Kesko: 2024 jäänee välivuodeksi
Kesko raportoi Q2-tuloksensa tiistaina 23. heinäkuuta klo 8:00. Yhtiön raportoimat myyntiluvut olivat ennakko-odotuksiamme hieman heikommat jonka seurauksena tarkistimme tulosennusteitamme marginaalisesti alaspäin. Rakentamisen markkina ja uusien autojen myynti jatkunevat heikkona, joihin parantumista on odotettavissa vuonna 2025. Vaikka ruokakaupan suoritus jäi markkinasta Q2:n aikana, on Keskon ero hintavetoisiin toimijoihin nähden kaventunut. Trendiä mielestämme tukee tulevaisuudessa kuluttajien paraneva ostovoima sekä Keskon panostukset hintamielikuvaan ja kauppaverkostoon. Laatuyhtiön arvostus vaikuttaa silmäämme melko maltilliselta. Toistamme lisää-suosituksemme ja 18,0 euron tavoitehintamme houkuttelevan tuotto-odotuksen tukemana.
Q2 ollut odotetun vaisu
Raportoitujen myyntilukujen perusteella Kesko tulee raportoimaan noin 3091 MEUR:n Q2-liikevaihdon. Myynnin kehitystä Q2:n aikana tuki Davidsen-yrityskaupan nostama RT-kauppa, joskin sen orgaaninen kehitys on noudatellut viime kvartaalien tapaan laskua. Muutoin vaisusti suoriutuneet PT- ja Autokauppa vetivät konsernin Q2-liikevaihdon suurin piirtein vertailukauden tasolle. Arviomme mukaan PT-kaupan hintakampanjoinnit ja vertailukautta heikommat markkinatilanteet R&T- ja Autokaupassa tulevat rajoittamaan konsernin tuloskehitystä vielä tämän vuoden aikana. Näkemyksemme mukaan Kesko on kehittynyt melko linjassa markkinaan nähden, joskin PT-kaupan Q2 on markkinatilastoihin nähden ollut hieman vaisumpaa. Liikevoittotasolla ennusteemme muuttuivat vain prosentilla, ja uskomme Keskon tekevän 176 MEUR:n liikevoiton (5,7 % liikevaihdosta) kuluvana tilikautena, josta sen kasvavan keskimäärin 4 % seuraavan kolmen vuoden aikana. Liikevoittoennusteemme asettuu konsensusmediaanin (184 MEUR) alalaidalle, joskin kaikkia ennusteita ei todennäköisesti ole päivitetty.
Ohjeistus odottaa menon paranevan H2:lla
Kesko ohjeistaa 620-700 MEUR:n oikaistua liikevoittoa vuodelle 2024. Tämä jakautuu PT-kaupan melko tasaiseen kehitykseen, kun taas yhtiö odottaa RT- ja Autokaupan operatiivisten tulosten jäävän vertailujakson alapuolelle. Yhtenä pääoletuksena ohjeistuksessa piilee alkuvuodesta paraneva markkinaympäristö ajoittuen H2:n ajalle. Emme odota markkinaympäristössä merkittäviä muutoksia vielä vuoden 2024 aikana, sillä näkemyksemme mukaan kuluttajien ostovoimaa nostavien koronlaskujen positiivinen vaikutus näkyy lompakoissa vasta vuoden 2025 puolella. Myynnin suhteellista kehitystä saattaa vuoden loppupuolella jonkin verran tukea heikot vertailuluvut, mutta tekemisen tulee näkemyksemme mukaan selvästi parantua, mikäli yhtiö tavoittelee ohjeistuksen positiivista skenaariota. Ennustamme 621 MEUR:n liikevoittoa, mikä tarkoittaa tuloksen osuvan käytännössä ohjeistuksen alalaidalle. Pidämme ohjeistuksen tarkistamista tai ylälaidan laskemista mahdollisena, mutta merkittäviä muutoksia siihen ei pitäisi vielä Q2-raportin yhteydessä kohdistua.
Arvostus laatuyhtiölle maltillinen
Keskon arvostus näyttää silmäämme melko maltilliselta. Arvostuskertoimet laskevat neutraalilta heikon tulosvuoden 2024 tasolta (P/E 16x) laatuyhtiölle melko maltillisille tasoille (P/E 13x ja 12x) vuosien 2025 ja 2026 aikana. PEG-kerroin on lähellä tasoa 1x, mikä viestii kasvukorjatun arvostuksen olevan kohtuullinen. Maltillisen arvostuksen lisäksi noin 15 %:n tuotto-odotusta tukee tuloksen mukana nouseva osinkotuotto, vaihdellen 5-6 %:n välillä. Keskoa arvostetaan preemiolla verrokkeihinsa nähden, mutta pidämme tätä perusteltuna yhtiön hyvä pääomantuotto ja laatuprofiili huomioiden. Kassavirtamallimme indikoima käypä arvo Keskon osakkeelle on reilu 18 euroa, mikä puoltaa osakkeen lisäostoja.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Kesko
Kesko on vuonna 1940 perustettu suomalainen kaupan alan toimija. Yhtiö toimii päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Keskon ketjutoimintaan kuuluu liikkeitä esimerkiksi Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa. K-ryhmä on Suomen suurin ja Pohjois-Euroopan suurimpia kaupan alan toimijoita. Yhtiön kotipaikka ja päätoimitilat sijaitsevat Helsingissä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut16.07.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 11 783,9 | 11 829,1 | 12 522,0 |
kasvu-% | −0,21 % | 0,38 % | 5,86 % |
EBIT (oik.) | 710,4 | 620,7 | 733,1 |
EBIT-% (oik.) | 6,03 % | 5,25 % | 5,85 % |
EPS (oik.) | 1,28 | 1,05 | 1,26 |
Osinko | 1,02 | 0,74 | 0,95 |
Osinko % | 5,69 % | 4,50 % | 5,76 % |
P/E (oik.) | 13,97 | 15,57 | 13,02 |
EV/EBITDA | 7,87 | 8,01 | 6,99 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/juhar/500/135693_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/antti_jarvenpaa/500/16373_2.png)