkinoiden aktiviteetti on yhtiön mukaan säilynyt hyvällä tasolla ja se on mukana useissa erikokoisissa kilpailutuksissa. Yhtiö kertoi raportin yhteydessä, että se odottaa Kilpilahden muovinkierrätyksen tuotannon käynnistymisen tapahtuvan ensi vuoden alkupuolella, mutta sen liikevaihtokontribuution olevan rajallinen vuonna 2025. Tämän myötä lykkäsimmekin odotuksiamme sekä laitoksen liikevaihdon että kannattavuuden osalta lähivuosilta noin vuodella eteenpäin, mikä heijastui negatiivisesti ennusteisiimme. Sen sijaan muilta osin teimme lähivuosien ennusteisiimme vain pienempiä tarkistuksia.
Käyttöpääoman kehitys määrää osakkeen suunnan
Ennusteillamme oikaistut P/E-kertoimet vuosille 2024 ja 2025 ovat 69x ja 27x, kun vastaavat EV/EBIT-kertoimet ovat noin 15x ja 13x. Kohollaan olevaan riskiprofiiliin peilattuna näemme tulospohjaisen arvostuksen olevan selvästi koholla lyhyellä aikavälillä. Puolestaan pidemmän aikavälin potentiaaliin suhteutettuna osake on mielestämme neutraalisti hinnoiteltu (DCF: ~1,8 €/osake). Sen sijaan osakkeen lyhyen aikavälin kehityksen kannalta näemme keskiössä olevan kassavirran kehityksen, mikä vahvistuessaan sulattaisi velkaantuneisuutta ja laskisi osakkeen riskitasoa. Vastaavasti käänteen pitkittyessä näemme kohonnutta riskiä epäedullisille rahoitusjärjestelyille.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Lamor
Lamor on yksi maailman johtavista ympäristöratkaisujen toimittajista. Yhtiö on neljän vuosikymmenen ajan työskennellyt puhdistaakseen ja estääkseen ympäristövahinkoja maalla ja merellä. Ympäristönsuojelusta materiaalinkierrätykseen: Lamorin innovatiiviset teknologiat, palvelut ja räätälöitävät kokonaisratkaisut – öljyntorjunnasta jätteen- ja vedenkäsittelyyn, maaperän puhdistuksesta muovinkierrätykseen – hyödyttävät asiakkaita ja ympäristöjä joka puolella maailmaa. Lamor pystyy isoihin ja nopeisiin operaatioihin toimimalla verkottuneessa ekosysteemissä paikallisten kumppaneidensa kanssa, omien asiantuntijoidensa johdolla. Lamorilla on yli 500 työntekijää yli 20 maassa. Vuonna 2022 yhtiön liikevaihto oli 128 miljoonaa euroa. Lisätietoja: www.lamor.com.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut24.10.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 122,5 | 120,8 | 118,6 |
kasvu-% | −4,02 % | −1,39 % | −1,84 % |
EBIT (oik.) | 10,9 | 7,8 | 8,3 |
EBIT-% (oik.) | 8,93 % | 6,46 % | 6,97 % |
EPS (oik.) | 0,19 | 0,03 | 0,07 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 13,84 | 46,66 | 18,10 |
EV/EBITDA | 6,71 | 6,69 | 5,52 |