Kysyntään kohdistuu tuntuvat vastavoimat
Outokumpu järjesti eilen pääomamarkkinapäivän (CMD), jossa yhtiö valotti kehitysaskeliaan, markkinoiden kokonaiskuvaa ja keinoja, joilla se tavoittelee kannattavaa kasvua. Yhtiö on ottanut arviomme mukaan selkeitä askelia oikeaan suuntaan, mutta toimintaympäristö heikkenee nyt ripeää vauhtia, mitä heijastellen olemme leikanneet ennusteitamme tuntuvasti. Riskitason huomattavan nousun takia pääomien puolustaminen on mielestämme nyt pidemmän aikavälin potentiaaliin nojaamista houkuttelevampi vaihtoehto.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Outokumpu
Outokumpu on vuonna 1932 perustettu ruostumattoman teräksen globaali valmistaja. Yhtiön liiketoiminta perustuu kykyyn räätälöidä ruostumatonta terästä lähes mihin tahansa muotoon ja käyttötarkoitukseen. Yhteiskunnan perusrakenteiden ja kuuluisien maamerkkien lisäksi yhtiön asiakkaat valmistavat ruostumattomasta teräksestä tuotteita kotitalouksien ja teollisuuden käyttöön. Outokummun palveluksessa on tuhansia ammattilaista yli useassa kymmenessä maassa. Konsernin pääkonttori sijaitsee Helsingissä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut19.03.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 6 402,7 | 5 890,4 | 6 325,7 |
kasvu-% | −6,83 % | −8,00 % | 7,39 % |
EBIT (oik.) | 29,9 | −41,6 | 179,5 |
EBIT-% (oik.) | 0,47 % | −0,71 % | 2,84 % |
EPS (oik.) | −0,19 | −0,21 | 0,22 |
Osinko | 0,10 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | 3,56 % | ||
P/E (oik.) | - | - | 16,40 |
EV/EBITDA | 8,69 | 13,70 | 6,25 |